Oranssi koripallo, jossa lukee mustaa tekstiä on setelikasan päällä. Setelikasan alta näkyy ruskeaa puupintaa.

Vedonlyöntiepäilyt ravistelevat USA:n yliopistokoripalloa – 13 pelaajaa tutkinnassa

Yhdysvaltain yliopistourheilua hallinnoiva NCAA ilmoitti viime torstaina käynnistäneensä suuren tutkinnan, joka koskee 13 entistä mieskoripalloilijaa kuudesta eri koulusta. Epäilyt liittyvät vedonlyöntisääntöjen vakaviin rikkomuksiin. Tutkinnan kohteena olevia tekoja ovat muun muassa vedonlyönti omien joukkueiden puolesta ja vastaan, sisäpiiritiedon välittäminen kolmansille osapuolille sekä otteluiden lopputulosten manipulointi. Lisäksi osa pelaajista on kieltäytynyt yhteistyöstä tutkinnan aikana. Tapauksessa tutkinnan kohteena […]

Ossi Ketola istuu pokeripöydän ääressä valkoinen turkishattu päässään ja pelaa pokeria.

Ossi Ketola pelasi jälleen jättisummista – Näin Wiktor Malinowski vei 5,7 miljoonan dollarin potin

Ossi ”Monarch” Ketola nähtiin viikonlopun aikana jälleen maailman kovimpien pelaajien seurassa, kun hän pelasi miljoonapanoksin heads-up -otteluita Etelä-Korean Jejussa. Lauantaina Ketolan vastustajana oli puolalainen Wiktor ”Limitless” Malinowski, joka kuuluu maailman arvostetuimpiin Texas Hold’em -pelaajiin. Sunnuntaina vastaan asettui amerikkalainen Alex Foxen, yksi pokerimaailman ehdottomista huipuista. Viikonlopun aikana Ketolan Kick-kanavalla striimatuissa peleissä nähtiin useita valtavia potteja. Yksi […]

Mies tuulettaa nyrkki kameraan päin ojennettuna. Miehellä on päässään musta lippis ja päälään musta takki. Edessä on pokeripöytä jossa on pelimerkkejä.

Phil Hellmuth heittää kriitikoilleen miljoonan dollarin haasteen

Phil “Poker Brat” Hellmuth, 17-kertainen WSOP-rannekevoittaja ja yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä turnauspelaajista, on saanut kritiikkiä käteispelitaidoistaan. Nyt hän vastaa kritiikkiin heittämällä pöytään miljoonan dollarin sivuvedon. Pokerimaailman legendoihin lukeutuva Phil “Poker Brat” Hellmuth ei jää hiljaiseksi kriitikoiden kommenttien jälkeen. Lauantaina Hellmuth haastoi kaikki, jotka epäilevät hänen käteispelimenestystään, laittamaan rahansa likoon miljoonan dollarin crossbook-haasteessa. Crossbookissa vedon vastapuoli […]

Mies tuulettaa pokaali kädessä. Edessä on pokeripöytä jossa on värikkäitä pelimerkkejä. Taustalla on mainos, jossa on keltaista tekstiä ja pelikorttien kuvia.

Dublin kutsuu – Irish Poker Open 2026 julkaisi ohjelmansa

Irish Poker Open on julkistanut vuoden 2026 ohjelmansa. Luvassa on kolme yli miljoonan euron takuupottia sekä turnauksia eri formaattien ystäville. Euroopan vanhin pokerifestivaali palaa jälleen Dubliniin. Irish Poker Open 2026 pelataan 26. maaliskuuta – 6. huhtikuuta Royal Dublin Societyssa, ja luvassa on yli 80 turnausta, kolme yli miljoonan euron takuupottia sekä täysi kattaus erikoisformaatteja ja […]

Mies istuu pokeripöydän äärellä valkoisessa hupparissa. Miehellä on päässään pyöreät auronkolasit ja edessään pelimerkkejä.

Illan hinta kolme miljoonaa – Ossi Ketolan tappioputki venyy

Suomalainen high stakes -pokeripeleistä tuttu kasinoyrittäjä Ossi Ketola jatkoi eilen massiivisia heads-up-haasteitaan Jejun Triton-turnausviikon yhteydessä. Tällä kertaa vastassa oli yhdysvaltalainen super high roller -ammattilainen Alex Foxen, joka tunnetaan paremmin turnauspelaajana. Foxen on Hendon Mob -rahalistalla sijalla 11 yli 52 miljoonan dollarin tienesteillään, mikä tekee hänestä yhden kaikkien aikojen menestyneimmistä turnauspelaajista. Illan ensimmäisessä kohtaamisessa panoksna oli […]

Ossi Ketola istuu pokeripöydässä vaaleassa neuleessa ja pää kaljuksi ajeltuna

Ossi Ketolan putki jatkuu! 10 miljoonan heads-up suorana Kickissä

Suomalainen pelialan hahmo Ossi “Monarch” Ketola palaa tänään sunnuntaina pöytään entistä kovemmilla panoksilla: vastassa on yhdysvaltalainen pokeritähti Alex Foxen ja ohjelmassa on 10 miljoonan dollarin heads-up. Ottelu striimataan parhaillaan suorana Ketolan Kick-kanavalla. Taustalla on raju lauantai. Ketola pelasi Jejussa kaksi jättimäistä heads-up-kohtaamista Wiktor “Limitless” Malinowskia vastaan – ensin kahden miljoonan dollarin kaksintaistelu, jonka jälkeen panokset tuplattiin neljään miljoonaan. Molemmat ottelut kääntyivät […]

Ilari Sahamies istuu pipo päässä pokeripöydässä ja hän nojaa nyrkkiinsä. Hänellä on harmaa huppari ja hieman mietteliäs ilme.

Ilari Sahamies naimisiin

Suomipokerin legenda Ilari “Ziigmund” Sahamies on mennyt naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa Elina Alanteen kanssa. Sahamies julkisti uutisen Instagramissa. Mustavalkoisessa kuvassa hän poseeraa tuoreen vaimonsa kanssa portaikossa. Sahamiehellä on päällään musta puku, Elinalla polvien yläpuolelle ulottuva pitkähihainen valkoinen mekko sekä kädessään kahdesta liljasta koottu kimppu. Kuvatekstissä lukee: “Sahamiehet 12.9.2025.” Pari on pitänyt yhtä jo kauan, ja heillä on kaksi yhteistä lasta, kouluikäinen […]

Yli kaksi vuorokautta pokeria – Nicholas Rascona tavoittelee Guinnessin ennätystä suorassa lähetyksessä

41-vuotias yhdysvaltalainen aikoo istua ACR Pokerin pöydissä yli 49 tunnin ajan yhtäjaksoisesti ja rikkoa virallisen Guinnessin maailmanennätyksen. Koko suoritus striimataan livenä Twitchissä. Yhdysvaltalainen näyttelijä, muusikko ja pokerinpelaaja Nicholas Rascona valmistautuu mittavaan haasteeseen. Hän aikoo rikkoa Guinnessin maailmanennätyksen pisimmällä yhtäjaksoisella nettipokerisessiolla. Tavoite on pelata yli 49 tuntia putkeen ja tehdä historiaa. Rascona aloittaa maratoninsa sunnuntaina 14. […]

Mies istuu pokeripöydässä. Hänellä on päällään vaaleanruskea kauluspaita. Pöydällä miehen edessä on erivärisiä pelimerkkejä.

Ossi Ketolalle raju ilta – 6 000 000 dollarin tappiot!

Ossi ”Monarch” Ketola pelasi eilen jättimäiset heads-up-ottelut Wiktor ”Limitless” Malinowskia vastaan Etelä-Korean Jejussa. Ilta päättyi suomalaiselle raskaaseen tappiosaldoon. Koko show striimattiin suorana Ketolan Kick-kanavalla. Molemmat herrat ovat parhaillaan Etelä-Korean Jejussa, jossa järjestetään maailman pokerikerman yhteen kokoava Triton Poker Series -turnaussarja. Ketola hävisi ensin kaksi miljoonaa dollaria avauskohtaamisessa. Panokset päätettiin tämän jälkeen tuplata, ja molemmat toivat […]

Kuva jossa poseeraa neljä miestä värikkään logon alla. Kaikki miehet katsovat kameraan.

Muistatko tämän? 2 Months 2 Million vie takaisin nettipokerin kultavuosiin

Nettipokeri.com käynnistää Nostalgiasunnuntain, jossa vanhat pokerihelmet heräävät eloon. Ensimmäisenä vuorossa on kulttiklassikko 2 Months 2 Million, joka seuraa neljää nuorta nettipokeritähteä Las Vegasissa. Hiukan pidempään kahvihetkeen sopiva ohjelma tarjoaa katsauksen nettipokerin kultavuosiin. 2 Months 2 Million on todellinen pokeripiirien kulttiklassikko. Tämä vuonna 2009 esitetty televisiosarja seurasi neljän nuoren nettipokeriammattilaisen – Brian “Flawless_Victory” Roberts, Jay “KRANTZ” […]

Go to top