Kuvassa on pokeriturnaukseen osallistuva mies, jonka ilme on äärimmäisen keskittynyt. Hän istuu pelipöydän ääressä pukeutuneena punaiseen huppariin ja takaperin käännettyyn lippalakkiin. Huomion varastavat hänen persoonalliset onnenkalunsa: kaulan ympärille kiedottu musta pehmoapina sekä pelimerkkien edessä oleva pieni kultainen kukko-patsas. Pelaajan katse on tiukasti kiinnittynyt pöydän tapahtumiin. Valokuvaaja Danny Maxwell on onnistunut vangitsemaan hetken, jossa vakava keskittyminen yhdistyy leikkisään persoonallisuuteen.

Rayan ’Beriuzy’ Chamas tuplavoittoon WCOOP:n päätöspäivänä

Toni Rouhiainen |

PokerStarsin WCOOP-sarja päättyi huimaan suoritukseen, kun kanadalainen pokeristriimaaja Rayan ’Beriuzy’ Chamas voitti kaksi mestaruutta saman illan aikana.

PokerStarsin vuotuinen World Championship of Online Poker -turnaussarja on saatu päätökseen, ja yhdestä koko sarjan vaikuttavimmista suorituksista vastasi kanadalainen pokeristriimaaja Rayan ’Beriuzy’ Chamas. Chamas teki harvinaisen tempun voittamalla kaksi WCOOP-mestaruutta saman illan aikana. Hänen uskomaton iltansa huipentui kahden eri pelimuodon valloittamiseen vain muutaman tunnin sisällä.

Chamasin voittoputki alkoi 109 dollarin No-Limit Hold’em Low -pääturnauksesta, jossa hän päihitti massiivisen, yli 20 000 pelaajan fieldin. Voitostaan hän ansaitsi 212 827 dollaria ja uransa neljännen WCOOP-tittelin. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä vain neljä tuntia myöhemmin hän istui jo toisen turnauksen voittajahaastattelussa.

Tällä kertaa hän valloitti 1 000 dollarin Pot-Limit Omahan, kukisti heads-upissa Portugalin supertähden Joao ’Naza114’ Vieiran ja lisäsi tililleen reilut 24 000 dollaria sekä viidennen WCOOP-mestaruutensa.

Sarjan suurimman, 10 300 dollarin NLHE High -pääturnauksen ja 736 327 dollarin pääpalkinnon vei nimiinsä Gilles ’TaxationIsTheft’ Simon. Suomalaismenestystä nähtiin Pot-Limit Omahassa, kun nimimerkki ’O.Klunssila’ voitti 1 050 dollarin Medium-pääturnauksen ja anstaiten suorituksestaan 88 538 dollaria.

Lue myös: PokerStarsin WCOOP päättyi – suomalaiset nappasivat 15 mestaruutta

Lue myös: ”O.Klunssila” voitti WCOOP PLO -pääturnauksen – ”Elppex” finaalissa Texas Holdemin Main Eventissä

TARJOUKSET

Valitse näistä bonuksista

Talleta 20€

Saat 200 ilmaiskierrosta

Vain 10x kierrätys

Talleta 20€ – saat 200 ilmaiskierrosta! Vain 10x kierrätys!

Talleta 20€

Saat 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta

Lisäksi 40€ pelirahaa

TALLETA 20€ – SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA JA 40€ PELIRAHAA!

Kasinobonuksessa ei kierrätystä

Markkinoiden houkuttelevin vedonlyönti

Nauti molemmat

300€ SLOTTISBONUS + 200€ VEDONLYÖNTIBONUS

Uusi ja uljas

200% bonus jopa 1000€ asti

UUNITUORE 200% TALLETUSBONUS

Suomalaisen Mutkaton

Voitot minuutissa

Täysin kierrätysvapaa

1€ TALLETUKSELLA 30 ILMAISKIERROSTA ILMAN KIERRÄTYSTÄ

Kultajahti ensitallettajllle

Meiltä ekstrana 50 ilmaiskierrosta Reactoonziin

Vain 1x-kierrätys!

TALLETA – SAAT KULTAJAHDIN LISÄKSI 50 ILMAISKIERROSTA REACTOONZ-PELIIN. VAIN 1x-KIERRÄTYS!

Grindaa bonus läpi pehmeissä peleissä

Turnaus- ja käteispelit

100% BONUS 1500 DOLLARIIN ASTI

Talleta 10€

Saat 100 ilmaiskierrosta

Pääset pyöräyttämään Turbiinia

TURBIINI + 100 ILMAISKIERROSTA

Talleta 10€

Saat 100 ilmaiskerrosta

Pääset avaamaan herkkusäkin

HERKKUSÄKKI + 100 ILMAISKIERROSTA

100% bonus ensitalletuksesta

50 ilmaiskierrosta

Lisätalletuksilla lisäbonuksia

100% ENSITALLETUSBONUS JOPA 250€ ASTI + 50 ILMAISKIERROSTA

🚨 TUOREIMMAT

KESKUSTELUFOORUMI