Suomalaispelaajat jäivät ulos Espanjan PokerStarsilta – myös varojen kotiuttaminen jäissä

Kirjoittanut Toni Rouhiainen |

PokerStarsin Espanjan pelialustalla marraskuun alussa toteutettu järjestelmäuudistus on aiheuttanut ongelmia suomalaispelaajille. Päivityksen jälkeen pelaajat eivät ole päässeet kirjautumaan tileilleen eivätkä nostamaan niillä olevia varoja.

PokerStars.es toteutti 3.–4. marraskuuta laajan teknisen uudistuksen, jonka jälkeen Suomessa asuvat pelaajat ovat raportoineet ongelmista pelitileilleen kirjautumisessa.

Nettipokeri.comin saamien tietojen mukaan suomalaispelaajat eivät ole päivityksen jälkeen päässeet kirjautumaan PokerStarsin Espanjan peliohjelmistoon. Samalla myös pelitileillä olevien rahojen kotiuttaminen on estynyt.

PokerStars ilmoitti etukäteen toteuttavansa järjestelmäuudistuksen Espanjassa 3. marraskuuta kello 20.30 ja 4. marraskuuta kello 9.15 välisenä aikana paikallista aikaa.

Yhtiön mukaan uudistuksen tavoitteena oli mukauttaa pelialustaa uusiin sääntelyvaatimuksiin. Palvelun oli tarkoitus palata normaalisti käyttöön huoltokatkon päätyttyä.

PokerStars vahvisti ongelmat

PokerStars myönsi keskiviikkona 4. marraskuuta julkaisemassaan X-viestissä, että mittava järjestelmäuudistus ei ollut sujunut täysin ongelmitta.

– Olemme toteuttaneet suuren järjestelmäuudistuksen, ja muutamia asioita on vielä korjattavana. Tiedämme, että osa käyttäjistä kohtaa ongelmia, ja työskentelemme niiden ratkaisemiseksi, PokerStars España kertoi.

Yhtiö pahoitteli ongelmia ja kiitti pelaajia kärsivällisyydestä.

PokerStars on julkaissut myös erillisen tiedotteen, jonka mukaan pääsy Espanjan pelialustalle ei ole enää mahdollista tietyistä maista.

– Toimintamme uudelleenarvioinnin jälkeen pääsy .ES-alustalle ei ole enää mahdollista tietyistä maista, yhtiö kertoo tukisivuillaan.

PokerStars ei kuitenkaan yksilöi, mitä maita rajoitukset koskevat. Suomen mahdollista kuulumista estettyjen maiden joukkoon ei ole toistaiseksi vahvistettu.

Näin ollen ei ole vielä selvää, johtuvatko suomalaispelaajien kirjautumisongelmat uusista maakohtaisista rajoituksista vai järjestelmäuudistuksen aiheuttamista teknisistä häiriöistä.

Pelitilien saldot jumissa

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee se, etteivät kirjautumisvaikeuksista kärsivät suomalaispelaajat ole pystyneet myöskään kotiuttamaan pelitileillään olevia varoja.

PokerStars kuitenkin vakuuttaa maarajoituksia koskevassa tiedotteessaan, että pelaajien rahat ovat turvassa ja nostettavissa.

Yhtiön mukaan aloittamattomien turnausten osallistumismaksut on palautettu ja muut kuin kampanjoihin liittyvät palkinnot muunnettu rahaksi pelaajien tileille.

Nettipokeri.com on pyytänyt PokerStarsilta kommenttia suomalaispelaajien tilanteesta. PokerStarsin vastausta ei ole vielä saatu.

Go to top