Vastaa aiheeseen: Pokerinittailijan ja himopenkkiurheilijan paluu

#24119
GNAGL
Osallistuja

      Eiköhän sitä ole aika kirjoitella taas pienen tauon jälkeen jotain Valioliigastakin nyt kun sarja on maajoukkuetauolla. Seitsemän kierrosta on pelattu ja olen katsonut jokaisen tähän saakka pelatun Valioliiga-ottelun (katsoin lopulta jälkikäteen myös sen Fulham-Leeds -pelin josta mainitsin täällä etten viikonlopun aikana ehtinyt sitä katsomaan). Ottelujen seurannan yhteydessä olen kaikista peleistä laskenut myös joukkueiden maalipaikat oman näkemykseni mukaisesti. Nyt voisi olla hyvä aika tarkastella ensimmäistä kertaa kirjanpitoni tuloksia. Se toki kannattaa huomioida, että vielä tässä vaiheessa kautta kohdatut vastustajat eivät ole tasapuoliset eli toisilla joukkueilla alkuohjelma on ollut huomattavasti kovempi kuin toisilla. Kertovat kirjatut maalipaikat silti jo tässä vaiheessa jotain joukkueiden alkukaudesta.

      Kun tarkastellaan itse luotujen ja vastustajille annettujen maalipaikkojen erotuksia niin positiivisella puolella omassa kirjanpidossani kaksi joukkuetta erottuvat selvästi muista:

       

      Arsenal +16

      Manchester City +14

       

      Nämä kaksi ovat jopa yllättävän isolla erolla karussa muita joukkueita. Arsenalin vahvuus on ei niin yllättäen ollut ennen kaikkea puolustaminen. Tykkimiehet ovat oman kirjanpitoni mukaan antaneet seitsemässä ottelussa ainoastaan 11 maalipaikkaa vastustajille(!), mikä on ylivoimaisesti paras lukema. City on puolestaan saanut ennen kaikkea hyökkäyspelinsä rullaamaan mukavasti. 34 luotua maalipaikkaa on sarjan kovin saldo.

      Arsenalin ja Cityn jälkeen maalipaikkojen erotuksessa kaukana perässä tuleekin sitten tasainen rypäs joukkueita. Yhteensä 11 joukkuetta on kirjanpitoni mukaan luonut alkukauden aikana itse enemmän maalipaikkoja kuin antanut niitä vastustajille:

       

      Newcastle +7

      Crystal Palace +6

      Chelsea +6

      Liverpool +5

      Tottenham +5

      Bournemouth +4

      Manchester United +3

      Everton +2

      Brighton +1

       

      Crystal Palace on ollut ehdottomasti alkukauden yksi positiivisimmista yllättäjistä. On jopa hämmästyttävää kuinka laadukasta futista joukkue on pystynyt pelaamaan siitä huolimatta, että euro-ottelut ovat tuoneet lisäkuormitusta. Ja Palacella ei ole käytännössä lainkaan kierrätysvaraa rosterissaan vaan samat miehet kantavat ottelusta toiseen isoa vastuuta. On aika helppo ennustaa, että pelaamisen taso tulee väkisin laskemaan jossain vaiheessa kautta. Fysiikan lait tulevat ihan väkisin vastaan. Palacen avausmiehistö on itse asiassa todella laadukas paperillakin Ezen lähdöstä huolimatta. Penkiltä ei vaan sitä laatua sitten löydy käytännössä lainkaan. Joko loukkaantumiset tai avainpelaajien ylirasitus tulevat kaiken järjen mukaan tuhoamaan kauden edetessä ne kaikista isoimmat haaveet Palacelta.

      Tulihan sitä justicea Liverpoolillekin lopulta! Niin kuin minä ja monet muut ensimmäisten ottelujen jälkeen totesivat niin Liverpoolin peli ei näyttänyt lainkaan niin hyvältä miltä tulokset. Kahdessa viime ottelussa vastustajat ovat nyt sitten syöttäneet Poolille sen omaa lääkettä eli iskeneet lisäajalla voittomaalin. Niin se varianssi vaan tuppaa usein tasoittumaan. Viisi voittoa ja kaksi tappiota on ehdottomasti lähempänä Liverpoolin alkukauden oikeata pelitasoa kuin vielä pari kierrosta sitten nähty puhdas voittosaldo.

      Crystal Palacen korkeaa sijoitusta lukuun ottamatta aika odotetut joukkueet maalipaikkatilastossa plussan puolella ovat. Evertonin alkukausi on ollut positiivinen samoin kuin Bournemouthin ottaen huomioon heidän isot menetyksensä puolustuskalustoon. Newcastlen vahvuus alkukaudesta on ollut ennen kaikkea puolustuspeli, sillä harakat ovat antaneet vastustajille Arsenalin jälkeen toiseksi vähiten maalipaikkoja (17 kpl). Chelsea ja Crystal Palace(!) ovat luoneet Cityn jälkeen toiseksi eniten maalipaikkoja (30 kpl).

      Tehdään ensi viikolla vielä toinen päivitys, jossa tarkastellaan vuorostaan negatiivisen maalipaikkaerotuksen joukkueita.

      Go to top