Ossi Ketolan Duel.com teki sponsoridiilin Tritonin kanssa – palaavatko miljoonapelit?

Ossi Ketolan miljoonaluokan heads-up-ottelut saavat jatkoa. Suomalainen aikoo pelata jälleen jättipanoksilla Triton Pokerin tulevilla pysäkeillä. Ketola nousi viime vuonna ryminällä kansainvälisen pokeriyleisön tietoisuuteen pelaamalla poikkeuksellisen suurilla panoksilla maailman huippuja vastaan. Ketola on herättänyt runsaasti huomiota paitsi jättipanosten peleillään myös sosiaalisen median toiminnallaan. Hänen X-tilinsä suljettiin aiemmin tänä vuonna palvelun sääntöjen rikkomisen vuoksi, kun hän oli […]

Ossi Ketola istuu poekripöydässä valkoisessa karvahupparissa aurinkolasit silmillään ja kädet ristissä

Näkökulma: Mitä Ossi Ketolalle kuuluu?

Ossi Ketolaa ei ole hetkeen nähty pokerimaailman suurimmissa peleissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että suomalainen olisi kadonnut mihinkään. Ketolalle on ollut ennenkin tyypillistä vetäytyä hetkeksi parrasvaloista ja palata sitten uuden projektin tai valtavien pokeripelien pariin. Heinäkuun alussa Ketola teki hieman yllättävän visiitin Tallinnan The Festival Weekendiin. Miljoonaluokan pokeripeleistä tunnettu suomalainen nähtiin tällä kertaa turnauksissa, joiden […]

Ossi Ketola istuu lasit päässä pokeripöydässä kommentoimassa Andrew Tate -yhteistyötä

Ossi Ketola paljastaa: ”Hävisin Suomen parhaille pokerinpelaajille vahingossa 20 miljoonaa”

Kasinomoguli ja pelialan värikkäimpiin nimiin noussut Ossi Ketola avasi viime sunnuntain nettipokeri.comin Twitch-haastattelussa muun muassa suhteitaan suomalaisiin huippupelaajiin. Ketola tunnetaan jättimäisistä pokerimatseistaan, joissa hän on kohdannut maailman parhaita pelaajia, esimerkiksi Alex Foxenin ja viimeisimpänä HU-spesialisti ja sisällöntuottaja Doug Polkin. Kun Ketolalta kysyttiin, kuka on ollut viihdyttävin vastustaja peliseuran puolesta, hän vastasi tyylilleen uskollisesti: – Onhan […]

Kuvassa vasemmalla on Doug Polk ja oikealla Ossi Ketola. Molemmilla miehillä on hupparit päällään. Polk nauraa, mutta Ketola on vakavana.

Analyysi: Näin Ossi Ketola pärjäsi “maailman parasta heads up -pelaajaa” vastaan

Ossi Ketola kohtasi maanantai-iltana Doug Polkin, yhden no limit hold’em heads upin arvostetuimmista nimistä. Polk vei ottelusarjan luvuin 3–1 ja jäi yli 1,2 miljoonaa dollaria plussalle, mutta tulos ei kerro kaikkea. Pelillisesti Ketola kaventaa tasoeroa maailman kärkeen, vaikka eroa toki edelleen selvästi on. Ottelusarjaa edelsi mielenkiintoinen ja paljonpuhuva neuvottelu: Ketola kertoi nettipokeri.comin haastattelussa, ettei Polk […]

Ossi Ketola istuu lasit päässä pokeripöydässä kommentoimassa Andrew Tate -yhteistyötä

Ossi Ketola hävisi 1,2 miljoonaa dollaria Doug Polkille – Polk: “Suurin yksittäinen käteispelivoittoni”

Ossi Ketolan ja Doug Polkin välinen heads-up -ottelusarja päättyi Polkin voittoon. Neljän ottelun jälkeen Doug Polk voitti yhteensä 1,2 miljoonaa dollaria. Paljon huomiota saanut Ossi “Monarch” Ketolan ja Doug Polkin välinen ClubWPT Goldilla pelattu heads-up -haasteottelu päättyi Doug Polkin murskavoittoon. Ottelusarja alkoi 400 000 dollarin ottelulla, jonka Polk vei nimiinsä. Ratkaisu nähtiin kädessä, jossa Ketola […]

Mies istuu pokeripöydän äärellä valkoisessa hupparissa. Miehellä on päässään pyöreät auronkolasit ja edessään pelimerkkejä.

Ossi Ketolan ja Doug Polkin jättiottelu käynnissä – ensimmäinen erä ohi ennätysajassa

Hetki, jota pokerimaailma on odottanut, on täällä: Ossi “Monarch” Ketola ja Doug Polk ovat aloittaneet odotetun  heads-up -ottelunsa. Ottelun ensimmäinen erä päättyi suomalaisen tappioon, kun ensimmäinen 400 000 dollaria valui amerikkalaisen taskuun. Odotettu Ossi Ketola vs. Doug Polk -jättiottelu sai räjähtävän alun, mutta ensimmäinen erä päättyi ennätysnopeasti amerikkalaisen voittoon. Ottelun ratkaisu nähtiin dramaattisessa kädessä, jossa Ketola neljäbettasi all in noin 90 ison […]

Mies istuu pokeripöydässä hihaton paita päällään. Hänellä on vasemmassa kädessään rannekello ja vieressään pöydällä pelimerkkejä. Taustalla näkyy punainen mainos. Miehellä on ranteessaan metallin värinen kello, jossa on valkoinen taulu.

No nyt! Ossi Ketola haastaa Doug Polkin: ”Valmiina taistelemaan”

Yhdysvaltalainen pokeritähti ja tubettaja Doug Polk pudotti hetki sitten uutispommin Facebookissa ja kertoi pelaavansa uransa suurimman heads-up -ottelun ensi maanantaina suomalaistähti Ossi Ketolaa vastaan. Ketola on noussut nopeasti high stakes -pöytien kuumimmaksi nimeksi jättipeliensä ansiosta, ja nyt hän saa vastaansa yhden lajin legendoista. Polk tunnetaan yhä yhtenä maailman parhaista heads-up -pelaajista, vaikka hän on viime […]

Ossi Ketola istuu pokeripöydässä. Hänellä on päällään tumma huppari. Ketolan vasen käsi on nyrkissä ja yhdessä sormessa on sormus.

Ossi Ketola ja Wiktor ”Limitless” Malinowski pelasivat kahden miljoonan dollarin heads-upin

Ossi ”Monarch” Ketola ja puolalainen pokeritähti Wiktor ”Limitless” Malinowski nähtiin jälleen yhdessä lauantai-iltana Ketolan Kick-kanavan suorassa lähetyksessä. Lähetys käynnistyi kasinotunnelmissa, kun Malinowski pelasi kasinopelejä Ketolan omistamalla Duel Casinolla. Hän testaili eri pelejä ja osti muun muassa 300 000 dollarin arvoisen bonuspelin eräästä slotista. Panokset olivat siis heti alusta lähtien valtavat, kaksikolle tuttuun tyyliin. Hetken kuluttua parivaljakko […]

Ossi Ketola istuu poekripöydässä valkoisessa karvahupparissa aurinkolasit silmillään ja kädet ristissä

Ossi ”Monarch” Ketola yritti bluffata 464 000 dollarin potissa värisuoraa vastaan Kyproksen high stakes -peleissä

Ossi ”Monarch” Ketola nähtiin hiljattain Kyproksella, missä hän pelasi Onyx Clubilla valtavia heads-up-otteluita ja myös high stakes -käteispelejä isommallakin pelaajamäärällä. Pöydissä liikkuivat miljoonat dollarit, ja mukana oli useita kansainvälisiä huippupelaajia. Näistä käteispeleistä on nyt julkaistu koostelähetys YouTubessa, jossa nähdään useita kiinnostavia jakoja. Yhdessä illan mielenkiintoisimmassa kädessä pelattiin blindeilla $500/$1000/$2000. Ketola avasi ensimmäisestä positiosta $10 000 kädessään 3♦3♣. Vierestä Daniel ”Jungleman” Cates maksoi 9♣10♣-kädellä. Pelissä […]

Mies värikkäässä hupparissa istuu mustan taustan edessä. Miehellä on päässään aurinkolasit ja huppu. Mustalla pöydällä on pelimerkkejä ja pelikortteja.

Ossi Ketola ja Wiktor Malinowski yhteisstriimissä – 100 000 dollarin vedonlyöntejä videopelistä

Ossi Ketola vietti viikonloppua puolalaisen pokeritähden Wiktor ”Limitless” Malinowskin seurassa. Viime viikko ei mennyt Ossi Ketolalta aivan suunnitelmien mukaan. Ketolan ja hänen Duel-kasinonsa X-tilit suljettiin ja lisäksi alkuviikon yhteisstriimi nettipokeri.comin kanssa jouduttiin perumaan sairastumisen vuoksi. Ketolan oli nettipokeri.comin tietojen mukaan myös määrä matkustaa viikonloppuna takaisin Tallinnaan jättipeleille, mutta reissu jäi väliin flunssan takia. Viikonloppuna Ketola sai kuitenkin muuta ajateltavaa, kun hän […]

Go to top