Jälkipolvet muistavat Yhdysvaltojen 29. presidentin lähinnä surullisenkuuluisista tempauksistaan, joista yksi esimerkki on legenda siitä, kuinka Valkoisen talon astiasto hävittiin pokerissa.
Jos Richard Nixon oli Valkoisen Talon laskelmoiva pokeriammattilainen, Warren G. Harding oli sen surullisenkuuluisa valas. Rikas ja hyväntahtoinen harrastelija, jonka ympärille hait kerääntyivät.
Hardingin presidenttikaudella (1921–1923) Valkoisen talon pokeripelit eivät olleet strategian tai diplomatian välineitä, vaan symboli ystävien suosimiselle, holtittomuudelle ja yhdelle Yhdysvaltain historian korruptoituneimmista hallinnoista.
Warren G. Harding täytti kaikki presidentin ulkoiset vaatimukset. Hän oli komea, seurallinen ja kansan rakastama, mutta monien mielestä häneltä puuttui älyllinen syvyys ja moraalinen selkäranka, jota virka vaati. Päästyään Valkoiseen taloon hän teki kohtalokkaan virheen, ja ympäröi itsensä vanhoilla ystävillään Ohiosta.
Tätä sisäpiiriä, joka tunnettiin nimillä ”The Ohio Gang” tai ”The Poker Cabinet”, yhdisti uskollisuus Hardingille, ei pätevyys tai edes hallinnolta edellytetty kunniallisuus.

Nämä miehet käyttivät Hardingin hallinnossa todellista valtaa. He ei kokoontuneet Oval Officessa, vaan presidentin yksityistiloissa jopa kahdesti viikossa pelattavan pokerin äärellä. Aikalaislähteiden mukaan ilmapiiri oli kaukana presidentillisestä arvokkuudesta. Sikarinsavu oli sakeaa, panokset korkeita ja pöydässä virtasi salakuljetettu viski, vaikka maassa vallitsi kieltolaki.
Harding itse oli pelien iloinen isäntä ja rahoittaja, ei niinkään taitava pelaaja. Hän nautti ystäviensä seurasta, autuaan tietämättömänä siitä, että monet heistä käyttivät hänen luottamustaan häikäilemättä hyväkseen.
Legenda astiastosta
Hardingin hallintoa kuvaa parhaiten sitkeä legenda astiastosta. Tarinan mukaan Harding hävisi eräänä yönä koko Valkoisen talon korvaamattoman arvokkaan kiinalaisen posliiniastiaston yhdessä pokerijaossa. Vaikka historioitsijat pitävät tarinaa lähes varmasti keksittynä, sen selviytyminen näihin päiviin asti kertoo kaiken oleellisen presidentin maineesta.
Tarina kiteyttää kansan käsityksen presidentistä, joka oli valmis pelaamaan jopa kansakunnan aarteilla. Se maalaa kuvan hallinnosta, joka oli niin skandaalien ryvettämä, että sen johtaja joutuisi pian syömään kertakäyttöastioilta.
Pokerikabinetin todellinen perintö ei kuitenkaan jäänyt vain tarinoiden tasolle. Korttipöydän kaveruus muuttui suoraan valtion kassaa ryövääväksi korruptioksi. Sisäministeri Albert Fall, Hardingin pokerikaveri, oli maan öljyvarantoihin liittyvän Teapot Dome -skandaalin päätekijä.
Hänet tuomittiin myöhemmin vankilaan lahjusten ottamisesta ja valtion öljyvarantojen vuokraamisesta kavereidensa yhtiöille ilman kilpailutusta. Toinen pokeriporukan jäsen, Charles Forbes, kavalsi veteraaniviraston johtajana miljoonia dollareita ja tuomittiin petoksesta.
Harding ei koskaan joutunut henkilökohtaisesti vastuuseen, sillä hän kuoli äkillisesti virassa ollessaan ennen kuin skandaalien koko laajuus paljastui. Hänen perintönsä on kuitenkin varoittava esimerkki korruptiosta.
Harding oli Valkoisen talon valas, joka istahti peliin, jonka sääntöjä hän ei ymmärtänyt, ja jonka panoksena ei ollut vain hänen oma, vaan koko kansakunnan maine.
Lähteet:
McManus, James (2009). Cowboys Full: The Story of Poker. New York: Farrar, Straus and Giroux.
Russell, Francis (1968). The Shadow of Blooming Grove: Warren G. Harding in His Times. New York: McGraw-Hill.
🎯 Lue myös: Tiesitkö? Valkoisessa talossa pelattiin pokeria – kuuluisa kenraali ei uskonut onneen
🎯 Lue myös: Tiesitkö? Yhdysvaltojen presidentti rahoitti poliittisen uransa pokerilla





















