• Tämä aihe sisältää 10 vastaukset, 4 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 1 viikko starsailor toimesta.
Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #2916
    Lux Interior
    Osallistuja

        Tervehdys kaikille. Taustaa itsestäni ja pokeriharrastuksesta sen verran, että nettipokeria on tullut pelattua vuodesta 2007. Välillä oli useamman vuoden tauko ja nyt olisi tarkoitus oppia turnauspokeria. Olen todennäköisesti häviävä pelaaja turnauksissa tällä hetkellä, mutta tarkoitus olisi saada asiaan muutos seuraavan vuoden aikana. Koska turnaukset vievät rutkasti aikaa, olen ajatellut asettaa tavoitteeksi pelata ja käydä läpi vähintään 10 turnausta viikossa.

        Muista taitopeliharrastuksista mainittakoon vedonlyönti. Varsinkin hevosvedonlyönti(ravit ja laukkakisat). Hevosvedonlyönti on mielestäni paras vedonlyönnin muoto, koska siinä pelataan hyvin pitkälle muita pelaajia vastaan(totalisaattori ja vetopörssit) ja vastustajat ovat omien kokemusteni mukaan aika laiskoja tekemään taustatöitä. Hevosurheilun lisäksi tulee tehtyä arvioita NHL-jääkiekkoon ja kesällä Veikkausliigaan.

        Muista haaveista kerrotaan vielä musiikkiharrastus. Käyn silloin tällöin soittelemassa rumpuja sekä bassoa ja nyt tuli hankittua Udemystä kurssi, missä opastetaan säveltämisen perusteet. Saa nähdä(ja kuulla) mitä tästä tulee. Koska taitopelien parissa menee aika paljon aikaa, niin ajattelen, että musiikki on hyvää vastapainoa muille harrastuksille.

        #2942
        Antti Tiainen
        Avainmestari

            Muista haaveista kerrotaan vielä musiikkiharrastus. Käyn silloin tällöin soittelemassa rumpuja sekä bassoa ja nyt tuli hankittua Udemystä kurssi, missä opastetaan säveltämisen perusteet. Saa nähdä(ja kuulla) mitä tästä tulee.

            Tuo säveltämisen kurssi kuulostaa mielenkiintoiselta. Laitahan tuotoksia sit tännekin jakoon niin päästään kuuntelemaan. :whistle:

            #2954
            Lux Interior
            Osallistuja
                Antti Tiainen kirjoitti

                Muista haaveista kerrotaan vielä musiikkiharrastus. Käyn silloin tällöin soittelemassa rumpuja sekä bassoa ja nyt tuli hankittua Udemystä kurssi, missä opastetaan säveltämisen perusteet. Saa nähdä(ja kuulla) mitä tästä tulee.

                Tuo säveltämisen kurssi kuulostaa mielenkiintoiselta. Laitahan tuotoksia sit tännekin jakoon niin päästään kuuntelemaan. :whistle:

                Varmaan muutama kuukausi menee ennen kuin mitään on kuunneltavissa. Latasin tänään Reaper – nimisen musaohjelman ohjekirjan ja siinä on 460 sivua, joten opeteltavaa riittää.

                Pelasin yhden turnauksenkin tänään. Tarkoitus oli pelata enemmänkin, mutta olin turhan aggressiivinen ja lensin turnauksesta pihalle jo viiden jaon jälkeen. Vanha viisaus, että väsyneenä ei kannata pelata pitää hyvin paikkansa.

                Sunnuntaina on Pariisissa iso ravilähtö mihin on ehkä ideaa. Palataan siihen sunnuntaina.

                #3670
                Lux Interior
                Osallistuja

                    Reilun viikon aikana(4 päivää reissussa) tuli pelattua lähinnä omaha-käteistä ja vain 8 turnausta. Omahat plussalle ja turnaukset selvästi miinukselle. Alkavalla viikolla pitää aktivoitua turnausten suhteen. Ja kun halvalla sai niin ostin basson. Hevosvedonlyöntirintamalla tänään tarjolla ns Euronelkku 40000 Euron bonuksella. Johtaa siihen, että pelin palautus% on todennäköisesti suunnilleen 100%. Tein pienen kimppahajotuksen, missä painotin 2. kohteen Passin Liinua, Virin Varpua ja N.P. Liitotähteä. Lisäksi tuli alipainotettua avauskohteen Feeling Bold:ia. Muuten aika neutraalia.

                    #3763
                    Lux Interior
                    Osallistuja

                        Vain muutama turnaus takana ja yhdestä rahasija. Ongelma on turnausten suhteen aika tavalla ajankäytöllinen. Esim. eilen löysin omasta mielestäni lupaavan näköisen omaha-turnauksen, missä oli turnauksen alkaessa vain 16 osallistujaa. Kuvittelin selviäväni max tunnissa turnauksesta, mutta aikaa kuluikin 3 tuntia 47 minuuttia ennen putoamista, koska jälki-ilmoittautuneita ja re-entryjä oli lopulta niin paljon. Melko pitkä aika ja sellainen tunne jäi, että oman pelin tasokin alkoi laskea jyrkästi jossain 3 tunnin kohdalla. Hattua nostan niille, jotka turnauksia ammatikseen/puoliammatikseen pelaavat.

                        Huomenna alkaa UK:ssa Cheltenham Festival – estelaukkatapahtuma, joka kestää perjantaihin asti. 4 päivän aikana britit ja co. lyövät vetoa reilun miljardin punnan edestä 28 kisaan. Pokerit jäävät varmaan vähille tällä viikolla. Laitan varmaan jotain tännekin betsit-puolelle.

                         

                        #3852
                        Lux Interior
                        Osallistuja

                            Kevät tulee ja kevään mukana tulevat pohjoismaiset futissarjat, kengättömät ravihevoset ja sumujen saarten sileän laukat. Tarkoitus olisi laskea kertoimia/todennäköisyyksiä kaikkiin noihin. Pokeri jää turnausten osalta vähemmälle ja painottuu todennäköisesti käteis-omahaan. Tarkoitus olisi lukea joskus puoliväliin asti kahlaamani Jnandezin omaha-kirja loppuun ja katsoa muutakin opetusmateriaalia. Tuntuu, että omahassa ainakin mikrotasoilla pelit olisivat jopa helpottuneet vuoden takaisesta Ipoker/Veikkaus – osastolla varsinkin yöaikaan. Siellä korotellaan ja maksellaan suunnilleen millä tahansa korteilla. Harmi vain, että tällä hetkellä en pysty pelaamaan kuin oikeastaan aamuisin.Noista muista aktiviteeteistä voisi tuoda Veikkausliiga-rankingin näkyviin. Ranking on jaoteltu 5 osioon ja saman osion joukkueet ovat karkeasti samaa tasoa, joten niiden keskinäinen järjestys ei niin tärkeä. Ranking menee aika lailla vedonvälittäjien mestaruus- kertoimien kanssa yks – yhteen. Lähinnä Oulu, SJK ja Haka poikkeavat vähän yleisistä odotuksista.

                            HJK

                            ————-

                            Kups

                            Ilves

                            Inter

                             

                            ————-

                            Lahti

                            Ac Oulu

                            VPS

                            SJK

                             

                            ————-

                            Haka

                             

                            ————-

                            Gnistan

                            Ekenäs

                            MIFK

                             

                            #4109
                            Lux Interior
                            Osallistuja

                                Vaisu jakso peleissä menossa. Vielä nokka pinnalla käteisomahoissa, mutta vedot menneet todella huonosti. Jotenkin kuvaavaa, että tännekin laittamani Pittsburgh ei pudotuspeleihin oli jo The Athleticin arvion mukaan 96% todennäköinen tapahtuma, mutta yläpuolella sarjataulukossa olleiden vastustajien hyydyttyä(Philadelphia 5 tappiota putkeen, Washington 4) Penguins on kavunnut takaisin mahdollisten pudotuspelijoukkueiden joukkoon mukaan ollen nyt 2 pisteen päässä paikasta. Paikoista kisaavilla joukkueilla on 6-7 ottelua jäljellä.

                                Omahat tosiaan tippuneet viime päivityksen jälkeen. Olen yrittänyt nostaa tasoa, mutta joutunut aina pakittamaan takaisin. All-in adj. plussalla, joten onko putoaminen väliaikaista jää nähtäväksi. Joka tapauksessa kun suunnilleen kaikki pelit kyntävät yhtä aikaa kovin suurta motivaatiota pelata ei ole ja itseluottamus on matalalla. Ehkä parin päivän täydellinen tauko peleistä tekee terää. Olen miettinyt myös Plogenius – solverin tilaamista. Jos joku on tuon käyttäjä/ex – käyttäjä niin olisi kiva lukea jonkinlaista arviota ko tuotteesta. Jnandezin kirja edelleen kesken. Muutaman turnauksenkin olen pelannut, mutta niissä ei rahastuksia.

                                Veikkauksen toiminnasta tällä viikolla plussaa, koska ryhtyivät tarjoamaan ravien pitkävetoa myös arkiraveihin. Nyt raviharrastajilla tarjolla kiinteät kertoimet ainakin ma-la sekä Veikkauksella että Nubetillä. Sen lisäksi normaalit totalisaattoripelit.

                                Musiikkiharrastuksesta sen verran, että basso ollut melko koskematon. Mietin puhtaasti bassovetoisia rock- tai popbiisejä ja niitä on julkaistu yllättävän vähän(tai sitten en osaa etsiä). Lähinnä tulee mieleen The Curen Primary, joka on tehty kahdella bassolla ja rummuilla. Ja tietysti Spinal Tapin Big Bottom. Kyllä se sähkökitara täysin on dominoiva soitin länsimaisessa rock/pop-musiikissa.

                                #4111
                                valuebluff
                                Osallistuja

                                    Musiikkiharrastuksesta sen verran, että basso ollut melko koskematon. Mietin puhtaasti bassovetoisia rock- tai popbiisejä ja niitä on julkaistu yllättävän vähän(tai sitten en osaa etsiä). Lähinnä tulee mieleen The Curen Primary, joka on tehty kahdella bassolla ja rummuilla. Ja tietysti Spinal Tapin Big Bottom. Kyllä se sähkökitara täysin on dominoiva soitin länsimaisessa rock/pop-musiikissa.

                                    Osaisikohan bassovetoisten biisien etsinnässä auttaa eräs tälläkin foorumilla vaikuttava ”basisti” :mail:

                                    #5573
                                    Lux Interior
                                    Osallistuja

                                        Long time, no see. Pokeritauosta muodostui melko pitkä saatuani reilu 2 kuukautta sitten sairauskohtauksen/pienen infarktin. 8 yötä sairaalassa tarkkailussa, sitten kuukausi totaalista lepäilyä ja nyt pikkuhiljaa palaaminen normitouhuihin. Tauon aikana foorumia on kehitetty, mistä kiitos ylläpidolle.

                                        Tauolla kokeiltu uutta harrastusta eli frisbeegolfia. Laji vaikuttaa sopivan kevyeltä toipilaalle. Kirjastosta kiekot lainaan ja radalle. Youtubesta tekniikkavideoita alle, mutta oman joskus sata vuotta sitten omaksutun heittotekniikan muokkaaminen paremmaksi ei ainakaan vielä onnistunut. Pitää jatkaa harjoituksia.

                                        Vedonlyönti on Veikkausliigan tämän kauden osalta loppu. Sairastelujen takia jäi liian monta ottelua näkemättä ja aika turha lähteä urheilemaan jokaisen rasahduksen sarjasta tietävien ammattilaisten kanssa. Hevosista sen sijaan voi lyödä vetoa kiitos videokirjastojen, kaupallisten tietokantojen yms. Tällä hetkellä Englannissa menossa Royal Ascot – viikko ja sunnuntaina luvassa Ranskan raveissa suurimman osan maan huipuista keräävä Prix Rene Balliere – kisa oheislähtöineen. Jotain voisi laittaa niistä tännekin.

                                        Pokerin puolella pyöritelty simulaatioita/varianssilaskuria. Laskurin mukaan omalla win-ratella tappiolle jääminen 100000 käteisjaon sarjassa on n. 21,5% todennäköistä. Kuinkahan monella sinänsä lahjakkaalla pokerinpelaajalla into on loppunut varianssin esitellessä nurjaa puoltaan heti uran alussa? Ja vastaavasti tuurilla hyvän alun saaneet ovat innostuneet opiskelemaan peliä ja kehittyneet siinä hyviksi. Itse innostuin aikoinaan raveista/vedonlyönnistä kun sain melko pitkälle tuurilla 220-kertoimisen kaksarin osumaan ihan ensimmäisiä kertoja pelatessani. Sitten kun huomasi, että aika harva pelaaja edes katsoo/tutkii edellisiä lähtöjä niin into syveni.

                                        Muista harrastuksista musiikki on ollut viime aikoina lähinnä vanhojen tuttujen levyjen sujuvaa kuuntelemista. Kun ikää tulee lisää uusiin levyihin tutustuminen muuttuu vähän nahkeaksi. Uusista levyistä tullut kuunneltua vain Kerry Kingin(ex-Slayer) From Hell I Rise ja se palautti mieleeni vain lähinnä sen, että about 95% omasta mielestäni parhaista Slayer – biiseistä on edesmenneen Jeff Hannemanin käsialaa.

                                        #9019
                                        Lux Interior
                                        Osallistuja

                                            Taas pitkä tauko(3 kuukautta) blogissa. Pokerit menivät tuon tauon alkupuolella hyvin, mutta sitten tuli Veikkauksella vajaaseen 1000 jakoon katkettua 7 kertaa keskisetillä kärkisettiä vastaan 3-6 pelaajan pöydissä(Omaha). Imi kyllä aika tehokkaasti motivaation pelata ja nyt on epävarma fiilis kuinka nuo tilanteet kuuluisi oikeasti pelata(?). Vähän kuulostaa weakilta, jos alkaa vajaassa pöydässä kippailemaan keskisetit, koska pelkää kärkisettiä.

                                            Varianssia on peleissä ollut myös toiseen suuntaan eli vedot ovat osuneet ylihyvin. Hevospeleissä oli kesällä pätkä, jolloin palautus% yli 200% ja uutena lajina/sarjana vedonlyöntiin otettu NFL on osunut kauden alussa spreadeissa 7/7. Jos nuo NFL:t olisivat olleet 50%-50%, niin todennäköisyys seitsemän osuman putkelle olisi ollut n. 0,8%. Pian alkaa myös NHL, josta olisi myös tarkoitus lyödä vetoa.

                                            Tänään Ipokerin verkossa ilmaisturnaus kohtuullisilla palkinnoilla, jossa voisi harjoitella aggressiivisempaa pelityyliä. Oma fiilis on, että passivoidun turnausten keskivaiheilla liikaa ja nyt on tarkoitus muuttaa pelityyliä.

                                            Laitetaan päivityksen loppuun näkemys 11.10. ravattavaan UET GP – finaaliin. Karsintojen perusteella menestystä voi odottaa East Asia:lta ja Epic Kronokselta. Ranskalaisten K-ikäluokka ei vaikuta niin vahvalta kuin ranskalaiset keskimäärin, mutta kerännevät paljon peliä, koska finaali ravataan Pariisissa.

                                             

                                             

                                             

                                             

                                            #9020
                                            starsailor
                                            Osallistuja

                                                “7 kertaa keskisetillä kärkisettiä vastaan 3-6 pelaajan pöydissä(Omaha). Imi kyllä aika tehokkaasti motivaation pelata ja nyt on epävarma fiilis kuinka nuo tilanteet kuuluisi oikeasti pelata(?).”

                                                Kannattaa käydä kädet läpi ja miettiä menikö joku pieleen, vai oliko kyse vain standardi-tilanteista. Riippuu siitä mitkä oli pre actioniot ja panostukset erikaduilla, niin aika paljon voi saada vihun käden vahvuudesta ilmi ja isoja kippejä voi ja pitää tehdä. Jos pöytä on vedokas ja kärkisetti vaikuttaa epätodennäköiseltä, niin keskisetillä katkeaminen on ihan standardia. Pitää vain miettiä ja laskea, että miten monta muuta kättä vihulla on, joilla on mahdollisesti menossa katki. Alemmilla tasoilla on ongelma se, että jos flop on vaikka sateenkaaren värinen 26T ja sinulla on kutossetti, niin vihut kyllä laittavat yhtälailla merkit sisälle 2-setillä kun T-setillä.

                                              Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
                                              • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.