Suomen rahapelimarkkina avautuu kilpailulle heinäkuussa 2027, mutta vuotta myöhemmin voimaan astuu uusi lupavaatimus. Se koskee nettikasinoiden pelivalmistajia ja muita rahapeliohjelmistojen toimittajia.
Suomen rahapeliuudistuksen huomio on keskittynyt markkinan avautumiseen ja rahapeliyhtiöiden lisenssihakemuksiin. Vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen merkittävä päivämäärä: 1. heinäkuuta 2028.
Tuolloin Suomessa lisensoidut rahapeliyhtiöt saavat käyttää ainoastaan sellaisten palveluntarjoajien peliohjelmistoja, joille on myönnetty suomalainen peliohjelmistotoimilupa.
Vaatimus koskee kaikkia vuotta aiemmin toimintansa aloittaneita rahapeliyhtiöitä. Käytännössä jokaisen operaattorin on varmistettava, että sen käyttämillä ohjelmistotoimittajilla on tarvittavat luvat.
Jos esimerkiksi nettikasinon pelivalikoimaan kuuluvan kolikkopelivalmistajan lupa puuttuu, kyseisen valmistajan pelejä ei voida enää tarjota suomalaisille asiakkaille.
Tekniset vaatimukset voivat muodostua ongelmaksi
Uuden lupavaatimuksen suurin ongelma ei välttämättä ole itse lisenssin hinta, sillä se on määritelty kansainvälisellä tasolla maltillisesti vain 1500 euroon vuodessa.
Pelivalmistajalle valvontamaksu on olematon kustannus. Ohjelmistotoimittajat eivät myöskään joudu maksamaan Suomen 22 prosentin arpajaisveroa pelkästään sen perusteella, että ne toimittavat ohjelmistoja lisensoiduille rahapeliyhtiöille.
Merkittävämmäksi kysymykseksi voivatkin nousta ohjelmistoihin kohdistuvat tekniset vaatimukset ja niiden täyttämisestä aiheutuvat kustannukset.
Suomen rahapelilain hallituksen esityksessä tunnistetaan, että ohjelmistotoimilupavaatimus voi muodostaa markkinoillepääsyn esteen erityisesti pienemmille yrityksille.
Jos toimittaja pystyy hyödyntämään aiemmin kehittämiään ratkaisuja, Suomen markkinoille siirtyminen voi olla suhteellisen suoraviivaista. Erillisiä ohjelmistomuutoksia vaativa kansallinen järjestelmä puolestaan voi nostaa kustannuksia merkittävästi.
Hallituksen esityksessä arvioidaan, että lähes kaikki suuret peliohjelmistotoimittajat todennäköisesti hakevat Suomen lisenssiä. Samalla tunnistetaan riski siitä, että osa pienemmistä toimijoista jättäytyy markkinan ulkopuolelle.
Toinen mahdollinen ongelma liittyy aikatauluun. Ohjelmistotoimilupien hakeminen alkaa 1. heinäkuuta 2027, jolloin toimittajille jää vuosi aikaa hankkia lupa ennen sen pakollisuutta. Jos lupakäsittelyt ruuhkautuvat tai hakemukset vaativat täydennyksiä, osa ohjelmistoista voi joutua väliaikaisesti pois suomalaisten peliyhtiöiden valikoimista.
Ruotsin ja Tanskan kokemukset antavat aihetta optimismiin
Vaikka uusi lupavaatimus voi aiheuttaa ongelmia yksittäisille pelivalmistajille, kansainväliset kokemukset antavat aihetta myös optimismiin.
Ruotsi otti vastaavan peliohjelmistotoimittajien lupavaatimuksen käyttöön heinäkuussa 2023. Ennen uudistusta tehdyssä alustavassa selvityksessä hakijoita arvioitiin olevan alkuvaiheessa noin 70.
Todellisuudessa Ruotsin rahapeliviranomainen Spelinspektionen oli myöntänyt jo 148 ohjelmistotoimilupaa ennen vaatimuksen voimaantuloa. Vuoden 2023 loppuun mennessä lupia oli myönnetty 168, ja lokakuussa 2024 luvanhaltijoita oli lähes 190.
Tanska puolestaan otti oman peliohjelmistotoimittajien lisenssijärjestelmänsä käyttöön vuoden 2025 alussa. Myös siellä suuret kansainväliset peliteknologiayhtiöt ovat hankkineet paikallisia lupia.
Molempien maiden kokemukset osoittavat, että kansainväliset ohjelmistotoimittajat ovat olleet valmiita mukautumaan uusiin lisenssivaatimuksiin.
Ruotsin peliohjelmistolupien kehitys
2023
2023
2024
Lupavaatimus koskee myös pokeriverkkoja
Peliohjelmistotoimilupa on rahapelien järjestämiseen tarvittavien ohjelmistojen valmistamista, toimittamista, asentamista tai mukauttamista koskeva lupa.
Sen piiriin kuuluvat esimerkiksi kolikkopelien satunnaislukugeneraattorit, vedonlyöntijärjestelmät, livekasinoiden suoratoistoratkaisut sekä rahapelitapahtumien käsittelyyn ja voittojen laskemiseen käytettävät ohjelmistot.
Myös nettipokeriverkkojen ohjelmistotoimittajat kuuluvat vaatimuksen piiriin. Suomalaisella rahapelitoimiluvalla toimivan nettipokeriyhtiön on siis varmistettava, että sen käyttämän kansainvälisen pokeriverkon ohjelmistotoimittajalla on asianmukainen suomalainen lupa.
Jo Suomen rahapelitoimilupaa hakeneen GGPokerin sekä useiden iPoker-verkkoon kuuluvien yhtiöiden osalta ohjelmistolisenssin hankkiminen tuskin muodostuu merkittäväksi esteeksi. Kysymysmerkiksi jää kuitenkin PokerStars, joka on hiljattain avannut pokeriverkkonsa myös muiden samaan konserniin kuuluvien rahapelibrändien käyttöön. Pokerfuse
Mikäli PokerStarsin ohjelmistoista vastaava yhtiö ei hae tai saa Suomesta peliohjelmistotoimilupaa, eivät suomalaiset lisenssinhaltijat voisi tarjota kyseisen verkon pelejä heinäkuusta 2028 alkaen. Näin olisi myös siinä tapauksessa, että esimerkiksi PokerStarsin verkkoon hiljattain liittynyt Paddy Power saisi suomalaisen rahapelitoimiluvan.

Testi koittaa heinäkuussa 2028
Suomen rahapelimarkkinan toinen muutos ei näy pelaajille yhtä selvästi, kuin kilpailun avautuminen vuotta aiemmin. Se voi silti vaikuttaa siihen, millaisia pelejä suomalaisilla lisenssisivustoilla on saatavilla.
Ruotsin ja Tanskan kokemukset viittaavat siihen, että suuret kansainväliset peliohjelmistotoimittajat ovat valmiita hankkimaan paikallisia lupia.
Epävarmuutta jää erityisesti pienempien pelistudioiden, erikoistuneiden ohjelmistotoimittajien ja lupahakemusten käsittelyaikojen ympärille.
On siis mahdollista, että Suomessa lisensoitujen nettikasinoiden pelivalikoimat ovat heinäkuussa 2028 suppeammat kuin markkinan avautuessa vuotta aiemmin.

























