Ei se loman lyheneminen maistunutkaan hyvältä joten pienen tutkinnan jälkeen löytyi mahdollisuus palauttaa lennot alkuperäiselle päivälle. Hyvin hoitui messingnerin kautta. Toki kirjeenvaihto alkoi eilen klo 16:00 ja päättyi tänään klo 12:00. Lähellä oli mennä pieleen viimeisillä metreillä, kun sieltä tuli vahvistus pyyntö uudelleen reitityksestä ja se oli versio jonka takia prosessi käynnistettiin. Nyt järjestelmä väittää, että meillä olisi kaksi menolentoa kohteeseen. Eiköhän se korjaannu parissa päivässä.
Toki uudelleen reititys lisäsi yhden välilaskun. Maahantulotarkastus tapahtuu nyt Salt Lake Cityssä ja aikaa on vain 1:45 . Toivottavasti sujuu mutkattomasti. Perillä ollaan pari tuntia alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin. Eiköhän me tästä takaiskusta selvitä.
Uudelleen reitityksen yhteydessä ilmeni, etteivät he voi hyvittää “extra” palveluita suoraan vaan niistä on tehtävä erillinen pyyntö. Pientä vaikeutta oli löytää tarvittavat dokumentti numerot. Lopuksi soitin KLM asiakaspalveluun ja sieltä sain lisälaukulle oman numeron, samoin itselleni varaamalle istuin paikalle ja Kultsulle varatulle istuin paikalle. Ja nyt odotellaan joko hyvitystä tai uutta säätöä.
Estat piti uusia. Onhan se näillä kilometreillä tuttua puuhaa. Sen voi hakea govermentin sivuilta, maksullisia palveluita tarjoavilta sivuilta tai nähtävästi huijaus sivustoilta. Nyt jotenkin onnistuin eksymään väärälle sivulle, mutta onneksi korttiyhtiö oli tarkka ja eväsi maksun. Toki jonnekin tuli annettua kaikki tiedot itsestäni, passista, kortista. Hivenen nyt jännittää. Muistakaa käyttää vain esta.cdp.dhs.gov/esta sivusto.
Pelillisestihän tuli oltua romuna 11 – 28.1 välinen aika. Nyt vaikuttaa pää taas kestävän pöytien tapahtumia ja peli on parantunut mukavasti.