Kasino kuhisee käteisistä
Juoruillaan, että tiistaina alkavan Helsinki Freezeout -turnausviikon aikaan käteispelit pyörivät vaihteeksi pokerihuoneessa alakerrassa, toisin kuin useimmiten entisillä kansainvälisillä turnausviikoilla. Tätä vastustetaan vähän sen takia, että Fenniassa on tunnelmaa ja turnaustunnelma välittyy. Totta tämäkin. Randomien kannalta turnaus on kuitenkin sivussa, ja turnauksiahan ei mitenkään markkinoida, joten ainoa tapa saada kalaa pöytään on joko pikku lappu brushin tiskillä osoittamassa mystiseen Fenniaan tai pelit siellä, missä ne aina ovat. Äänestän paikkaa, jossa aina ollaan.
Casino Helsingin pokerihuone on ihan ok, paitsi että pokerinpelaajille pitäisi olla satunnaistetuissa kasinon tarjoomuksissa oma tarjoilu pokerikerroksessa. Pikku kärryllä termari ja leipäset paikalle. Esimerkiksi turnauksesta on hieman omituista lähteä toiseen kerrokseeen noutamaan kahvia ja leivosta.
Peli on ollut viime aikoina kasinolla vilkasta, ja nimenomaan randomit ovat tuoneet tarvittavan suolan. Herolla on hakemista livetellien ottamisessa, nimittäin vaikkapa vihun tärinä voi kertoa vähintään (!) monista eri seikoista: nauloista, nutseista tai elämää isommasta bluffista. Tai sitten vain ekasta kerrasta. Tärisee se pirukin jumalansa edessä, vanha kansa muistaa.
Taidan enimmäkseen blogissa keskittyä livejuoruihin ja turnausrapsoihin ”kansainvälisistä” meiningeistä. Vahvistin eilen Tallinnan-majoituksen, eli Kings of Tallinnista tulee rapsaa kuun vaihteessa ja olen paikalla lähes koko tapahtuman ajan. Helsinki Freezeoutin osallistuminen on avoinna; harkitsen torstain pientä texasia, jos lippuja vielä silloin saa, kun olen tiskillä hakemassa, jos menen hakemaan.