Yhdysvaltalainen kuluttaja-asianajajien järjestö on nostanut kanteen ennustemarkkina-alusta Polymarketia vastaan. Kanteen mukaan somevaikuttajien voittovideot kuvattiin oikean rahan sijaan yhtiön testiympäristössä, ja manipuloiva markkinointi kohdistettiin erityisesti opiskelijoille.
Ennustemarkkinat ovat kasvaneet parissa vuodessa vedonlyöntimaailman kuumimmaksi ilmiöksi, mutta alan suurimpiin kuuluva Polymarket on nyt saanut vastaansa raskaan syytöslistan.
Yli 1 500 asianajajaa ja kuluttaja-aktiivia edustava National Association of Consumer Advocates jätti kanteen Washington D.C:n alioikeuteen. Kanteen mukaan Polymarket hämärsi tietoisesti sitä, kuinka todennäköisesti vedonlyöjät häviävät rahansa.
Vastaajiksi on nimetty myös yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Shayne Coplan sekä markkinointijohtaja Matthew Modabber. Coplanilla on kanteen mukaan lopullinen päätösvalta yhtiön toiminnasta, kun taas Modabber valvoi henkilökohtaisesti kiistan keskiössä olevia mainoskäytäntöjä.

Vedot lyötiin leikkirahalla
Kanteen räikein väite koskee vaikuttajamarkkinointia.
Polymarketin väitetään maksaneen sisällöntuottajille 2 000–3 000 dollaria kuukaudessa videoista, joissa nämä löivät vetoa, mutta ei kuitenkaan oikealla sivustolla, vaan yhtiön testiympäristössä. Videot esitettiin yleisölle tavallisten käyttäjien aitoina kokemuksina.
Wall Street Journal kävi läpi 1 105 videota kymmeneltä Polymarketin markkinointikumppaniin kytkeytyvältä tekijältä. Videoilla lyötiin vetoja yhteensä 1,9 miljoonan dollarin edestä, ja 118 videossa tekijä voitti, yhteensä voittoja kertyi lähes 900 000 dollaria.
Yksikään vedoista ei ollut aito. Jos samat 118 vetoa olisi lyöty oikealla rahalla, tekijät olisivat kanteen mukaan hävinneet yli 166 000 dollaria. Lähes joka neljännessä videossa käytettiin sanaa ”ilmainen”, ja voitot kehystettiin helpoksi rahaksi.
Videoiden levitys hoidettiin niin sanotulla klippauksella: vaikuttajille maksettiin noin dollaria tuhatta katselukertaa kohden lyhyistä klipeistä, jotka julkaistiin tavallisilta käyttäjiltä näyttävillä tileillä.
Ohjeissa kiellettiin suoraan tekemästä videoista mainosmaisia, eikä tilien nimissä saanut esiintyä edes sanaa ”poly”.
Tähtäimessä opiskelijat
Toinen syytösten kärki koskee markkinoinnin kohdistamista opiskelijaikäisiin. Polymarketin väitetään rekrytoineen suoraan kampuksilta, maksaneen opiskelijoille jopa 2 000 dollaria kampanjaa kohden ja tarjonneen veljeskunnille rahaa jokaisesta uudesta käyttäjästä.

Kanteessa kuvataan tapaus, jossa parikymmentä Columbian yliopiston veljeskunnan jäsentä kutsuttiin yhtiön New Yorkin toimistolle. Tarjolla oli muun muassa pizzaa ja siipiä, sekä kymmenen dollaria pelirahaa jokaiselle.
Kyseinen veljeskunta tienasi suosittelukoodillaan 30 510 dollaria kahdessa viikossa.
Kanteessa siteeratuissa viesteissä Polymarketin edustajat kertoivat nostavansa palkkion 15 dollariin per käyttäjä ja neuvoivat jäseniä siinä, miten ”tehdään tiliä”.
Kanne hakee voittojen palautusta
Kanne vaatii Polymarketia luopumaan harhaanjohtavilla käytännöillä hankituista voitoista, maksamaan hyvityksiä vahinkoa kärsineille kuluttajille ja lopettamaan kyseisen toiminnan.
Polymarketin edustaja kommentoi Politicolle yhtiön arvioivan jatkuvasti tapoja parantaa yleisönsä luottamuksen ansaitsemista. Yhtiö on erikseen korostanut kieltävänsä sisäpiiritietoon perustuvan pelaamisen ja valvovansa markkinoidensa eheyttä, sillä alustaa ovat viime kuukausina ravistelleet myös useat epäillyt sisäpiirikaupat.
Kanne osuu ennustemarkkina-alalle herkkään saumaan. Toimijat ovat markkinoineet itseään perinteisestä vedonlyönnistä erillisenä tuotteena, ja rajanvedosta käydään paraikaa oikeustaistelua Yhdysvaltain johdannaisvalvoja CFTC:n ja osavaltioiden pelivalvojien välillä.
CFTC on haastanut oikeuteen muun muassa New Yorkin, Arizonan, Connecticutin ja Illinoisin, ja myös kilpailija Kalshi on vääntänyt useiden osavaltioiden kanssa oikeussaleissa.























