Pokerinpelaaja Markus "Muuvipeikko" Ylänne näyttämässä rokkimerkkejä sinistä taustaa vasten

Markus Ylänteen YouTube-tulot kasvoivat: ”En olisi tätä touhua aloittaessa voinut kuvitellakaan”

Kirjoittanut Antti Tiainen |

Markus ”Muuvipeikko” Ylänteen YouTube-kanavan kuukausitulot ylittivät ensimmäistä kertaa 2 000 euroa. Noin 90 prosenttia tuloista tulee maksullisista jäsenyyksistä. Pokeriammattilainen ei sulje pois mahdollisuutta, että sisällöntuotannosta tulisi joskus hänen päätyönsä.

Noin kaksi ja puoli vuotta aktiivisesti toiminut kanava saavutti Ylänteelle merkittävän rajapyykin. Hän kertoo Nettipokeri.comille, ettei osannut aloittaessaan odottaa videoiden tuovan tällaisia tuloja.

– Kyllähän se hienolta tuntuu. En olisi tätä touhua aloittaessa voinut kuvitellakaan että päästäisiin lähellekään tämmöisiä summia, Ylänne kertoo Nettipokeri.comille.

Kanavan kasvattaminen on vaatinut paljon tekemistä, mutta Ylänne nauttii videoiden tuottamisesta. Hänen mukaansa tekeminen ei ole missään vaiheessa varsinaisesti tuntunut työltä.

Maksulliset jäsenet tuovat valtaosan tuloista

Ylänteen mukaan noin 90 prosenttia kanavan tuloista kertyy Muuvi Akatemian maksullisista jäsenyyksistä. Lisäksi tuloja tuovat YouTuben mainokset ja pienet kaupalliset yhteistyöt.

Kun kaikki tulonlähteet lasketaan mukaan, 2 000 euron kuukausiraja ylittyi hänen mukaansa jo noin kolme kuukautta aiemmin. Nyt saman rajan ylittivät ensimmäistä kertaa yksin YouTube-kanavan kautta kertyneet tulot. Kyse on tuloista ennen kuluja ja veroja.

Kanavalla on haastatteluhetkellä noin 3 380 tilaajaa ja maksullisella puolella noin 350 jäsentä. Maksavien jäsenten määrä vastaa siis noin kymmenesosaa kanavan tilaajamäärästä.

Ylänne kertoo uusien tilaajien saamisen hidastuneen. Hän arvioi YouTuben pokerisisältöön kohdistamien rajoitusten vaikeuttavan uusien katsojien tavoittamista ja toivoo videoista pitävien liittyvän myös kanavan tilaajiksi.

– Se auttaa kanavaa paljon ja on helppo maksuton tapa tukea kanavaa.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

Kaksi videota viikossa ja noin kuusi tuntia työtä

Ylänne julkaisee viikoittain uuden ilmaisvideon sekä strategiavideon Muuvi Akatemian jäsenille. Hän arvioi käyttävänsä videoihin noin kuusi tuntia viikossa, josta tunti tai puolitoista kuluu editointiin.

Loppuaika menee suunnitteluun ja kuvaamiseen. Strategiavideoissa sisällöntuotanto yhdistyy omaan pokerin opiskeluun, joten kaikkea käytettyä aikaa on vaikea jakaa yksiselitteisesti videoiden tekemiseen ja pelaajana kehittymiseen.

Yleisön kiinnostus jakautuu eri sisältöjen välillä. Osa seuraa strategiaa, osa turnausrahastuksia ja osa katsoo videoita puhtaasti viihteen vuoksi. Noin kerran kuukaudessa ilmestyvät Pokeripäiväkirjat näyttävät elämää myös pelipöytien ulkopuolelta ja tavoittavat Ylänteen mukaan katsojia, joita pokeri itsessään ei välttämättä kiinnosta.

Videoiden menestystä on silti vaikea ennustaa. Omasta mielestä erityisen onnistunut video voi jäädä vähälle huomiolle, kun taas vaatimattomammin odotuksin julkaistu video saattaa kerätä paljon katsojia ja uusia seuraajia.

Sisällöntuotannosta voisi vielä tulla päätyö

Tubettaminen ei ole toistaiseksi olennaisesti vähentänyt Ylänteen pokerin pelaamista. Muita menoja on kuitenkin pitänyt karsia, jotta videoille löytyy aikaa.

Ylänne kuvailee sisällöntuotantoa tällä hetkellä vakavaksi harrastukseksi. Kanavan kasvu on silti saanut pohtimaan, kuinka pitkälle tekemistä voisi viedä, jos siihen keskittyisi täysipainoisesti.

– En sulje pois sitäkään vaihtoehtoa, että jossain kohtaa pokerin pelaamisen ja sisällöntuotannon roolit kääntyisivät päälaelleen.

Seuraava tavoite on kehittyä sisällöntuottajana. Ylänne uskoo kiinnostavan sisällön löytävän yleisönsä, eikä yli 300 julkaistua videota ole vienyt tekemisestä intoa.

– Vaikka kanavalla on jo julkaistu reilusti yli 300 videota niin oma fiilis on että tässä ollaan vasta pikkuhiljaa pääsemässä vauhtiin!

Lue myös: Vuoden tubettaja Markus ”Muuvipeikko” Ylänne: ”Titteli motivoi jatkamaan”

Haluatko nähdä enemmän uutisiamme Googlessa? Lisää Nettipokeri.com ensisijaiseksi lähteeksi.

Go to top