The Lodge Poker Club Teksasissa pysyy suöjettuna

The Lodge vapautui rikossyytteistä – ovet auki mahdollisimman pian

Toni Rouhiainen |

The Lodge Card Club on saanut odotetun päätöksen, kun oikeus hylkäsi klubia vastaan esitetyt rikossyytteet. Päätös mahdollistaa viranomaisten sulkeman pokerihuoneen pikaisen uudelleenavaamisen.

Williamsonin piirikunnan tuomioistuin kieltäytyi nostamasta syytteitä Teksasin Round Rockissa sijaitsevaa The Lodge Card Clubia vastaan. Ratkaisu syntyi noin puolitoista kuukautta sen jälkeen, kun viranomaiset sulkivat paikan kesken peli-illan.

Päätös oli niin sanottu ”no bill”, mikä tarkoittaa, ettei syyttäjä pystynyt esittämään riittävää näyttöä epäillystä rikollisesta toiminnasta. Klubi julkaisi tiedon sosiaalisessa mediassa ja totesi tuomio-istuimen päätöksen olevan odotettu, sekä tukevan heidän omaa näkemystään.

Tutkinnasta vastannut TABC eli Texasin alkoholilupaviranomainen suoritti maaliskuussa klubille ratsian, joka johti koko paikan välittömään sulkemiseen ja käteisvarojen takavarikointiin.

Nyt oikeus totesi, ettei kerätty näyttö tukenut väitteitä rikollisesta toiminnasta, mikä puhdistaa klubin maineen täysin.

Polk kommentoi

Klubin merkittävä omistaja Doug Polk kommentoi ratkaisua välittömästi viestipalvelu X:ssä.

Hänen mukaansa oikeus on vihdoin toteutunut, vaikka prosessi ehtikin aiheuttaa merkittävää haittaa sekä henkilökunnalle että klubin jäsenille.

Sulkeminen pakotti yrityksen irtisanomaan yli 200 työntekijää ja perumaan odotetun WPT-turnauksen. Tilanne näytti viikkojen ajan synkältä, sillä yrityksen pankkitilit ja omaisuus olivat jäädytettyinä tutkinnan ajan.

Syytteiden hylkääminen näin nopeasti oli monille yllätys, sillä oikeusprosessien pelättiin kestävän kuukausia tai jopa vuosia. Tapahtumaa on pidetty merkittävänä voittona koko Texasin pokeriyhteisölle ja alan tulevaisuudelle.

Ovet auki lähiviikkoina

Samalla Polk ilmoitti, että takavarikoitu omaisuus ja käteisvarat palautetaan klubille viipymättä. Tavoitteena on avata ovet uudelleen muutaman viikon kuluessa, kunhan välttämättömät käytännön järjestelyt on saatu hoidettua.

Suurin haaste on henkilöstön palkkaaminen takaisin, sillä toiminta vaatii suuren määrän ammattitaitoista väkeä turnaus- ja käteispeleihin. Klubi suunnittelee jo suurta avajaistapahtumaa, jolla houkutellaan pelaajat takaisin pelipöytien ääreen.

Texasin pokeripelit ovat olleet paikoin oikeudellisesti monimutkaisia ja toimineet lain harmaalla alueella, mutta The Lodgen voitto tuo uskoa alan toimijoille.

Go to top