Casimir Seire ja Dan ”Uniikki” Tolppanen vierailivat Juhani Mykkäsen juontamassa Helsingin Sanomien podcastissa, jossa pureuduttiin pokeriin sekä ammattilaisen että pitkäaikaisen harrastajan näkökulmasta.
Jakso tarjosi kiinnostavan kontrastin kahden eri taustan omaavan pelaajan ajatuksista. Seire, 23-vuotias pokeriammattilainen ja menestynyt turnauspelaaja, muisteli uransa alkuvaiheita ja kertoi, miten ensimmäiset merkittävät onnistumiset sytyttivät kunnianhimon lajin parissa.
Hän jakoi myös tarinan siitä, kuinka hän inttilomallaan rahasti isosti – perheen katsellessa striimiä viereisessä huoneessa.
– Valvoin silloin 26 tuntia putkeen ja voitin yli 60 000 euroa. Se oli myös ensimmäisiä kertoja, kun perheeni pääsi jännittämään mukana pokeriturnauksiani. Perhe on ollut minulle todella suuri tuki koko urani ajan, Seire kertoi.
Monille ihmisille on vaikea puhua raha-asioista julkisesti, mutta Seire kertoi voitoistaan avoimesti.
– 1,3 miljoonaa euroa olen tienannut toistaiseksi pokerilla. Suurin yksittäinen voitto on ollut 150 000 euroa.
Tolppanen, joka tunnetaan musiikkiuransa lisäksi pitkän linjan pokeriharrastajana ja dokumentintekijänä, avasi omia kokemuksiaan pelin parista. Hän kuvasi suhdettaan pokeriin pitkäaikaisena harrastuksena, jonka pariin hän on palannut yhä uudelleen yli 15 vuoden ajan.
Juontaja Juhani Mykkänen toi keskusteluun mukaan myös omat kokemuksensa, kertoen suhtautuvansa pokeriin lähinnä viihteenä.
– Aina tulee turpaan, Mykkänen vitsaili.
Jaksossa puhuttiin myös siitä, miksi pokerin sanasto voi kuulostaa ulkopuoliselle täysin käsittämättömältä – ja mitä termit kuten GTO ja solverit oikeastaan tarkoittavat. Lisäksi avattiin, mitä ammattitason pokerinpelaaminen nykypäivänä vaatii.
Lähde: HS.fi