Donald Trump Jr. lobbasi ennustemarkkinoiden puolesta – rahapelisääntelystä on tullut puoluepolitiikkaa

Kirjoittanut Toni Rouhiainen |

Yhdysvaltain presidentin poika Donald Trump Jr. on pyrkinyt vaikuttamaan osavaltioiden päättäjiin ennustemarkkinoiden sääntelyn estämiseksi. Samaan aikaan Valkoinen talo on ohjeistanut lainsäätäjiä alan liittovaltiotason valvonnasta, mikä on herättänyt kysymyksiä mahdollisista taloudellisista ja poliittisista motiiveista.

The New York Timesin tuoreen tutkivan journalismin raportin mukaan Donald Trump Jr. on lobannut republikaaniosavaltioiden oikeusministereitä ennustemarkkinoiden puolesta.

Tämä tapahtui maaliskuussa New Orleansissa järjestetyssä republikaanipäättäjien tapaamisessa, jossa aiheena oli uudenlaisten vedonlyöntialustojen tulevaisuus.

Tilaisuudessa puhunut Trump Jr. väitti, että vastustus alaa kohtaan on peräisin perinteisiltä rahapeliyhtiöiltä, jotka yrittävät vain suojella omia monopolejaan. Hänen mukaansa alustat kuten Kalshi ja Polymarket tarjoavat monimutkaisia rahoitusinstrumentteja, joiden sääntelyn tulisi kuulua yksinomaan liittovaltion eikä osavaltioiden valvonnan piiriin.

Puheenvuoro herätti heti kysymyksiä sidonnaisuuksista, sillä lobbarin roolissa toimineella presidentin pojalla on suoria taloudellisia intressejä kyseisillä alustoilla.

Hän aloitti tammikuussa Kalshin strategisena neuvonantajana saaden korvaukseksi 300 000 dollaria yhtiön osakkeina, minkä lisäksi hänen sijoitusyhtiönsä omistaa siivun myös kilpailevasta Polymarketista.

Trump Jr. on toiminut Kalshin neuvonantajana.

Valkoinen talo painosti Pohjois-Carolinaa

Taustavaikuttaminen ei ole rajoittunut pelkästään osavaltioiden oikeusministereihin.

Myös Valkoinen talo on sekaantunut peliin antamalla Pohjois-Carolinan lainsäätäjille suoraa informaatiota siitä, miten liittovaltio suhtautuu ennustemarkkinoiden paikalliseen sääntelyyn.

Pohjois-Carolinan osavaltio ehti jo harkita lakia, joka olisi luokitellut vedonlyöntipörssien kaltaiset ennustemarkkinat suoraan rahapeleiksi. Lopulta osavaltio kuitenkin päätyi kompromissiin, jossa alustoille asetettiin vain kuuden prosentin vero, ja liittovaltion hyödykekauppaa valvovan CFTC:n lisensoimat toimijat saivat oikeuden toimia ilman osavaltion myöntämää lisenssiä.

Tämän merkittävän lakimuutoksen taustalla hääräsi aktiivisesti Kalshin palkkaama lobbari Jim Harrell.

Pohjois-Carolinan malli on sittemmin noussut esiin jopa liittovaltion oikeusasteissa, kun operaattorit ovat käyttäneet sitä ennakkotapauksena pyrkiessään kumoamaan Nevadan osavaltion asettamia tiukempia rajoituksia.

Poliittinen vääntö kiihtyy oikeussaleissa

Taistelu ennustemarkkinoiden sääntelystä on muuttunut Yhdysvalloissa yhä enemmän puoluepoliittiseksi kiistaksi.

Liittovaltion valvova elin CFTC on ryhtynyt koviin toimiin ja haastanut oikeuteen peräti yhdeksän eri osavaltiota, jotka ovat yrittäneet rajoittaa ennustemarkkina-alustojen toimintaa paikallisesti.

Huomiota on herättänyt erityisesti se, että kaikki haastetut yhdeksän osavaltiota ovat demokraattikuvernöörien johtamia.

CFTC:n edustaja Zach Fulton on kuitenkin kiistänyt poliittiset motiivit tuoreessa lausunnossaan ja painottanut viraston puuttuvan ainoastaan kaikkein aggressiivisimpiin sääntely-yrityksiin osavaltioista riippumatta.

– Virastollamme on lakisääteinen velvollisuus ylläpitää vakautta niiden markkinoiden osalta, jotka kuuluvat sen yksinomaiseen toimivaltaan, olemme vain puuttuneet joidenkin osavaltioiden ennennäkemättömiin toimiin, Fulton totesi uutispalvelu State Affairsin haastattelussa.

Käynnissä olevat oikeustaistelut tulevat määrittämään sen, miten ennustemarkkinat ja perinteinen urheiluvedonlyönti asemoituvat tulevaisuuden lainsäädännössä.

Tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä, että alan suurimmat pelurit ovat saaneet liittovaltion täyden tuen taakseen pyrkimyksissään kiertää osavaltioiden asettamat lisenssivaatimukset.

👉Lue myös: Polymarket oikeuteen harhaanjohtavasta markkinoinnista – vaikuttajien ”voitot” kuvattiin testisivustolla

👉Lue myös: Ennustemarkkinabuumi kerää kierroksia Yhdysvalloissa – investointipankki yhteistyöhön Kalshin kanssa

Go to top