Yhdysvaltain yliopistokoripalloa varjostaa uusi vedonlyöntiskandaali, kun ESPN:n raportti paljasti järjestäytyneen rikollisryhmän manipuloineen systemaattisesti ottelutuloksia. Useat vedonlyöntiyhtiöt olivat tehneet ilmoituksia epäilyttävistä vedoista.
Yhdysvaltain yliopistokoripalloa ravistelee uusi vedonlyöntiskandaali. Urheilumedia ESPN:n laajan raportin mukaan järjestäytynyt rikollissyndikaatti on systemaattisesti kohdistanut toimintansa tiettyihin pienten konferenssien joukkueisiin ja manipuloinut ottelutuloksia vedonlyöntitarkoituksessa.
Useat lailliset vedonlyöntiyhtiöt olivat tehneet ilmoituksia epäilyttävistä vedoista, joissa oli jatkuvasti pelattu suuria summia samoja joukkueita vastaan.
Epäilyttävät vedot keskittyivät viime kaudella kuuden viikon jaksolle joulukuun 2024 ja tammikuun 2025 välillä.
Vedonlyöntiyhtiöt olivat havainneet poikkeuksellista toimintaa, kuten uusien pelitilien avaamisia juuri ennen otteluita tai epätavallisen suuria ja toistuvia vetoja erityisesti otteluiden ensimmäisten puoliaikojen tasoitusvetoihin.
Nämä havainnot käynnistivät laajemman tutkinnan, johon osallistuvat nyt myös yliopistourheilun kattojärjestö NCAA ja liittovaltion viranomaiset.
Tutkinnan kohteena ovat erityisesti pelaajien ja joukkueiden sisäpiiriläisten mahdolliset yhteydet syndikaattiin. Viisi kuudesta koulusta, joiden entisiä pelaajia NCAA tutki jo aiemmin vedonlyöntirikkomuksista, liittyvät nyt paljastuneisiin epäilyttäviin otteluihin.
Yhdeksi syndikaatin pääepäillyksi on nimetty vedonlyöntivihjeitä myyvä Marves Fairley, joka on kuitenkin kiistänyt osallisuutensa.
Vedonlyönnin yleistyminen on ESPN:n raportin mukaan lisännyt houkutusta ja mahdollisuuksia ottelutulosten manipulointiin, erityisesti alemmilla sarjatasoilla ja yliopistourheilussa, jossa pelaajien palkkiot ovat pieniä. Raportin mukaan tapaukseen liittyen on odotettavissa rikossyytteitä lähiaikoina.