
Dodiin olemme livenä! Eli Muuvipeikko Youtube-kanavalla videoiden alla liity-namiska josta pääsee käsiksi maksulliseen sisältöön (jos ei ole kanavan tilaaja niin paina ensin ”seuraa” jolloin nappi muuttuu ”liity”-namiskuukkeliksi).
Tällä hetkellä Muuvi Akatemiasta löytyy kahdeksan videota. Kolme noista parisen vuotta sitten tehtyjä jotka osa on jo ehkä nähnytkin ja viisi on sitten täysin uusia. Uutta materiaalia on noin 1,5h ja tarkoitus on tuonne lisätä kuukausittain tavaraa niin että vuoden lopussa puhutaan kattavasta kirjastosta ja kymmenistä tunneista (toki siis sillä varauksella että porukka oikeasti tilaa tuota, sen verran aikaa vievää puuhaa että ihan kahdelle tyypille ei järkevää tehdä 😄)
Ensimmäisen kuukauden panostus on kolmiosaisessa ”Redline nousuun!”-videosarjassa jossa etsitään hotspotteja bluffaamiseen 🤘
- Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta KissMyBass81.