Europol: Tukholman poliisin voimankäyttö liittyi väkivaltaiseen rikollisliigaan – pokeriklubilta löytyi huumeita ja merkkejä ihmiskaupasta

Toni Rouhiainen |

Tukholman ”Krukan”-pokeriklubille tehty massiivinen ja kovakourainen ratsia herätti viikonloppuna laajaa arvostelua, kun pelaajat kertoivat poliisin osoitelleen aseillaan jopa eläkeläisiä. Nyt Euroopan poliisivirasto Europol on paljastanut iskun taustat.

Ruotsin pokeriyhteisö tyrmistyi viikonloppuna, kun poliisin erikoisjoukot tekivät rynnäkön suositulle pokeriklubille Tukholman Södermalmilla. Pelaajat kuvasivat poliisin toimintaa ylimitoitetuksi ja aggressiiviseksi. Tiistaina Europol kuitenkin valotti syitä järeiden otteiden takana.

Europolin mukaan ratsia oli osa laajempaa kansainvälistä operaatiota, joka kohdistui Tukholmassa ja Espanjan Murciassa toimivaan järjestäytyneeseen rikollisryhmään.

Viranomaiset kuvailevat verkostoa väkivaltaiseksi ja sen tiedetään käyttäneen pelottelua ja uhkailua varmistaakseen liiketoimiensa sujuvuuden ja periäkseen velkoja.

Huumeita ja ihmiskauppaa

Yhteensä lähes 150 poliisia osallistui iskuihin, jotka kohdistuivat kuuteen kohteeseen Ruotsissa ja kahteen Espanjassa. Operaation yhteydessä pidätettiin viisi avainhenkilöä.

Europolin mukaan pokeriklubille tehty isku paljasti karun todellisuuden pelipöytien takana. Ratsiassa takavarikoitiin käteisen ja luksuskellojen lisäksi myyntivalmiita huumausaineita. Lisäksi viranomaiset löysivät paikalta merkkejä mahdollisesta ihmiskaupasta.

Rikollisliigan epäillään pyörittäneen laitonta rahapelitoimintaa, jonka vuosittainen liikevaihto on ollut arviolta 20 miljoonaa euroa. Rahapelien lisäksi ryhmän uskotaan pesseen rahaa ja organisoineen huumekauppaa Ruotsissa ja muualla Pohjoismaissa.

Europolin mukaan poliisin kovat otteet ja raskaat aseet selittyvätkin sillä, että kohteena eivät olleet tavalliset kortinpelaajat, vaan väkivaltainen rikollisorganisaatio, joka hallinnoi Tukholman laittomia pelimarkkinoita.

🎯Lue myös: Näkökulma: Helsingissä jonotetaan pokeripöytään, Tukholmassa poliisiautoon

🎯Lue myös: “Haluatko 50 000 volttia kehoosi?” – Ruotsin pokeriliiton puheenjohtaja raivoissaan poliisin jättiratsiasta

Go to top