Olipas rankka päivä, mutta sai katin ja hiukkassuodattimen vaihdettua. Jumaleissön, että oli katin lämpötila anturin liitin pahassa paikassa. Käsi olkapäätä myöden auton sisuksiin survottuna ja just ja just pääsi hivelemään liitintä keskisormen päällä. Tietenkin liittimen lukitus oli vielä jotenkin jäänyt juntturaan, eikä meinannut millään saada sitä irti, mutta vihon viimein lähti irti ja sai operaation eteneen. Kaikki pultit tietenkin niin jumissa, että ensimmäisen jälkeen vedellä rälläkällä vaan kaikki poikki sen kummempia koittamatta. Huomenna voi olla niskat ja selkä hellänä, kun auton alla mahtui nippa nappa työskenteleen lattialla istumalla.
Hieman 22.00 jälkeen vasta ehti peleille, eli hitusen ohueks taas jäi peijaiset, mutta parin kannun iltamia päästiin taas viettämään, kun omppu rebuy ja pko tarjoili kannut.


Pieni uppi päivä saatiin näillä eväillä puristettua. Huomenna joutuu hieman ropailla muita kodinkoneita. Ne kun kaikki tuntuu vuoronperään hajoilevan ympäriltä. Tuli otettua torstaille junalippu Helsinkiin ja perjantaina sitten siirtyä sieltä aamusta Turkuseen.
Pari sessiota to go, lets go!
Profit +1350€



