Hieman harmittaa, ettei mitään mahkuja arkipeleille. Mut ehkä nyt ois jo korkea aika tosiaan tajuta, että pelaillaan kun on aikaa ja jaksamista. Ei mitään järkeä tänäänkään lähteä turnajaisiin. Mulla on ollut vähän sellaista jopa pakkomielteistä suhtautumista ajankäyttöön, aina pitäis hyödyntää kaikki aika ja lopputuloshan monesti on se, että survoo vaan euroja menemään.
Tänään heräsin 3.30 ja fiilis oli täysin levännyt koska aikaisin menin nukkumaankin, mitä sitten enää turhia makoilemaan kun voi laskujakin maksella palkkapäivänä. Töissä kuuden jälkeen ja iltaviiden jälkeen hitaasti kotiin parin lämpimän metropysäkkikaljan jälkeen, eli ennen seiskaa kotona.
Eihän nuo tunnit mitään isoja ole, mut nykyinen konsepti on todella työläs ja kiirehetkinä työ käy kyllä ihan selkeästi urheilusta. Sellainen 4-6 tunnin hyvin aktiivinen jopa sykettä nostattava jumppa päivittäin. Ja ne ympäröivät tunnit sitten pitäisi ajatellakin jotain ja tietokonehommiakin jossain välissä hoidella.
Mut tosiaan. Ainakin seuraavat puolivuotta teen kaikkeni, että homma lähtisi lentoon. Jos sitten ei lähde homma kunnon nousuun, on aika tässä lokaatiossa lopettaa.
Uskallan väittää, että tuotteesta ei ole ainakaan kiinni nyt. Asiakkaat ovat olleet aivan tolkuttoman tyytyväisiä ja yksikin hauska tapaus oli kun kaverit naureskelivat eräälle asiakkaalle joka suunnilleen kädet täristen lastasi lautaselleen tavaraa. Tämä sanoi, älkää naurako, tämä on suunnilleen parasta elämässäni tällä hetkellä. Se lämmitti kovasti keittäjän mieltä.
Summa summarum. Kiva kun tuli tää uus vaihe töissä, tosiaan mielelläni panostan tähän ajallisesti ja BTW en merkkaile ylitöihin, mulla on aina ollut se asenne, että mut palkatessaan saa kokonaispaketin. Hoidan hommat ja vasta sitten, jos/kun ns. ylimääräinen panostus on todistettavasti kannattavaa, voin ottaa ylimääräisestä tunteja. Mut joo, nyt on kyllä ollut todella palkitsevaa ja on menossa se momentumhetki jonka voi hyödyntää/mokata vain kerran, kun just ollaan uudistetusti avattu.
Mut kun oon tällainen hieman pakkomielteinen multitaskauksen ja ns. ajan hyödyntämisen suhteen ois kiva kyllä ehtiä turnajaisille, mut siitä todella yritän eroon. Panostetaan siihen täysillä mitä tekemässä ollaan ja tehdään muuta sitten myöhemmin kun on muun aika.
Viikonloppunakin pelailin turnajaisia, katselin tv-sarjaa ja lisänä kitara pikkuvahvarin kera pöydällä johon liitettynä loopperi ja vahvarissa rumpukone, eli loopperiin pikku looppi rumpujen kera ja sitten lurittelua ehtiessä loopin päälle. No tv-sarja kyllä eteni todella hitaasti, kun aina paussia päälle jos jotain kiinnostavaa pöydissä. Mut koitan päästä tästä eroon. Vähemmän on parempi monesti😁 syvässä on kuitenkin vuosien mittaan opitut tavat/ajatusmallit.