Vastaa aiheeseen: ROTKORETKET

#25475
yipyiphupbup
Osallistuja

      En ole pelannut nyt viimeiseen viikkoon, kun tytär on saamassa työhuoneeni itselleen ja olen etsinyt samalla toimistotilaa. Löytyihän sellainen ja pari iltaa sitten muutin tavarani tänne. Vaimo sisusti tuossa turnaussarjojen jälkeen kotoisan työhuoneen lapselle ja sen jälkeen siellä on kyllä ollut vaikea keskittyä pelaamiseen. Tai sitten ei muuten ole juurikaan kiinnostanut. Joka tapauksessa koin keskittymisen vaikeaksi ja pelin tason heikoksi siellä,  joten päätin olla pelaamatta kunnes saan siirrettyä itseni uuteen työtilaan. Ja kun en ole pelannut niin ei ole nyt oikein mitään tuoreita jakojakaan, mitä haluaisin tässä jakaa ja perata. Olen nimittäin miettinyt formaatiksi enemmän sellaista, että ottaisin ihan videon GG:n Pokercraftista, jotta siinä näkyisi kaikki timingit ja päästäisiin kunnolla fiilistelemään vihun rangeja kaikkien aspektien puolesta, kuten in-game tehtäisiin. En kuitenkaan aio alkaa videoimaan sessioita. Siinä olisi ehkä turhan paljon työtä.

      Mulla oli tänä vuonna urani euromääräisesti suurin downswing. Luonnollisesti sitä seurasi upswing ja se asia on jo takanapäin. Hauska laji sinänsä kun kynnetään rotkoa viisi kuukautta ja sitten viikossa kaivetaan itsemme kuopasta ulos + varmistetaan vähintäänkin ihan hyvä vuosi. Mutta tämä huono pätkä ei ollut läheskään yhtä lamaannuttava ja opettavainen kuin vuoden 2023 downswing.

      Vuosi 2022 oli paras vuoteni siihen mennessä ja vuosi 2021 sitä ennen. Joten asiat menivät varsin nousujohteisen tasaisesti jopa kaks vuotta. Vuonna ‘21 oli kolme tappiokuukautta ja vuonna ‘22 vain yksi(!!) ja sekin oli maaliskuussa. Sitten tuli seuraava vuosi ja päätin alkaa pelaamaan korkeampia tasoja huomattavasti vakituisemmin  ja heti tammikuuhun otin -25k€ tauluun, joka oli tuplasti enemmän kuin ikinä aiemmin yhdenkään kuun aikana. En tästä sinänsä vielä hätkähtänyt ja päätin jatkaa kuten aiemminkin. Helmi- tai maaliskuu eivät olleet juurikaan paremmat ja tässä kohtaa alkoi kusi valumaan jo hieman lahkeesta. Vastuullisesti pudotin panoksia ja jatkoin hommia siitä, mutta muistan kuinka se kaikki hävitty raha kaiveli suuresti. Se oli vaikuttanut massiivisesti itseluottamukseeni ja se näkyi pelissäni todella selvästi. Yritin myös kovasti opiskella (hyvä), mutta peli oli itselleni täysin luonnottomaksi muuttunutta konemaista pyrkimystä pelata pokeria kuten tietokoneet sitä pelaisivat keskenään. En sitä silloin nähnyt selvästi, mutta jälkikäteen pohdittuna se oli kamalan epämukavaa itselleni.

      Mistä sitten löydetään se kadonnut itseluottamus takaisin? Tapoja on varmasti miljoona, mutta itselleni vanha kunnon ryyppyreissu mökillä pokkakavereiden kanssa teki tehtävänsä. Elettiin heinäkuun alkua eli puolet vuodesta oli ehtinyt jo kulua ja olin isossa montussa sekä pelasin huonosti ja vailla itseluottamusta. Tähän väliin täytyy todeta, etten ole missään nimessä tulosten vahtaaja ja keskityn lähinnä vuositasoon, mutta kyllä kuukaudetkin ovat tärkeitä tarkastelupisteitä juuri henkisen puolen kannalta. Seurasin aiemmin tuloksia vain kuukausittain, mutta panostasoja noustessa olisi taas jälkiviisaana ollut fiksumpaa seurata päivätasolla, jotta syöksykierteen olisi voinut katkaista jo aiemmin.

      Palataan heinäkuuhun 2023, sijaintina mun suvun paikka Pohjois-Savossa saaressa Saimaalla. Reissu koostui lähinnä normaaleista mökkiaktiviteeteista eli saunomisesta, kaljan juonnista, kinkin pelaamisesta ja muista mökkipeleistä. Päätimme eräänä päivänä järjestää mökkiolympialaiset. Sen jälkimainingeissa sitten yön pikkutunneilla melko humalassa pelasimme keskenämme pientä käteispeliä. Siinä pelatessa väänsin pari-kolme todella törkeätä (myöhemmin katseltuna tärkeätä) jakoa kavereita vastaan, jotka onnekkaasti kaikki voitin. Silloin sain sen oivalluksen siitä, että näin tätä peliä mun pitää pelata. Että jos nää toimivat pikkupierussa hyviä pelaajia vastaan täällä niin miksei netissäkin. Tällä tavalla aloitin ja opin pelaamaan pokeria, se on minulle luonnollista, mukavaa ja hauskaa.  Heinäkuusta tulikin sitten siihen astisen seurantani (vuodesta 2020) suurin voittokuukausi. Siitä lähtien filosofiani on pysynyt aikalailla samana. Joku voisi kutsua tätä vain sattumaksi, mutta itse en usko siihen pätkääkään.

      En myöskään usko siihen, että mentaliteetti olisi muuttunut jos olisin mennyt vaikka kasinolle painamaan käkkyä jurrissa ja olisin voittanut siellä sekoilutyylillä. Sen piti olla se oma porukka ja siellä saadut keskustelut ja ihan vaan se kokonaisuus. En osaa tätä oikein selittää sanoiksi. Nytkin tämä viimeisin tappioputkeni päättyi heti sen jälkeen, kun olimme olleet Eeron luona porukalla WCOOP-grindeillä. Joku voisi kutsua tätä sattumaksi, mutta itse en usko siihen pätkääkään.

      Missäköhän kohtaa käyrää on vuoden 2023 heinäkuu?

      Missäkohan kohtaa käyrää on heinäkuu 2023?

      Go to top