”Neipan voimalla löydettiin luovia linjoja”- Jarmo Luokkala harjasi bounty-turnauksen Vilnassa

Toni Rouhiainen |

Vilnan OlyBet Ace Breaker -festivaali jatkuu sinivalkoisessa komennossa. Rasmus Sihvosen hurjan vireen lisäksi myös muu suomalaisosasto on herännyt taistelemaan pokaaleista: torstai-iltana voittajien kirjoihin nimensä kirjautti Jarmo Luokkala.

Vilnan pokeriviikko sai uuden suomalaismestarin torstaina, kun Jarmo Luokkala vei nimiinsä 250 euron NLH Progressive Knockout -turnauksen. Voitto lihotti Luokkalan pelikassaa bountyt mukaan lukien yhteensä 3 775 eurolla.

Nettipokeri tavoitti tuoreen mestarin perjantaina suoraan Main Eventin kakkospäivän tiimellyksestä. Luokkalan mukaan voitto irtosi lopulta varsin kivuttomasti, vaikka alku vaatikin hieman investointeja.

– Pytty tuli kyllä helpolla, vaikka vaatikin kolme laukausta ennen kuin alkoi runaamaan. Kaksi ensimmäistäkin mentiin hyvissä sisään, Luokkala kertaa turnauksen alkuvaiheita.

Kyseessä oli Luokkalalle hassutteluturnaus raskaan Main Event -päivän päätteeksi. Rennon letkeä asenne ja sopiva nestetankkaus osoittautuivat tällä kertaa voittamattomaksi reseptiksi.

– Tarkoitus oli ottaa vain löysät pois äijästä, että tänään jaksaa pelailla taas tosissaan. Edullisen ja hyvin päähän menevän neipan voimalla löydettiin luovia linjoja ja siinä oli kanssapelaajat aivan mankelissa, Luokkala lohkaisee.

Luokkalan aggressiivinen tyyli ja luovat linjat tuottivat tulosta erityisesti bountyjen muodossa. Hän kertoo keränneensä itselleen yli puolet kaikista jaossa olleista bounty-palkinnoista, mikä kertoo, ettei merkkien keskelle laittamista arasteltu.

Viikonlopun suunnitelmat ovat sankarilla selvät, vaikka Main Eventin kohtalo onkin vielä auki.

– Tänään pelkkä Main Event ja jos tulee lähtö ennen päivän päätöstä, niin suuntaan saunaan ja porealtaaseen. Huomenna ja sunnuntaina pelataan sitten vielä täydet päivät. Main määrittelee sen, mitä ne sisältää, Luokkala kommentoi.

Suomalaismenestystä sivuturnauksissa

Vaikka viikko on ollut otsikoissa lähinnä Rasmus Sihvosen dominointia, myös muut suomalaiset ovat kunnostautuneet sivuturnauksissa varsin kiitettävästi.

Tiistaina pelatussa 200 euron Pot-Limit Omahassa (PLO4/5) juhli Väinö Ketvell, joka nappasi turnausvoiton ja 1 610 euron palkintorahat.

Samana päivänä pelatussa 250 euron No-Limit Hold’emissa ”Vilnan valtias” Rasmus Sihvonen joutui kerrankin tyytymään kakkossijaan ja 2 205 euron rahastukseen. Samassa turnauksessa finaalipöytään itsensä kairasi myös Juha Leino, joka tienasi 700 euroa kuudennesta sijastaan. Leino jatkoi vahvoja otteitaan heti keskiviikkona sijoittumalla kolmanneksi 250 euron PLO Progressive Bountyssa, kuitaten 991 euroa.

Myös Junjie Wu on avannut tiliinsä Vilnassa. Hän sijoittui sunnuntaina pelatussa 200 euron PLO4/5-turnauksessa toiseksi ja kuittasi suorituksestaan 1 570 euroa.

Go to top