Nettipokeri.com kertoi aiemmin tänään, kuinka bloggaajamme Mika ”Mika.H” Haarala päätyi yllättäen yhdysvaltalaisen New York Postin otsikoihin julkaistuaan X:ssä kuvan poikkeuksellisen kapeasta lentokoneen istuimesta KML:n Vegasin-lennolla.
Alkuperäinen julkaisu X:ssä oli peräisin viime kesältä Haaralan WSOP-reissulta, mutta jostain syystä algoritmit ja uutismediat tarttuivat siihen vasta nyt.
Tavoitimme itse tarinan päähenkilön kommentoimaan kansainvälisiin uutisotsikoihin päätymistä. Haarala suhtautuu tilanteeseen varsin suomalaisittain.
– No en mä ajatellu tosiaankaan tällästä näkyvyyttä ikinä saavani! Kaverit on linkannu mistä lie uutissaitilta samaa uutista, lähti vähä ikäänkuin lapasesta, Mika naureskelee nettipokeri.comille.
Alun perin kyse oli hänen mukaansa vain turhautumisen purkamisesta siihen, että lisämaksullinen exit-paikka ei vastannut lainkaan lupauksia.
KLM boikotissa
Mika kertoo, ettei hän aio ainakaan tietoisesti lentää KLM:llä enää tulevaisuudessa.
– Viisi vuotta sitten oli toinenkin reklamaatiokeissi niiden kanssa. Siinä meni vuosi ja seitsemän kuukautta ennen kuin sain rahat takaisin, hän kertoo.
Tällä kertaa hyvitystä naurettavan kapeasta istuimesta ei ole vieläkään näkynyt. Sähköposteja tilanteesta vaihdettiin heti tuoreeltaan, kunnes KML lopetti vastailun.
– En ole saanut vielä mitään. Saa nähdä näkikö KLM tämän uutisoinnin mistään ja olisivat yhteydessä, mutta en pidätä hengitystäni.
Vegasin reissuakaan Mika ei tänä vuonna tee.
– En ole menossa Vegasiin tänä vuonna, kun tuli terveyteen liittyviä muutoksia, jotka estää matkustamisen tänä kesänä, livepokerikonkari päättää.
🎯 LUE MYÖS: Ohhoh! Nettipokeri.comin bloggaaja Mika.H päätyi New York Postin otsikoihin























