Pokeriammattilainen Aki Pyysing liittyy 25.–26. lokakuuta pelattavien Julkkispelien osallistujajoukkoon. Britanniassa reissaava suomalaiskonkari tunnistaa osallistumisessa yhden riskin: oman maineensa menettämisen.
Pyysingin mukaan Julkkispeleihin osallistuminen sopii hyvin hänen elämänfilosofiaansa.
– Julkkispeleistä ajattelen, että kaikkea on kokeiltava. Paitsi sukurutsausta ja kansantanhuja. Julkkispeli ei vaikuta olevan kumpaakaan, Pyysing kertoo Nettipokeri.comille.
Kokenut pelimies lähettää samalla piikin tuleville pöytätovereilleen.
– Ainoa riski peleissä toki on, että maine menee. Ja miulla sellainen on vielä menetettävänä. Toisin kuin muutamilla muilla osallistujilla.
Aki Pyysing kiertää Britanniaa
Ennen Julkkispelejä Pyysing on tutustunut Britannian kaupunkeihin ja paikallisiin kasinoihin. Matkan varrelle ovat osuneet muun muassa Leeds, Blackpool ja Liverpool.
– Leeds ja Blackpool kasinot nähtynä. Liverpoolkin, mutta siellä en käynyt kasinolla, vaikka aika lähellä olikin.
Tarkempia matkakuulumisia Pyysing vinkkaa seuraamaan X-tililtään ja Sijoitustiedon Akin pokeriblogista. Julkkispelien pöytään hän istahtaa lokakuun lopulla.
Lue myös: Aki Pyysingin ohje pokerinpelaajille – ”Yksi arabisheikki tai yksi oligarkki riittää”


























