Teksasissa vähintään neljä pokeriklubia on joutunut aseellisten ryöstöjen kohteeksi viime viikkoina. Ryöstöaallon vuoksi alueen suurimpiin pokerioperaattoreihin kuuluva Texas Card House on lisännyt vartiointia.
Houstonin alueen pokeriyhteisöä koettelee aseellisten ryöstöjen sarja, jonka kohteeksi on joutunut viimeisen kuukauden aikana ainakin neljä pokerihuonetta.
PokerNewsin mukaan viimeisin isku tapahtui noin viikko sitten Websterissä sijaitsevalla Capri Poker Clubilla, kun yli kymmenen aseistautuneen ryöstäjän kerrotaan tunkeutuneen 20 pokeripöydän klubille vaatien rahaa.
Ryöstöjen kohteiksi ovat joutuneet myös Baytownissa sijaitseva Spades Poker House sekä Empire Poker Club.
Neljän ryöstön sarjan yksityiskohdista ei ole toistaiseksi julkaistu tarkempia tietoja. Myöskään saaliin suuruutta tai mahdollisia henkilövahinkoja ei ole vahvistettu.
Valvontakamerat saattavat yhdistää ryöstöt toisiinsa
PokerNewsin haastatteleman Capri Poker Clubin edustajan mukaan klubin valvontakameratallenteilla näkyy henkilö, jonka epäillään esiintyvän myös Spades Poker Houseen kohdistuneen ryöstön tallenteilla.
Havainto viittaa mahdollisuuteen, että ainakin osa ryöstöistä olisi saman henkilön tai ryhmän tekemiä.
Ryöstöjen välisiä yhteyksiä ei kuitenkaan ole vahvistettu, eikä ketään ole vielä pidätetty viime viikkojen iskuista. Poliisin kerrotaan kuitenkin tunnistaneen ainakin yhden mahdollisen epäillyn.
Capri Poker Club suunnittelee myös muuttamista uusiin tiloihin vuodenvaihteen tienoilla. Klubin mukaan muutto liittyy kuitenkin nykyisen vuokrasopimuksen päättymiseen eikä tuoreeseen ryöstöön.

Texas Card House lisäsi vartiointia
Texasissa kuutta pokeriklubia operoiva Texas Card House on reagoinut tilanteeseen lisäämällä Houstonin toimipisteensä turvallisuushenkilöstöä.
Yhtiö on palkannut ylimääräisen vartijan, joka on paikalla kaikkina aikoina. Tarkoituksena on suojella sekä pelaajia että henkilökuntaa mahdollisilta hyökkäyksiltä.
Texas Card House ei ole joutunut nyt käsiteltävän ryöstöaallon kohteeksi, mutta yhtiö ei halua odottaa mahdollista seuraavaa iskua ennen turvatoimien vahvistamista.
Myös Dallasin toimipisteen turvallisuusjärjestelyjä on tiukennettu, joskin PokerNewsin mukaan päätös ei liity Houstonin alueen ryöstöihin.
👉Lue myös: Naiset perustavat pokeriklubin Teksasiin: ”Enemmän kuin vain yksi pokerihuone”

























