Jason Koon on voittanut peräti 12 Triton-mestaruutta

Jason Koon jättää Triton-ennätysten puolustamisen – ”Isänä oleminen on tärkeämpää”

Kirjoittanut Antti Tiainen |

Jason Koon on yksi maailman menestyneimmistä turnauspelaajista ja Triton Pokerin ennätysmies. CardPlayerin haastattelussa 41-vuotias Poker Hall of Fame -jäsen kertoo, että kolmannen lapsen syntymä on muuttanut hänen prioriteettejaan, eikä jokaiseen suurturnaukseen enää tarvitse lähteä ennätysten vuoksi.

Elokuussa Poker Hall of Fameen valittu Jason Koon on edelleen pokeriuransa huipulla. Live-turnauksista hänellä on lähes 77,6 miljoonan dollarin rahastukset, mikä oikeuttaa kaikkien aikojen rahalistalla kolmanteen sijaan.

Erityisen ylivoimainen Koon on ollut Triton Super High Roller Seriesissä. Hänellä on kiertueelta yli 40,9 miljoonan dollarin rahastukset sekä ennätykselliset 12 turnausvoittoa ja 81 rahastusta.

Ennätykset eivät kuitenkaan enää määrää hänen pelikalenteriaan.

Koon kertoi CardPlayerin haastattelussa jättäneensä edellisen Triton-sarjan väliin ja aikovansa tehdä samoin seuraavan kohdalla. Taustalla on ennen kaikkea perhe: Koon ja hänen vaimonsa Bianca saivat hiljattain kolmannen poikansa.

– Minulla on nyt kolme lasta, joten aion viettää paljon aikaa heidän kanssaan, se on tärkeintä, Koon sanoi CardPlayerille.

Kilpailijat lähestyvät Triton-ennätyksiä

Koonilla olisi halutessaan hyvä syy jatkaa tiivistä turnauskiertämistä. Kilpailijat ovat alkaneet kuroa kiinni hänen vuosia rakentamaansa etumatkaa Tritonin ennätystilastoissa.

Daniel Dvoress, Matthias Eibinger ja Michael Watson ovat nousseet seitsemään Triton-voittoon, kun taas Danny Tangilla ja Punnat Punsrilla on voittoja kuusi. Dvoress on lisäksi noussut Koonin rinnalle 81 Triton-rahastukseen, ja Stephen Chidwick seuraa aivan perässä 80 rahastuksella.

Koon ei silti aio kiertää turnauksia vain pitääkseen muut takanaan.

Hänen mukaansa pokeriura on aina rakentunut ennen kaikkea sen ympärille, missä hän pystyy tekemään parhaimman taloudellisen tuloksen. Välillä se on tarkoittanut käteispelejä, toisinaan turnauksia.

– En ole kovin huolissani siitä, säilyykö minulla eniten rahastuksia tai voittoja, Koon sanoi.

Pokeria hän ei ole kuitenkaan jättämässä. Jos tarjolle tulee riittävän tuottoisa peli tai turnaus, Koon aikoo edelleen osallistua. Muussa tapauksessa hän on valmis käyttämään aikansa muualla.

Lokakuun alussa Koon teki yhden harvoista viime kuukausien turnausesiintymisistään osallistumalla Las Vegasissa 100 000 dollarin Super High Roller Bowl XI:een. Turnaus päättyi toisena pelipäivänä, kun Koonin ässäpari törmäsi Alex Foxenin floppaamaan rouvasettiin.

”Isänä oleminen on parasta ja vaikeinta”

Koonin suhtautumista nykyiseen tilanteeseen selittää myös hänen oma taustansa. Hän on puhunut avoimesti köyhästä lapsuudestaan Länsi-Virginiassa ja siitä, kuinka paljon hänelle merkitsee mahdollisuus tarjota omille lapsilleen erilainen lähtökohta.

Pokerimenestys on samalla tuonut jotain, mitä Koon pitää rahaa arvokkaampana: mahdollisuuden päättää itse, miten hän käyttää aikansa.

Hän tiedostaa, ettei sama valinnanvapaus ole useimmille vanhemmille mahdollista.

– En pidä sitä koskaan itsestäänselvyytenä. Isänä oleminen on parasta ja vaikeinta. Rakastan sitä, Koon sanoi.

Koon ei siis ole lopettamassa pokeria, eikä hänen pelillinen tasonsa anna siihen mitään syytä. Mutta 12 Triton-voiton ennätyksen puolustaminen ei enää riitä syyksi lähteä toiselle puolelle maailmaa, jos vaihtoehtona on jäädä kotiin kolmen pojan kanssa.

Go to top