Kolminkertainen WSOP-rannekevoittaja ja Poker Hall of Fameen kuuluva Dewey Tomko uskoo, että pokeri on muuttunut vuosien varrella huonompaan suuntaan. Hänen mukaansa pelipöydistä on kadonnut se, mikä teki pokerista aikanaan erityisen.
Tomko on pelannut pokeria jo vuodesta 1974 lähtien. Uransa aikana hän on voittanut kolme WSOP-ranneketta, sijoittunut kahdesti WSOP:n pääturnauksessa toiseksi ja ansainnut paikkansa Poker Hall of Famessa vuonna 2008.
Tuoreessa haastattelussa Tomko muisteli aikaa, jolloin pokeri oli ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma.
– Pelaajat vitsailivat, juttelivat keskenään ja oikeasti tunsivat toisensa pöydässä.
Tomkon mukaan nykyiset pokeripöydät näyttävät hyvin erilaisilta.
– Nykyään pelaajilla on kuulokkeet korvilla, katse puhelimessa, eikä kukaan enää edes kysy ääneen lähtisikö toinen kahville. Sen sijaan lähetetään tekstiviesti.
Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.
Kritiikkiä saavat myös sisällöntuotanto ja kamerat.
– Kun kamerat ilmestyvät paikalle, osa pelaajista vetää Spider-Man-asun päälle ja alkaa pelleillä vain saadakseen sisältöä.
Tomkon mielestä kehitys on vienyt pokerilta jotain olennaista.
– Se on tavallaan pilannut pokerin.
Vaikka pokeri on viime vuosina kasvanut voimakkaasti suoratoiston, sosiaalisen median ja sisällöntuotannon ansiosta, Tomkon kommentit ovat herättäneet keskustelua siitä, onko pelin sosiaalinen luonne jäänyt teknologian ja viihteen varjoon.

























