Suomen lisenssimarkkina kiinnostaa – Poliisihallitus vastaanottanut jo 50 hakemusta

Antti Tiainen |

Suomen avautuva rahapelimarkkina näyttää kiinnostavan operaattoreita laajasti. Poliisihallituksen arpajaishallinto kertoo vastaanottaneensa jo 50 rahapelitoimilupahakemusta sen jälkeen, kun hakemusten vastaanotto käynnistyi 1. maaliskuuta 2026.

Hakemusmäärä antaa ensimmäisen konkreettisen kuvan siitä, kuinka paljon kiinnostusta vuoden 2027 lisenssimarkkina herättää.

– Hakijoiden luotettavuutta ja sopivuutta arvioidaan hakijan toimittamien asiakirjojen, kuten rekisteriotteiden, todistusten ja erilaisten selvitysten perusteella. Hakemusten käsittelyn ja arvioinnin vaativuuteen vaikuttaa se, että hakijoista suurin osa on ulkomaisia, kertoo ylitarkastaja Juha Katainen Poliisihallituksesta.

Jokaisesta hakemuksesta peritään vuonna 2026 yhteensä 29 000 euron käsittelymaksu. Varsinainen käsittely alkaa vasta maksun suorittamisen jälkeen.

Käsittelyaika noin puoli vuotta

Poliisihallituksen tavoitteena on käsitellä hakemukset noin kuuden kuukauden kuluessa niiden jättämisestä.

Virasto muistuttaa, ettei toimilupien hakemiselle ole määräaikaa, vaan haku on jatkuva. Hakijoita kehotetaan kuitenkin toimittamaan kaikki tarvittavat asiakirjat huolellisesti heti hakemuksen yhteydessä.

Hakemusten yhteydessä viranomaiset voivat pyytää lisäselvityksiä esimerkiksi hakijayhtiöihin liittyvien yritysten taloudellisesta tilanteesta. Tavoitteena on varmistaa toimijoiden luotettavuus ja toiminnan rahoituksen läpinäkyvyys.

Lisenssimarkkina käynnistyy heinäkuussa 2027

Suomen uusi lisenssijärjestelmä astuu voimaan 1. heinäkuuta 2027, jolloin ensimmäiset toimiluvat tulevat voimaan ja lisenssin saaneet yhtiöt voivat aloittaa toimintansa Suomessa.

Siihen asti rahapelitoiminnan valvonnasta ja toimilupien myöntämisestä vastaa Poliisihallitus. Heinäkuusta 2027 alkaen tehtävät siirtyvät uudelle Lupa- ja valvontavirastolle.

50 hakemusta jo ensimmäisten kuukausien aikana kertoo siitä, että Suomen markkina kiinnostaa kansainvälisiä rahapeliyhtiöitä merkittävästi. Lopullinen lisenssien määrä selviää kuitenkin vasta lähempänä markkinan avautumista vuonna 2027.

Go to top