”Kohtuuton lisärasite lisensoiduille toimijoille” – Liettuan valtiovarainministeriö torppasi verokorotuksen

Kirjoittanut Toni Rouhiainen |

Liettuan valtiovarainministeriö on estänyt parlamentille tehdyn lakialoitteen, jolla pyrittiin nostamaan maan rahapeli- ja arpajaisveroja merkittävästi. Ministeriön mukaan lailliset toimijat maksavat jo nyt raskasta hintaa sääntelyuudistuksista.

Liettuan valtiovarainministeriö on päättänyt hylätä lakialoitteen maan rahapeliverotuksen kiristämisestä. Hylätty lakialoite olisi nostanut rahapeliyhtiöiden lisenssiveron 22 prosentista 30 prosenttiin ja arpajaisten verotuksen 18 prosentista 25 prosenttiin.

Ministeriön edustaja Januš Kizenevič kieltäytyi viemästä lakialoitetta parlamentin käsiteltäväksi. Hänen mukaansa esitetty veronkorotus olisi ollut ”kohtuuton lisärasite lisensoiduille toimijoille”, jotka joutuvat jo valmiiksi rahoittamaan maan kattavaa pelialan rakennemuutosta.

Aloitteen tehnyt puolue perusteli verojen nostamista sillä, että korotuksesta saatavat lisätulot oli tarkoitus ohjata mielenterveyden tukemiseen, peliriippuvuuden ehkäisyyn ja yleiseen hyvinvointiin.

Ministeriön mukaan puolue ei kuitenkaan konsultoinut valtiovarainministeriötä ennen esityksen jättämistä, ja jyrkkä lisävero aiheuttaisi yrityksille kohtuuttoman lisätaakan kesken siirtymävaiheen.

Liettuan valtiovarainministeriön edustaja Januš Kizenevič kuvasi lakialoitetta veronkorotuksista kohtuuttomaksi.

Arpajaisveron tuotot uusjakoon

Veronkorotusten sijasta ministeriö on esittänyt vaihtoehtoista mallia nykyisen 18 prosentin arpajaisveron uudelleenjakamiseksi.

Uudessa luonnoksessa kymmenen prosenttiyksikköä verosta ohjattaisiin jatkossakin suoraan valtion budjettiin, kun taas loput kahdeksan prosenttiyksikköä jaettaisiin kansalaisjärjestöille ja muille oikeutetuille kohteille.

Uudistus ei muuttaisi maan ainoan arpajaisoperaattori Olifėjan maksamaa kokonaisveroa, joka lasketaan myytyjen arpojen nimellisarvosta. Kizenevič vahvisti paikallisen uutistoimisto ELTAn haastattelussa, että arpajaistoimijoiden kokonaisrasitus säilyy entisellään. Valtion budjettitulojen arvioidaan kuitenkin pienenevän uudelleenjaon seurauksena noin 11,9 miljoonaa euroa vuodessa.

Liettuassa sovelletaan tällä hetkellä 22 prosentin veroa vedonlyönnin, totalisaattoripelien, bingon, pöytäpelien, peliautomaattien ja nettipelaamisen tuottamaan pelikatteeseen. Kyseinen vero kattaa maassa tällä hetkellä kahdeksan kivijalkakasinoa, 50 pelisalia sekä kymmenen lisensoitua nettipelioperaattoria.

Suuri sääntelyuudistus

Torpattu veroesitys osui keskelle poikkeuksellisen laajaa rahapelimarkkinoiden uudistusvaihetta.

Nettipelien tarjoajat velvoitettiin jo loppuvuodesta 2025 ottamaan käyttöön keskitetyt alustat pelaajien tunnistamiseen ja pelikäyttäytymisen seurantaan, ja keväällä 2026 nämä järjestelmät yhdistettiin viranomaisten yhtenäiseen valvontajärjestelmään.

Maan hallitus on kiristänyt otettaan myös muilla rintamilla, sillä pelaamisen alaikäraja nostettiin aiemmin 18 vuodesta 21 vuoteen. Lisäksi Liettuassa siirrytään vaiheittain kohti kattavaa rahapelimainonnan täyskieltoa, ja julkisten tapahtumien sekä yksityishenkilöiden sponsorointi kielletään kokonaan vuoden 2028 alusta alkaen.

Tulevaisuudessa ala kohtaa lisää tiukennuksia, sillä parlamentin hyväksyntää odottaa suunnitelma pakollisesta pelaajakortista sekä käteisen kieltämisestä kivijalkapisteissä vuoteen 2029 mennessä.

👉Lue myös: Polymarketin markkina kutistuu jälleen – nyt tuli blokki Liettuasta

Go to top