Pokerstarsin legendaarinen palkinto nimeltään All-In Triangle

Historiallinen suunnanmuutos – PokerStars avaa verkkonsa muille pokerisivustoille

Kirjoittanut Toni Rouhiainen |

PokerStars uudistaa toimintamallinsa perusteellisesti lanseeraamalla uuden PokerStars Network -pokeriverkon. Yhtiö luopuu pitkäaikaisesta suljetusta mallistaan ja avaa legendaarisen pelialustansa sekä pelaajaverkkonsa ulkopuolisille operaattoreille ja kumppaneille.

Nettipokerin entinen suuruus PokerStars on tehnyt historiallisen linjanvedon ilmoittamalla siirtyvänsä itsenäisestä pokerihuoneesta avoimeen verkkomalliin. Uusi PokerStars Network -konsepti avaa yhtiön pokeriohjelmiston kolmansien osapuolten operaattoreille ensimmäistä kertaa alustan toimintahistorian aikana.

Muutoksen taustalla on tarve yhdistää nettipokerin pirstaloitunutta pelaajakantaa. Viimeisen vuosikymmenen aikana tiukentunut paikallinen rahapelisääntely ja useiden maiden siirtyminen kansallisiin suljettuihin lisenssijärjestelmiin ovat hajottaneet perinteistä globaalia pelaajapoolia, mikä on vaikeuttanut riittävän pelivolyymin ylläpitämistä useilla markkina-alueilla.

Uuden verkostoratkaisun myötä ulkopuoliset toimijat voivat liittyä samaan pelaajapooliin hyödyntäen joko joustavaa white label -ratkaisua tai toimimalla PokerStarsin suoralla brändilisenssillä.

Tämä antaa johtaville paikallisille toimijoille mahdollisuuden säilyttää oma brändinsä ja asiakaspohjansa samalla, kun ne ohjaavat asiakkaansa suoraan samaan pokeriverkkoon muiden verkossa toimivien sivustojen kanssa.

Nettipokerin markkinaosuudet 2010–2026

100 80 60 40 20 0 Arvioitu osuus (%) 2010 2012 2014 2016 2018 2020 2022 2024 2026 Vuosi PokerStars GGPoker Full Tilt Poker iPoker Muut
Lähde: Pokerscout

Entinen ylivoimainen markkinajohtaja on joutunut taipumaan GGPokerille.

Toiveissa paluu kasvu-uralle

Aiemmin tiukasti omassa ekosysteemissään pysytellyt pokerijätti vastaa muutoksellaan kovenevaan markkinatilanteeseen, jossa erityisesti GGPoker ja WPT Global ovat onnistuneet viime vuosina syömään sen markkinaosuutta reilusti.

Avaamalla ovensa kumppaneille yhtiö kykenee hyödyntämään emoyhtiönsä Flutterin laajaa brändikokonaisuutta ja houkuttelemaan mukaan uusia ulkopuolisia kumppaneita.

Kumppanuusmalli tarjoaa houkuttelevan ratkaisun myös sellaisille rahapelioperaattoreille, joilla ei ole resursseja tai halua kehittää omaa itsenäistä pokeriohjelmistoaan alusta alkaen. Valmiiseen ja teknisesti edistykselliseen verkkoon liittyminen madaltaa kynnystä pokerin tarjoamiseen ja luo uuden haastajan markkinoilla jo pitkään toimineille b2b-verkoille kuten iPokerille.

PokerStars toivookin verkkomallin tuovan mukanaan vilkkaampia käteispöytiä, merkittävästi lyhyempiä odotusaikoja sekä suurempia turnauspotteja.

Yhtiö / verkko24 h maksimipelaajamäärä
GGPokernoin 143 000
PokerStarsnoin 38 000
CoinPokernoin 16 000
PokerKingnoin 14 000
ACRnoin 7 000
Lähde: Pokerscout

👉Lue myös: PokerStarsin pelaajapooli kasvaa – yhdistyy brittien Betfairin kanssa

Go to top