Spaden Spelit – Pokerinpelaajan vuodenkierto

Muutama päivä sitten kuulin työpäivän aikana rahinaa ulkoseinän takaa. Epäilin liiallisen retropelien kuluttamisen sekoittaneen pääni, sillä ääni kuulosti aivan erään 64-bittisen klassikon hämähäkiltä. Tauolla kävin takapihalla ja mysteeri selvisi: lähipuiston satakieli oli aloittanut reviirinsä kuuluttelun. Autokatoksista kaikuvana laulu pääsi paremmin oikeuksiinsa kuin korvausilmaventtiilin läpi, mielikuvat veivät edelleen populaarikulttuuriin. Satakieli kuulostaa minusta storm trooper -sotilaalta, joka käyttää välillä taseria lähitaisteluun. Seuraavat illat olivat leudompia eikä auringon tarvinnut päivällä taistella viimaa vastaan.

Pidän parin viikon päästä paikalliselle luonnonsuojeluyhdistykselle pienen villiyrttiretken oman harrastukseni pohjalta. Kävin kartoittamassa reittiä jo etukäteen, ja kyllähän lähipuistoista ja ulkoilualueilta löytyy jo yhtä jos toista syötävää. Aiemman postauksen pestoa olen tehnyt viikoittain, ja lähiaikoina pitäisi muistaa kerätä ensi talven varalle kuivattavat nokkoset. Viime vuotisten purkkien pohjia olen kaapinut esimerkiksi sienipiirakan täytteeksi:

Sienien osalta piirakan pääosaa näyttelivät suppilovahverot (satoisa perustavara melkein mihin vaan käyttöön) sekä leppärouskut (voimakkaamman makuinen harvinaisuus – ainakin toukattomana). Lisämauksi murskasin sikurirouskua (metsiemme paras maustesieni) ja kultarouskua (hyvä mauste, ja pannulla paistettuna hämmentävästi ravulle maistuva herkku).

MTT-uralla olen vaikuttanut tarvitsevan yhden tappiokuukauden jokaiselle vuodelle. Toivon mukaan 2025 toimii samalla tavalla, nyt se tuli nimittäin suoritettua jo huhtikuussa. Fieldille myönnetty laina kasvoi hiukan edellisiä kertoja suuremmaksi, minkä myötä on tullut vaihteeksi pohdittua pelinvalintaa ja omaa tekemistä. Kesää kohden saatan höylätä ohjelmasta pois ainakin niitä satelliitteja, joiden kohdeturnaukset ovat hankalimmin euroiksi realisoitavia – siis sisäänostoltaan ja fieldiltään suurimpia. Muutamia jo osaamiani perusjuttuja aion myös käydä kertauksena läpi, downswingissä kun on joskus vaara alkaa jänistää tuotokkaista rohkeista peliliikkeistä. Kevään kohokohta SCOOP jäänee osaltani vain toukokuun ohueksi sivujuonteeksi, sillä ahkerasta yrityksestä huolimatta olen saanut lippupaketit väisteltyä.

Vanhat laidunmaat ja niityt tarjoilevat tähän aikaan vuodesta monenlaisia vihanneksia ja mausteita. Ja eihän näitä harmita katsellakaan.

Viime viikko oli mahtava, eikä vähiten loppuhuipennuksensa vuoksi:

Voittosumma lyö edellisen pyttyennätyksen muistaakseni noin tonnilla.

Sunnuntaipöydät tarjosivat muitakin erittäin lupaavia kehityskulkuja. Ne eivät aivan jaksaneet loppuun asti, mutta useampi n. 500e rahastus nosti päivän kokonaistuoton jonnekin 8-9k välille. Ennätys sekin. Heinäkuussa oltiin valmiiksi kolkuttelemassa Dom Perignoniin oikeuttavia voittolukemia, ja nyt sitä alkaa jo olla mahdotonta välttää. Shampanja ei minulle niin maistu, mutta ehkä jollain ensi kuun mökkireissulla voisi avata jonkin pitkään kypsytellyn laatuoluen.

Hieno yksittäinen tulos lämmittää mieltä, mutta vuoden kakkoskvartaalin downswingin myötä kovin suureen leijailuun ei ole varaa. Oikeastaan tämä vasta palautti kurssin kohti tavallista hyvää vuositulosta. Maanantaina olinkin jo alkuillasta hyvällä moraalilla painamassa 11d satelliitteja sekä 5e r/a turnauksia normaalin ohjelman mukaisesti. Tyytyväisin saa olla siihen, että oma mentaalipeli on läpäissyt uran toistaiseksi kovimman testin hyvin arvosanoin. Prosessi toimii, kassanhallinta on kunnossa ja ympärillä on tähänkin asiaan rakentavalla tavalla suhtautuvia ihmisiä. Nyt vain lisää hanaa.

Sunnuntain onnistumisen lisäksi viime viikkoon kuului mm. 13km kajakilla, 10km kävellen suolla, parit tuparikahvit, sisustusostoksia, hyvä määrä HRC-ajoja ja pari opiskeluvideota. Kesäisin elämä on jollain lailla täydempää. Toisaalta normaali työsessio illalla ja seuraavan aamun lähtö klo 8 herätyksellä Torronsuota ihastelemaan ei ole pitemmän päälle kestävä yhdistelmä. Rautaa pitää takoa kuumana, mutta kynttilöitä ei saisi polttaa molemmista päistä. Kumman tässä arvottaisi korkeammalle?

Syvän kesän hikisimpien viikkojen ylivoimainen herkku. Näiden vuoksi sietää jonkin verran paarmojakin.

Viime kuun tulos oli hyvällä marginaalilla viisinumeroinen ja tämänkin kuun jo tuplasti keskimääräisen verran. Päätin sen kunniaksi pitää tämän viikon lomaa, paitsi sunnuntaita ei tietenkään jätetä pelaamatta. Suunnitelmissa on mökkeilyä, sienestystä, laiskottelua ja videopelejä.

Melko hyvästä grindivolyymistä huolimatta olen pystynyt jatkamaan osallistumista kesän kulttuuririentoihin. Museokortin keskimääräinen käyntihinta on painettu jo 10e tasolle ja aikaa parantaa on vielä neljä kuukautta. Erityisen suosituksen voisin antaa Turun taidemuseolle ja Gunnel Wåhlstrandin näyttelylle. Musteella tehdyt suurikokoiset työt ovat äkkiseltään valokuvantarkkoja, mutta tarkemmin katsottuna melkein jokaisesta löytyy esimerkiksi perspektiiviin liittyviä mahdottomuuksia. Fotorealismin ja tietynlaisen surrealismin välinen suhde tarjoaa pohdittavaa pitemmäksikin aikaa, varsinkin kun taulut ovat pikkutarkkuuteen nähden suurikokoisia. Virtuoottisessa toteutuksessa on taiteenlajista riippumatta aina jotain pysäyttävää, varsinkin kun se ei jää pelkäksi sirkustempuksi vaan oikeasti palvelee teosta. Näitä pääsee ihailemaan vielä muutaman viikon ajan: https://turuntaidemuseo.fi/nayttelyt/gunnel-wahlstrand

Kävin myös kuuntelemassa Manic Street Preachersia Allas Sea Poolilla (valitettavasti ei museokorttikohde). Bändi veti kompaktin, rentotunnelmaisen ja hetkittäin rutiininomaisuuteen lipsuneen rokkikeikan yleisön nyökytellessä hyväksyvästi pienpanimo-oluet kädessään. Monin tavoin keski-ikäistä ja huolestuttavan hyvin itsellenikin sopivaa. Ilmeisten megahittien ohella keikan kohokohta oli James Dean Bradfieldin soolona akustisesti vetämät Tsunami ja The Everlasting.

Keikan edetessä tunsi kesän loppuneen, illat ovat lämpimiä enää auringonpaisteen varassa.

Dyykkasin Facebookin roskalavalta mehumaijan ja odottelen kovasti uuden puutarhani vetonaulaa, viinirypälesatoa, kypsyväksi. Muutama purkki hilloakin pitäisi tehdä, ehkä haen niitä varten torilta mustaherukoita. Kovin säilykerumba alkaa vasta myöhemmin syksyllä kun suunnilleen samalle ajalle osuvat kurpitsojen pikkelöinnit, hapankaalien ja chilisoosien fermentoinnit, omenasoseen keittelyt ja vaikka mitkä muut. SCOOP on totisesti laitettu väärään vuodenaikaan, tässä olisi kyllä muutakin tekemistä. $2,5k arvoisen lippupaketin voiton myötä siihenkin on kuitenkin osallistuttava.

Bundle koostuu $11-215 arvoisista lipuista. Isoimmat pyrin hyödyntämään turnaussarjan aikana, loput saa kulumaan arkiohjelmassakin.

Loppuun pari saaliskuvaa vauhtia keräävältä sienikaudelta:

Myöhäissyksy, marras, loskapaska, joulunodotus, harmaa vuodenaika. Vihatulla lapsella on monta nimeä. Omasta mielestäni tässäkin ajassa on tunnelmansa. Asfaltti kiiltää, lämpimät juomat ja tummat oluet alkavat maistua, muiden värien puutteessa sammalenvihreä näyttää ihmeellisen hohtavalta. Minäkään en silti pärjää täysin pimeyden vaikutuksille mieleen ja kehoon. Unta riittää tunniksi pitempään kuin kesällä ja asioiden aikaansaaminen vaatii enemmän suunnitelmallisuutta ja etukäteen sopimista. Toisaalta työ- ja opiskelumotivaatio tuntuvat tulevan kuin itsestään, kun ulkoilmaharrastukset eivät ole enää yhtä houkuttelevia.

Kesällä kerätyt ja ostetut ”tee”ainekset tuovat tunnelmaa pimeisiin grindi-iltoihin. Villimintusta saa sellaisenaan mahtavaa juomaa, tuon sekoituksen reseptiikkaa pitää vielä kehittää aika paljon. Nyt se maistuu lähinnä epämääräisen ruohoiselle. Ensi vuonna testaan fermentointia pelkän kuivauksen sijaan.

Pokeri on sujunut mukavasti. Ostin Black friday -aleista lisää materiaalia hyväksi toteamiltani valmentajilta, ja opiskeluiden suhteen on suunnitelma selvä taas pitkäksi aikaa. Kuluneen vuoden aikana turnausohjelma on hioutunut haluamaani muotoon, ja nyt tuntuu hienolta voida vain toteuttaa tehtyä suunnitelmaa. Pelinvalinnan pohtimiseen ja muuhun säätöön saa kulumaan yllättävän paljon päätöksentekoenergiaa, jonka voisi käyttää myös pelin sisäisiin tilanteisiin. SM-pronssi ja pari muuta mukavaa osumaa siivittävänevät vuosituloksen edellisten nurkille, joulukuusta riippuen ehkä hiukan ylikin.

Voitosta saatu pokaali olisi ollut upea esine kotitoimiston hyllylle. Pronssista ei valitettavasti toimiteta edes mitalia. Turnauspokerissa raha kuitenkin tulee juuri näistä suorituksista/runeista: stäkin finaalipöydän hänniltä aina hiukan paremmille sijoille uittamisesta. Muistaakseni tämä mahtuu vielä uran top 3 rahastuksiin.

Ohjelmaani kuuluu tällä hetkellä jonkun verran mystery bounty -turnauksia. Formaatin lanseeraamisen tuottamasta järkytyksestä yli päästyäni olen löytänyt niistä paljon mielenkiintoisia ja positiivisia puolia. Yhden uuden ikkunan se tarjoaa oman mentaalipelin tarkkailuun. Formaatin varianssi on suuri, todennäköisesti sellainen mitä on hankala oikeasti sisäistää. Ranget liikkuvien osien määrästä johtuen todella dynaamisia, mikä saa joskus kyseenalaistamaan omaa osaamista. Mieli tuppaa väkisin toimimaan tulosorientoituneesti ja se voi olla todella kaukana ”ansaitusta” tyytyväisyydestä: 125e shottipelistä ohivedolla napattu top bounty (2660e) sai minut tuntemaan, että todellakin kuulun tämän buy-inin peleihin. Johtopäätös ei välttämättä ole väärin, mutta se kuuluisi saada vedettyä jostain muusta kuin tuosta yhdestä tuurikädestä. Ehkä tämänkin valheellisen tunteen voi kontrolloidusti valjastaa hyödylliseksi määräksi itseluottamusta?

Top bountyn kaveriksi tuli 7. sija ja muutama pienempi salkku. Keskimääräistä parempi tiistai.

Kauden kulttuurielämykset on koettu pääosin kotisohvalla. Pelasin pitkästä aikaa PS2:n Ratchet & Clank 2:n läpi, ja olihan se päässyt unohtumaan, miten mahtavasta pelistä on kyse. Toivon mukaan ehtisin lähiaikoina myös trilogian päätösosan pariin, joka onkin sitten silmissäni yksi tuon aikakauden ehdottomia mestariteoksia. Sain myös vihdoin katsottua John Wick -elokuvasarjan. Ensimmäinen ei vielä vakuuttanut, mutta varsinkin osat 2 ja 4 olivat loistavia. En tiedä onko tappelemisesta koskaan ennen saatu noin kaunista koreografioiden, rytmityksen tai miljöidenkään osalta.

Marraskuun irtioton tein etelän auringon sijaan Jyväskyläläiseen pimeään halliin raskaan musiikin äärelle. John Smith -festivaalit olivat minulle ensimmäiset, mutta tuskin viimeiset. Hevikansasta on aina jäänyt hyvin lämminhenkinen kuva, ja tämä viikonloppu vahvisti sitä entisestään. Sekä bändit että ihmiskohtaamiset olivat tasapainoinen sekoitus vanhoja suosikkeja ja uusia iloisia yllätyksiä. Viikatteen Kallen rautalankasoundi oli entisellään ja Stam1nan poikien soittokunto verraton. Sääli, että jälkimmäinen yhtye vetää suomeksi, ja maailma joutuu tyytymään johonkin System of a Downiin. Amorphis oli totutun tasa- ja korkealaatuinen. Akustisen keikan vetänyt Marianas Rest oli varsin tunnelmallinen, ja vasta jälkeenpäin levyltä kuunneltuna tajusin kunnolla arvostaa luovia sovituksia. Festareiden kovimmasta setistä vastasi uusi tuttavuus, toisen päivän avannut Crownshift. Keikalle saavuttiin suoraan iltapäiväsaunasta ja päästiin heti iloitsemaan jo alkuillasta käyntiin pyörähtäneestä pitistä. Tönimisen keskellä keskittyminen herpaantui nopeasti oivaltaviin kitarasooloihin, hienosti rakennettuihin biiseihin ja poikkeuksellisen tehokkaasti laulatettuun tuplabasariin – oli siirryttävä lähemmäs seuraamaan itse esitystä. Loppukeikka kuluikin sitten hiukan eturivin takana suu auki tuijottaen. Jälkeenpäin Wikipedia tiesi kertoa, että bändiin on haalittu jäseniä esimerkiksi sellaisista harrasteporukoista kuin Children of Bodom ja Nightwish. Eipä ihme, etten ollut yhtyeestä koskaan kuullutkaan.

Koira auttoi harvinaisista nauttimaan harvinaisista auringonpilkahduksista. Noutajan lainaamisessa kurakeleille oli omat riskinsä, mutta varsin piristävä kokemus se silti oli.