Viron parlamentti on tehnyt merkittävän muutoksen maan rahapelipolitiikkaan. Keskiviikkona hyväksytty lakimuutos laskee rahapeliveroa tuntuvasti, ja sen tavoitteena houkutella maahan lisää kansainvälisiä operaattoreita.
Viro on ottanut ison askeleen kohti tavoitettaan tulla Euroopan uudeksi rahapelimarkkinoiden keskukseksi. Maan parlamentti hyväksyi keskiviikkona 3. joulukuuta äänin 51–31 lakimuutoksen, joka laskee rahapeliveron nykyisestä 6 prosentista 4 prosenttiin.
Päätös on täyskäännös aiemmille suunnitelmille, joissa veroa oltiin nostamassa 7 prosenttiin.
Hankkeen keulakuvana toiminut kansanedustaja ja entinen koripalloilija Tanel Tein perustelee muutosta tarpeella modernisoida sääntelyä ja lisätä läpinäkyvyyttä.
Tavoitteena on kilpailla suoraan alan nykyisten jättiläisten, kuten Maltan, Gibraltarin ja Mansaaren, kanssa.
Valtiovarainministeriö varoittaa riskeistä
Kunnianhimoinen hanke ei ole edennyt ilman soraääniä. Viron valtiovarainministeriö on kritisoinut suunnitelmaa voimakkaasti. Ministeriön laskelmien mukaan veronalennus voi johtaa jopa 13 miljoonan euron loveen valtion verotuloissa vuoteen 2029 mennessä, mikäli toivottua operaattorivyöryä ei tapahdukaan.
Lisäksi huolta on herättänyt ulkomaisten, etänä toimivien peliyhtiöiden valvonnan vaikeus. Kriitikot ovat myös varoittaneet, että verotulojen pieneneminen saattaa leikata rahoitusta kulttuurilta, jota on perinteisesti tuettu rahapelivaroilla.
Päätös osuu ajankohtaan, jolloin Viron peliala on myllerryksessä. Esimerkiksi Bombay Clubin omistaja Yolo Entertainment ilmoitti hiljattain suurista irtisanomisista maassa osana yhtiön uudelleenjärjestelyjä.
Veronalennuksen toivotaankin tuovan alalle uutta nostetta ja vakautta.
























