Vastaa aiheeseen: Pokerinittailijan ja himopenkkiurheilijan paluu

#26472
GNAGL
Osallistuja

      Olipahan taas Liiga-viikko Ilveksellä. Tunteiden vuoristorataa. Sitähän se tuppaa Ipan mukana intohimolla matkaaminen olemaan…

      Varsinainen Halloween-teemainen kotiottelu Ilveksellä oli lauantaina KalPaa vastaan, mutta jostain syystä joukkue päätti järjestää kannattajille sen Halloweenin jo etuajassa keskiviikon K-Espoo -kohtaamisessa. Peliähän me vietiin taas erittäin selkeästi ja ihan kohtuullisen hyvin onnistuttiin myös maalinteossa. Ongelmana oli vaan jälleen kerran se, että vastustaja iski lähestulkoon jokaisesta kunnon maalipaikastaan häkin! 2-0 johto hukattiin toisessa erässä, mutta järjestettiin itsemme kolmannessa erässä uudelleen kahden maalin johtoon. Ennen kuin sitten se todellinen Halloween-horror alkoi…

      Alle 10 minuuttia pelikellossa, 5-3 johto eikä kerrassaan minkäänlaista hätää pelillisesti. Kiekotellaan rauhassa omalla alueella pakki-pakkia ja mietin mielessäni, että pelataanpa me kypsästi johtoasemassa ja onpa Espoo vaisu kun ei edes kunnon painetta anna meille. Noin paria sekuntia myöhemmin kuuluu vihellys ja ihmettelen että mitäs nyt. Eipä siinä sen kummempaa kuin että meillä on 6 pelaajaa heilumassa siellä kentällä täysin seesteisessä tilanteessa! Puoli minuuttia myöhemmin Iikka Kangasniemen laukaus kimpoaa meidän pelaajasta sopivasti suoraan Peter Quennevillen lapaan ja tämä pääsee sijoittamaan kiekon tyhjään maaliin. Maailmankuulun Ilves-paniikin syttyminen ei muuta tarvitse!

      Hetkeä myöhemmin ehdoton suosikkipelaajani Lukas ”löysempi kuin raaka kananmuna” Jasek päättää vaihtoon mennessään riuhtaista vastustajan mailan käsiinsä. Aivan huippunerokas jäähy tilanteessa, jossa ollaan juuri päästetty vastustaja maalin päähän! Av:lla meidän Henman pääsee puolittaiseen läpiajoon, laukoo karkeasti ohi ja siitä käynnistyy Espoon vastahyökkäys. Kangasniemi syötetään naurettavan helposti keskialueella kahden meidän pelaajan välistä läpiajoon ja peli tasan 5-5…

      22 sekuntia myöhemmin Arttu Tuomaala kääntää maalin kiertämisen jälkeen kiekon luukulle ja limppu pomppii luonnollisesti Quennevillen luistimesta sisään. Espoo johtaa ensimmäistä kertaa ottelussa. 5-7 tyhjiin ja hyvää yötä Ilves! Ihan uskomatonta kauhukomediaa vika kymppi täysin jo taskussa olleessa pelissä! Voin kertoa, että VITUTTI ja kauan tuo matsi! Ei nyt ihan suoraan tappiota voinut meidän uuden ”huippuvahvistuksen” eli Mantas Armaliksen piikkiin laittaa, mutta ei hän meitä pystyssäkään vaikeina hetkinä pitänyt vaan käytännössä kaikki mahdollinen meni selän taakse. Toivottavasti oli vain alkujähmeyttä pitkän pelitauon jälkeen. Yhtä imuria lisää me nimittäin viimeiseksi kaivataan rosteriimme.

      No, perjantaina tuli sitten aika odotetusti Lappeenrannassa turpaan. Ihan vahva alku meiltä ja avausmaali, mutta aika nopeasti se korttitalo alkoi sen jälkeen siinä romahtelemaan. Meidän sarjan heikoin alivoimapeli näytti taas kyntensä kun SaiPa takoi viidellä ylivoimallaan kolme maalia. Ei ollut Pavlatkaan torjuntapäällä, mutta ei tappiota hänen piikkiinsä voi sinänsä laittaa. Huonompia oltiin yksinkertaisesti. Ei vaan pysytty SaiPan liikkeen ja pörräyksen perässä. On se Idän Sputnik vaan ihmejengi. 60 minuuttia luistelevat tauotta ja tekevät töitä täysillä. Kyllä siinä silloin on mikä vaan joukkue vaikeuksissa heitä vastaan.

      Lauantaiksi ennakko-odotukset olivat erittäin matalalla, kun heti Lappeenrannan keikan perään kohdattiin perjantaina levännyt KalPa kotona. Odotuksissa oli, että oltaisiin taas jalalla selvästi vastustajaa perässä. Eka kymppi olikin todella vaikea meille. Puolustusvalmius oli todella heikko, kiekon kanssa tehtiin huonoja ratkaisuja ja KalPa oli jatkuvalla syötöllä ylivoimahyökkäyksissä/läpiajoissa. Selvittiin kuitenkin kuin ihmeen kaupalla ja Pavlatin torjuntojen ansiosta vain yhdellä takaiskumaalilla tosi vaikeasta alusta ja värkättiin sitten vielä todella komea tasoitusmaali erän loppupuolella.

      Ensimmäisellä erätauolla oli sitten tapahtunut jotain mystistä. Kaukaloon luisteli nimittäin vain yksi joukkue ja yllättäen se joukkue oli Tampereen Ilves! KalPa oli koko erän ajan suurissa vaikeuksissa ja me luotiin solkenaan huippupaikkoja. Kolme maalia tehtiin ja sen lisäksi yksi osuma hylättiin hyvin kyseenalaisesti. Tällä kertaa ei nähty myöskään viimeisen erän sulamista vaan jopa yllättävän helposti jäädytettiin peli. 5-2 voitto plakkariin ja sen myötä huomattavasti mukavammat fiilikset lähteä maajoukkuetauon viettoon! KalPan lepoetu ei näkynyt kahdessa viimeisessä erässä mitenkään vaan pikemminkin meidän jalka näytti siinä liukkaammalta kuin kuopiolaisten.

      KalPa-peli oli jälleen kerran oiva osoitus siitä kuinka tärkeää hyvä maalivahtipeli on jääkiekossa. Hyvin harvoin mikään joukkue dominoi kiekko-ottelua täydet 60 peliminuuttia. Kyllä sinne parhaillekin joukkueille yleensä joku heikko kymppiminuuttinen tai vastaava osuu hyviinkin otteluihin. Silloin, niillä heikommilla hetkillä tarvitaan hyvää maalivahtipeliä, joka pitää joukkueen voittomahdollisuudet elossa. KalPaa vastaan eka kymppi oli todella heikko meiltä ja koko alkukauden ajan nähdyllä maalivahtipelillä ottelu olisi ollut paketissa vieraille jo avauserässä. Tällä kertaa kuitenkin KERRANKIN meidän molari otti niitä ratkaisevia torjuntoja ja selvittiin vaikeasta ajanjaksosta vain yhdellä takaiskulla. Sen jälkeen kenttäpelaajat hoitivat sitten oman osuutensa ja otettiin lopulta vakuuttava kotivoitto.

      Onhan tuossa Ilveksen pelissä muitakin puutteita ollut kuin maalivahtipeli, mutta siihen ne alkukauden tulokset kiteytyvät. Jos oltaisiin saatu edes sarjan keskitason maalivahtipeliä niin oltaisiin takuuvarmasti sarjataulukon paremmalla puoliskolla tällä hetkellä. Isossa kuvassa 5-5 -pelaamisessa ei ole ollut missään vaiheessa mitään erityisen isoja ongelmia. Toki puolustuspään nukahduksia ja yksittäisiä karmeita jaksoja otteluissa on nähty. Niin niitä vaan tuppaa alkukaudesta näkymään kaikilla joukkueilla. Maalivahtipeli ja erikoistilanteet ovat ne osa-alueet, jotka ovat sakanneet pahasti. Ylivoima on saatu nyt aivan karmean alun jälkeen jo selvästi parempaan kuosiin. Av kun saadaan vielä huomattavasti nähtyä paremmalle tasolle ja edes yksi meidän kolmesta kokeneesta molarista alkaa torjumaan kiekkoja maaliodottaman mukaisesti niin kaiken järjen mukaan suunnan sarjataulukossa pitäisi olla tauon jälkeen ylöspäin.

      Go to top