Ruskea hiuksinen nainen hymyilee, hänellä on silmälasit ja sininen paita. Taustalla on mustaa, valkoista ja punaista.

Queens of Tallinn päättyi Giedre Valgemäen voittoon – Saara Benlamine viides

Antti Tiainen |

Tallinnassa järjestetty Queens of Tallinn – pokeriturnaus huipentui hetki sitten 350 € Main Eventiin, johon kertyi 96 sisäänostoa.

Jännitystä pelkästään naisille suunnatussa turnauksessa riitti loppuun asti. Lopulta voiton vei virolainen Giedre Valgemäe, joka kuittasi voitostaan pytyn lisäksi 5 689 euroa. Viime vuoden mestari, Suomen Saara Benlamine joutui tyytymään viidenteen sijaan.

Voittajan haastattelu

Tuore mestari Valgemäe kertoi nettipokeri.comin reportterille Riitta Sahalalle olevansa voitostaan suorastaan haltioissaan:

– Olen aivan pilvissä, Valgemäe iloitsi.

Finaalipöydässä tehtiin diili kärkinelikon kesken, mikä Valgemäen mukaan oli järkevä ratkaisu:

– Olin siinä vaiheessa viimeisenä, pinot olivat niin lähellä toisiaan. Mutta onnistuin nousemaan pohjalta!

– Halusin, että kolmannen kerran järjestetty Queens of Tallinn -turnaus jää vihdoin virolaisen nimiin. Ja nyt se toteutui, hän kertoi riemuiten.

Valgemäe nappasi näin arvostetun tittelin kotikaupungissaan Tallinnassa ja kirjoitti samalla nimensä turnauksen historiaan.

Queens of Tallinn Main Event Final

SijoitusPelaajaPalkinto
1Giedre Valgemäe€5 689,58
2Annika Abmayr€3 889,58
3Elin M. E. Holmgren€4 312,57
4Aytan Eldarova€4 458,27
5Saara Fatiha Benlamine€1 950
6Helina Tamm€1 580
7Christina Jorgensen Solli€1 270
8Elisabeth D. Harestad€1 020
9Annemar Rimmel€810

🚨 TUOREIMMAT

KESKUSTELUFOORUMI

Go to top