Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa uraa tehnyt Tom Goldstein tuomittiin perjantaina kuudeksi vuodeksi liittovaltion vankilaan. Taustalla ovat miljoonaluokan heads-up-pokeripelit, joiden tuotot jäivät kertomatta verottajalle.
Pokerimaailman seuratuin rikosjuttu sai päätöksensä perjantaina, kun entinen huippuasianajaja Tom Goldstein sai kuuden vuoden vankeustuomion verorikoksista.
Bloomberg Law’n mukaan hänet määrättiin lisäksi maksamaan 3,1 miljoonaa dollaria korvauksia ja suorittamaan viiden vuoden valvottu koeaika vapautumisensa jälkeen.
Tuomio annettiin viisi kuukautta sen jälkeen, kun valamiehistö Greenbeltissä Marylandissa totesi 56-vuotiaan Goldsteinin syylliseksi 12 syytekohtaan 16:sta. Listalla oli veronkiertoa, verojen maksun tahallista laiminlyöntiä, valheellisten tietojen antamista asuntoluotottajille sekä avunantoa väärän veroilmoituksen laatimiseen.

Oikeudenkäynti oli poikkeuksellinen jo asetelmansa vuoksi. Käsittelyssä käytiin läpi Aasiasta Hollywoodiin ulottuneita korkeiden panosten pokeripelejä, joissa Goldstein voitti ja hävisi säännöllisesti miljoonia.
Todistajanaitiossa nähtiin muun muassa miljardööri Alec Gores ja Spider Manina tunnettu näyttelijä Tobey Maguire.
Kevin Hartin synttärit ja salainen tilikirja
Oikeudenkäynnissä avautui myös kuva Goldsteinin elämäntyylistä, joka olisi sellaisenaan kelvannut elokuvan käsikirjoitukseksi.
Hän oli omien sanojensa mukaan parhaita ystäviä kohuttun somepersoonan Dan Bilzerianin kanssa ja pelasi pokeria koomikko Kevin Hartin syntymäpäiväjuhlissa Mykonoksella.
Goldstein edusti myös Tobey Maguirea, kun näyttelijä jahtasi Andy Bealilta 7,8 miljoonan dollarin pokerivelkaa.
Käsittelyssä esiin nostettu ”salainen” pokeritilikirja paljasti lisää nimiä. Listalta löytyivät muiden muassa pokerilegenda Dan ”Jungleman” Cates ja Piilaakson sijoittajamiljardööri Chamath Palihapitiya.
Syyttäjien mukaan Goldstein salasi pokerivoittonsa tarkoituksella omilta kirjanpitäjiltään. Asianajaja itse on pitäytynyt syyttömyydessään ja vakuuttanut aikoneensa maksaa veronsa koko ajan.
Puolustus taisteli loppuun asti
Goldstein ei tyytynyt kohtaloonsa helposti. Hän palkkasi puolustukseensa raskaan sarjan nimiä, mukaan lukien Yhdysvaltain entisen apulaisoikeuskanslerin Elizabeth Prelogarin, ja vaati joko täyttä vapauttamista tai kokonaan uutta oikeudenkäyntiä.

Liittovaltion tuomari hylkäsi uuden käsittelyn kesäkuussa. Hän totesi, ettei tapaus ollut lähelläkään rajatapausta eikä valamiehistö kahden päivän neuvottelujensa aikana viestittänyt vaikeuksista päätyä ratkaisuun. Griggsbyn mukaan näyttö riitti tuomioon molemmilla kiistetyillä veronkiertoperusteilla.
Tuomio jäi lopulta lievemmäksi kuin syyttäjien vaatimus, sillä syyttäjä tavoitteli Goldsteinille kahdeksan vuoden vankeutta.
Teoreettinen enimmäisrangaistus olisi ollut huomattavasti kovempi, sillä pelkästään luotottajien harhaanjohtamisesta olisi voinut saada 30 vuotta. Joulukuussa 2025 Goldstein kertoi New York Timesille hylänneensä syyttäjien tarjoaman noin viiden vuoden sovintoratkaisun.
Taistelu ei ole vieläkään ohi. Goldsteinin asianajajat jättivät keskiviikkona hakemuksen päämiehensä vapauttamisesta valituksen käsittelyn ajaksi ja kertoivat vievänsä asian kiireellisenä valitustuomioistuimeen.
Vaihtoehtoisesti puolustus haki lykkäystä siihen päivään, jona Goldsteinin on ilmoittauduttava vankilaan.
👉Lue myös: Miljardöörin pelikaveri: Tom Goldstein voitti yli 50 miljoonaa kaikkien aikojen valaalta
👉Lue myös: Salainen tilikirja paljasti Tom Goldsteinin pokerivastustajat – listalla Dan Cates ja miljardöörisijoittaja
























