Alkukesän sateet ja vilu jäivät raportoimatta muutto- ja muiden kiireiden vuoksi. Nyt havainnointimme jatkuu avomaan satokauden, ilmalämpöpumppukeskusteluiden ja ylipäätään kesän kuumimmalla hetkellä. Pumppu löytyy, ja uudesta kotipuutarhasta edellisen asukkaan istuttamia hyvänmakuisia mansikoita.

Toista kertaa elämässäni muutan rivitaloon ja toista kertaa siinä on aiemmin asunut puutarhaintoilija, joka on lopulta joutunut priorisoimaan pariksi viimeiseksi vuodekseen muita asioita. Mansikat ja viinirypäleen tunnistin ensi vilkaisulla, kymmeniä koristekasveja on pitänyt googlailla saadakseen niille edes sukunimen. Ja sitten tehdä se viikon päästä uudestaan, koska tuntemattomasta aiheesta eivät yksittäiset nimet jää muistiin. Oma ”kaiken pitää olla syötävää joko ihmisille tai pölyttäjille” -ajattelu on saanut hyvää perspektiiviä. Vaihtanen joka tapauksessa angervot ja hortensiat marjapensaisiin, yrtteihin ja perinneperennoihin. Ehkä sekaan mahtuisi jäämään pionit ja muutama näyttävämpi liljalajike?

”Muista, Karri, että kauneuskin on hyöty,” ojensi tuttu puutarhuri minua kerran. Säästäähän leikkokukkien suhteen omavarainen toki pitkän pennin kesäjuhlien tuomisissa. Tätä puutarhurikin varmaan tarkoitti.

Kesä on parasta retki- ja kulttuuriaikaa. Erityisen mieleenpainuva retkikohde oli Ilolan arboretum Salon lähellä. Käsittämätön yhden miehen projekti on paisunut pienestä alppiruusutarhasta puulajipuistoksi ja kuninkaallisen tason maisemataideteokseksi. Otin myös projektiksi saada Museokortin tänä vuonna kannattavaksi, ja kesä on ollut hyvää aikaa ahkeroida sille käyntejä (viime vuonna kävin yhdessä näyttelyssä, jolle tuli siis hintaa n. 70e). Tähän asti lämpimimmät suositukset saa Perttu Saksan Jussarö – Näkymätön metsä -valokuvanäyttely Tammisaaren Schappessa.

Ilolassa arboretumin isäntä ei ole tyytynyt istuttamaan puita, vaan koko maisemaa on veistetty isommalla kädellä. Tekolammet, niiden väliset kannakset ja ympäröivä suoluonto muodostavat kokonsakin puolesta täysin ainutlaatuisen taideteoksen.

Keräilyharrastus on tulossa villiyrttien ja sienten väliseen taitekohtaan. Niityiltä löytyy vielä paljon syötäviä kukkia, ja esimerkiksi villimintun sato on vasta nyt parhaimmillaan. Helteiden lakattua suosimasta sienisääsken toukkia suuntaan tutkimaan uusia lähimetsiä. Koti täyttyy hyötykasvikuivurin ja arkkupakastimen hurinasta.

Vuohenputken (vasemmalla) vieressä rantaminttua, joka osasta viljelylajikkeista poiketen ei maistu lainkaan hammastahnalle.

Matara (ylhäällä) kuivuu maustekaappiin, mesiangervo (vasemmalla) ja virmajuuri lääkekaappiin. Esim. mesiangervo sisältää pienen määrän salisyylihappoa, joka on aspiriinin vaikuttava aine.

Pokeria olen koittanut pelata ahkerasti aina, kun olen illan kotona. Talven tuntimääristä jäädään silloinkin selvästi. Vuoden toinen kvartaali oli urani huonoin jääden selvästi (nelinumeroisesti) tappiolle, mutta tuo kuoppa on jo heinäkuun alussa täyttynyt. Kesäpelit ovat onneksi tavallistakin ohjelmaani vähävarianssisempia – fieldit pienenevät ja moni regu lomailee. Olen aina suhtautunut vakavasti kassanhallintaan (ts. olen täysi nitti), minkä ansiosta peliohjelmaan tehtävät muutokset jäivät tämänkin palkattoman jakson takia minimaalisiksi. Leväperäisemmällä systeemillä joutuisin varmaan tiputtamaan tasoja tai pelaamaan nykyisiä selkä seinää vasten. Sen verran olen silti päättänyt joustaa, että teen tänä kesänä ja syksynä hiukan enemmän tunteja verrattuna viime vuoteen.

Mukava arkipytty eiliseltä.

Kuvan voittoa täytynee tänäänkin yrittää puolustaa, toki kauden mukaisin taukoeväin. Palannemme asiaan ensi kuussa sienikauden pyrähdettyä kunnolla vauhtiin.

Ensimmäiset omalta pihalta parin viikon takaa. Liekö parasta, mitä tämä vuodenaika tarjoaa?