Venetian vaihtoi korttien jakotapaa huijausten vaikeuttamiseksi

Kirjoittanut Antti Tiainen |

Las Vegasin Venetian on siirtynyt jakamaan pokerikortit liu’uttamalla niitä pöytää pitkin. Muutoksen tavoitteena on vähentää taskukorttien paljastumista ja vaikeuttaa huijaamista. Venetian on ensimmäinen jakotavan käyttöön ottanut pokerihuone Las Vegas Stripillä.

Yhdysvalloissa kortit jaetaan tavallisesti heittämällä ne pelaajille hieman pöydän pinnan yläpuolella. Jos kortti nousee jaossa liian korkealle, sen kuvapuoli voi vilahtaa muille pelaajille.

Liu’uttavassa jakotavassa eli slide dealingissa kortit kulkevat pöydän pintaa pitkin. Menetelmä vähentää mahdollisuutta nähdä vastustajien kortteja jakamisen aikana.

Venetianin pokeritoiminnasta vastaava Tommy LaRosa kertoo, että uuden jakotavan arviointi aloitettiin aiemmin tänä vuonna osana peliturvallisuuden kehittämistä.

– Teknologian kehittyessä pidimme tärkeänä toimia ennakoivasti ja ottaa käyttöön pelaajien pelikokemusta suojaavan jakotavan, LaRosa sanoo.

Jakajat koulutettiin uuteen tekniikkaan

Venetianin 50 pöydän pokerihuoneessa muutos vaati jakajien kouluttamista. Henkilökunta sai harjoitella tekniikkaa ennen sen käyttöönottoa peleissä. LaRosan mukaan tavoitteena oli säilyttää jakamisen sujuvuus myös uuden menetelmän kanssa.

Totuttelua tarvitaan sekä jakajilta että pelaajilta, mutta LaRosan mukaan palaute on tähän asti ollut myönteistä.

Venetian ei ole ensimmäinen muutokseen ryhtynyt pokerihuone koko Las Vegasissa. Stripin eteläpuolella sijaitseva South Point otti liu’uttavan jakotavan käyttöön jo aiemmin. Liu’uttava jakotapa on tuttu myös monilta eurooppalaisilta kasinoilta ja pokerikiertueilta.

Lue myös: Las Vegasin kasinot varautuvat huijauksiin – suuri korttihuone muutti korttien jakotavan

Go to top