Ossi Ketolaa ei ole hetkeen nähty pokerimaailman suurimmissa peleissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että suomalainen olisi kadonnut mihinkään. Ketolalle on ollut ennenkin tyypillistä vetäytyä hetkeksi parrasvaloista ja palata sitten uuden projektin tai valtavien pokeripelien pariin.
Heinäkuun alussa Ketola teki hieman yllättävän visiitin Tallinnan The Festival Weekendiin. Miljoonaluokan pokeripeleistä tunnettu suomalainen nähtiin tällä kertaa turnauksissa, joiden panokset olivat hänen viime vuosien peleihinsä verrattuna suorastaan maltillisia.
Sen jälkeen pokeririntamalla on ollut hiljaisempaa.
Ketolan kohdalla hiljaisuudesta ei kuitenkaan kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Hänen viime vuosiaan seuratessa tietty kaava on tullut tutuksi: välillä Ketola katoaa kuukausiksi suunnittelemaan seuraavia liikkeitään, kunnes ilmestyy jälleen julkisuuteen valtavalla energialla ja pistää uuden projektin liikkeelle.
Pokeripöytä vaihtui kamppailuareenaan
Tällä kertaa huomio on ollut pokerin sijaan aivan muualla. Ketolan perustama Duel.com järjesti 29. elokuuta Orlandossa Duel: Arena -kamppailutapahtuman. Kyse on jälleen Ketolalle hyvin tyypillisestä projektista: pienesti tekeminen ei tunnu olevan vaihtoehto, oli kyse sitten pokerista, liiketoiminnasta tai kokonaan uuden tapahtuman rakentamisesta.
Pokerimaailmassa Ketola muistetaan ennen kaikkea viime vuoden poikkeuksellisista high stakes -peleistä. Ketola kohtasi muun muassa Dan Catesin, Alex Foxenin ja Doug Polkin peleissä, joissa yksittäiset potit nousivat miljooniin dollareihin.
Siksi nykyinen hiljaisempi jakso tuntuu ehkä suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Ketola totutti pokeriyleisön niin nopeasti täysin poikkeuksellisiin panoksiin, että tavallinen tauko näyttää hänen kohdallaan lähes katoamiselta.
Koska seuraava jättipeli tulee?
Ketolan pokeriuran seuraavaa liikettä on käytännössä mahdoton ennustaa. Ei tiedetä, milloin hän seuraavan kerran istuu high stakes -pöytään tai nähdäänkö seuraava suuri projekti edes pokerin parissa.
Juuri arvaamattomuus tekee Ketolasta pokerimaailman kannalta kiinnostavan hahmon. Harvan pelaajan kohdalla muutaman kuukauden hiljaiselo saa pohtimaan, ilmestyykö hän seuraavaksi pelaamaan muutaman sadan euron turnausta Tallinnaan vai miljoonien dollarien heads-upia maailman parhaita vastaan.
Jos Ketolan aiemmasta toiminnasta voi jotain päätellä, paluu tuskin tapahtuu pitkän ennakkovaroituksen saattelemana. Todennäköisempää on, että Ossi Ketola ilmestyy jälleen pokeripöytiin juuri silloin, kun kukaan ei sitä odota.
Lue myös: Ossi Ketola: ”Oli hauska tavata Gambledore” – sähköpostikutsu johti 55 000 euron voittoon























