High stakes -tähti Andrew Robl kertoi valamiehistölle valmentaneensa ja rahoittaneensa veropetoksista syytettyä Tom Goldsteinia suurissa heads-up-otteluissa.
Pokerinpelaajana kunnostautuneen korkeimman oikeuden lakimiehen Tom Goldsteinin käräjiä on käyty kuluneella viikolla Yhdysvalloissa.
Eilen oli vuorossa puolustuksen vuoro, ja sen ensimmäisenä todistajana kuultu Andrew Robl on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä käteispelaajista. Hän kertoi oikeudelle tunteneensa lakimies Tom Goldsteinin vuodesta 2010 lähtien ja kuvaili heidän suhdettaan pokerin ympärille rakentuneeksi ystävyydeksi.
Vuonna 2016 Goldstein pyysi Roblia valmentamaan itseään ottelusarjaan miljardööri Alec Goresia vastaan. Robl suostui ja sijoitti myös omaa rahaansa Goldsteinin peliin. Valmennustiimiin kuului myös muita huippuammattilaisia, kuten Keith Gipson ja heads-up-spesialisti Phil Galfond.
– Ajattelin, että voisin kouluttaa hänet voittamaan Alec Goresin, sijoittaa siihen ja tienata sillä rahaa, Robl totesi oikeudessa.
Roblin mukaan valmennuksessa keskityttiin perusteisiin ja pelityylin sopeuttamiseen vastustajan mukaan. Goresia vastaan käydyistä peleistä Goldstein voitti parhaimmillaan 26,4 miljoonaa dollaria. Robl arvioi omistaneensa tuolloin 10–15 prosenttia Goldsteinin peleistä ja tienanneensa itse noin 3 miljoonaa dollaria.

Rahoittajat veivät leijonanosan
Robl todisti myös valmentaneensa ja rahoittaneensa Goldsteinia Aasiassa käydyissä peleissä. Vastustajina olivat nimimerkit ”Tango” ja ”Chairman”, joista jälkimmäisen Robl tunniisti varakkaaksi kiinalaiseksi liikemieheksi.
Oikeudessa esitetyt tekstiviestit paljastivat, että Roblilla oli 5 prosentin osuus Goldsteinin pelistä Tangoa vastaan 6 miljoonan dollarin tappiokatolla. Vaikka Goldstein lopulta voitti ottelusta 13,3 miljoonaa, Robl kertoi jääneensä ilman voittoja, sillä Goldstein oli ehtinyt käydä tappiolla sovitun rajan yli, mikä päätti Roblin sijoituksen.
Puolustus käytti Roblin todistusta osoittaakseen, ettei Goldstein suinkaan pitänyt itsellään kaikkia 50 miljoonan dollarin kokonaisvoittoja. Esimerkiksi Chairmania vastaan saadusta 13,8 miljoonan dollarin voitosta Goldsteinin osuus oli Roblin arvion mukaan mahdollisesti vain noin 4,5 miljoonaa dollaria.
Kun syyttäjä kysyi, miksi rahaliikenteestä ei tehty virallisia sopimuksia, Robl vastasi ytimekkäästi:
– Uhkapelurit luottavat sanaansa ja maineeseensa.

”Hävisi yleensä rinkipeleissä”
Ristikuulustelussa paljastui, että Goldstein on Roblille velkaa noin 1,5 miljoonaa dollaria. Osa velasta on peräisin Kevin Hartin syntymäpäiväjuhlissa Mykonosilla pelatusta heads-up-ottelusta heinäkuussa 2024.
Syyttäjä tiedusteli Roblilta, olisiko tämä rahoittanut Goldsteinia myös tavallisissa, usean pelaajan rinkipeleissä, joita syyttäjä väittää Goldsteinin pelanneen heads-up-otteluiden ohessa.
– En. Hän ei ollut voitollinen pelaaja rinki-peleissä. Hän hävisi niissä yleensä, Robl vastasi suoraan.
























