#5662
Nikkipe1
Osallistuja

      Tänään ehdin pysähtymään ja miettimään Gladiaattorin 3 päivää.

      Ensimmäinen virhe tuli, kun en kiinnittänyt huomiota merkkipinoihin. Raportin mukaanhan olin sijalla 10. Tiesin pinoni pienemmäksi, mutta en tarkastanut olinko sittenkin sortein tai toiseksi sortein.

      Toinen virhe:

      Tämä vaikutti päivän ensimmäiseen käteen, koska olin päättänyt antaa yhden tippua ennen minua, ellei minulle jaeta monstereita. Ensimmäisessä kädessä olin SB:ssä KQo taskussa. BTN avaa ja foldaan selvän puskun, koska olin päättänyt ottaa 6K payjumpin. (Toki 2 päivänä en kyseiseltä vihulta ollut nähnyt AJ:tä heikompaa kättä)

      Kolmas, neljäs ja viides virhe:

      Oletin avaajalla olevan foldinequytä. Mutta noilla pinoilla avaaja ei foldaa mitään. Unohdin, että kyseinen vihu oli nähnyt minun puskevan edellisenä päivänä KTs. Kätenä A7s ei ole pusku kyseisessä tilanteessa. Toki samalla unohdin, että naapuri pöydässä blindit juoksee nopeammin.

       

      Toki hivenen pitää puollustaa omaa toimintaa. Kyseinen vihu availi 2 päivällä paljon. Tässäkin pöydässä oli orbitin aikana 3 avaus ja oli jo kerran foldannut puskuun. Ensimmäisen orbitin aikana oli naapuripöydästä tippunut 1 pelaaja ja olin saanut payjumpin. Seuraavaan jumppiin piti kahden pelaaja tippua. Meidän pöydässä 2 sorttia oli jo tuplannut, joten en uskonut oman ICM:n olevan kovinkaan vaikuttava asia.

      Toivottavasti seuraavalla kerralla huomion kaikki muuttujat itse pelitilanteessa. Pitää oppia foldaamaan.