WPT Globalin jättimäinen WPT Asia Series: Overdrive on edennyt jo pitkälle, mutta suurimmat turnaukset ovat vielä edessä. Heinäkuun 19. päivänä käynnistyneen ja elokuun loppuun jatkuvan sarjan takuupalkintopotit nousevat yhteensä lähes 30 miljoonaan dollariin.
WPT Globalilla riittää elokuussa pelattavaa, sillä 43 päivää kestävä Overdrive on yksi kesän mittavimmista nettipokerisarjoista. Turnaussarjan ohjelma on laaja, ja pelattavaa löytyy runsaasti erikokoisilla sisäänostoilla koko festivaalin ajan.
Ohjelmassa on yhteensä 13 WPT Ring -turnausta, joissa pelataan palkintorahojen lisäksi WPT:n mestaruussormuksista.
Vaikka ensimmäiset turnausviikot ovat jo takana, sarja jatkuu vielä elokuun loppuun. Pelaajilla on siis edelleen hyvin aikaa hypätä mukaan ja tavoitella turnaussarjan suurimpia palkintoja.
Loppukuussa riittää jahdattavaa
Lähes 30 miljoonan dollarin takuupottien lisäksi Overdrivessa pelataan erillisestä leaderboardista. Sarjan parhaiten menestyville pelaajille jaetaan siinä yhteensä noin 13 500 dollarin edestä palkintoja.
Lisäpalkintoja on tarjolla myös Daily Missions -kampanjassa, jossa jaetaan sarjan aikana noin 14 200 dollarin edestä palkintoja.
Overdrive jatkuu elokuun loppuun asti, ja loppusuoralla panokset vain kasvavat sarjan suurimpien turnausten lähestyessä.
Avaa pelitili WPT Globalille TÄSTÄ.

























