Polymarket

Argentiina kieltää Polymarketin ja määrää sovellukset poistettavaksi

Toni Rouhiainen |

Argentiinalainen tuomioistuin on asettanut historiallisen täyskiellon maailman suurimpiin kuuluvalle ennustemarkkina-alustalle Polymarketille.

Buenos Airesin tuomioistuin on antanut valtakunnallisen määräyksen, joka estää pääsyn maailman suurimpiin kuuluvalle ennustemarkkina-alustalle, Polymarketille.

Tuore päätös velvoittaa myös teknologiajättiläiset Googlen ja Applen poistamaan alustan sovellukset kaupoistaan koko Argentiinan alueella. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Latinalaisen Amerikan maa ryhtyy näin järeisiin toimiin ennustemarkkinatoimijaa vastaan.

Tapaus sai alkunsa, kun Buenos Airesin kaupungin arpajaisviranomainen havaitsi Polymarketin toimivan ilman asianmukaista lupaa.

Anonyymius huolettaa

Viranomaiset ilmoittivat olevansa erityisen huolissaan siitä, kuinka helposti alustalle voi luoda tilin ilman henkilöllisyyden tai iän todentamista.

Tämä mahdollisti sen, että jopa alaikäiset lapset ja nuoret pääsivät käyttämään palvelua ja asettamaan vetoja täysin ilman valvontaa. Koska maksutapoina toimivat sekä kryptovaluutat että luottokortit, riskit käyttäjille katsottiin liian suuriksi hallittaviksi.

Osana tuomioistuimen antamaa määräystä kansallinen televiestintäsääntelijä ohjeistaa internet-palveluntarjoajia estämään pääsyn sivustolle kaikkialla maassa.

Määräys ulottuu myös niihin käyttäjiin, jotka olivat ehtineet rekisteröityä palveluun ennen eston voimaantuloa.

Polymarketissa on parhaillaan auki lukuisia Argentiinaan liittyviä kohteita.

Epäilyjä sisäpiiritiedon hyödyntämisestä

Tuomioistuimen puuttumista asiaan vauhditti myös julkinen kohu, joka syntyi Argentiinan inflaatiolukuihin liittyvästä vedonlyönnistä.

Polymarketin alustalla käytiin kauppaa lähes 91 000 dollarin edestä juuri ennen virallisten tietojen julkistamista. Analyytikot huomasivat markkinahintojen muuttuvan äkillisesti vastaamaan lopullisia lukuja vain minuutteja ennen julkaisua, mikä herätti vahvoja epäilyksiä sisäpiiritiedon hyödyntämisestä.

Argentiinan tekemä linjaus on linjassa kansainvälisen kehityksen kanssa, sillä ennustemarkkinat ovat joutuneet tiukan syyniin myös Euroopassa.

Ranska, Italia ja Saksa ovat jo aiemmin rajoittaneet tai estäneet Polymarketin toiminnan puuttuvan lisensoinnin vuoksi. Argentiinan Naapurimaa Brasilia seuraa tilannetta tarkasti, erityisesti sen jälkeen kun kilpaileva alusta Kalshi laajensi palvelunsa sinne hiljattain.

Go to top