Kuvassa on vanha mies, jolla on päällään sininen puku ja punainen kravatti.

Jenkkipelaajien painajainen saattaa väistyä – uusi vero sai vaikutusvaltaisen vastustajan

Toni Rouhiainen |

Yhdysvaltain ammattivedonlyöjiä ja pokerinpelaajia uhkaa vuonna 2026 verotuksellinen katastrofi, joka tekisi voittavastakin pelaamisesta tappiollista. Nyt lakimuutosta ajava edustaja Dina Titus on saanut taakseen raskaan sarjan republikaanikumppanin, mikä herättää toiveita järjen voitosta.

Nevadan osavaltiota edustava demokraatti Dina Titus on taistellut kuukausia kumoatakseen uuden, kiistellyn verolain, joka uhkaa pahimmillaan tuhota Yhdysvaltain rahapelialan. Perjantaina Tituksen kampanja sai merkittävän piristysruiskeen, kun hän ilmoitti viestipalvelu X:ssä saaneensa lakialoitteelleen yhteistyökumppanin vastapuolelta.

Mukaan on lähtenyt Oklahoman republikaaniedustaja Tom Cole. Colen tuki on kriittinen, sillä hän toimii vaikutusvaltaisen määrärahavaliokunnan puheenjohtajana.

– Kenenkään ei pitäisi joutua maksamaan veroja haamutuloista, Titus linjasi.

Mikä on ”haamutulo”?

Yhdysvaltain verotuksessa on tulossa voimaan muutos verovuodelle 2026, joka rajoittaa rahapelitappioiden vähennysoikeutta. Uuden lain mukaan pelaaja saa vähentää tappioitaan vain 90 prosenttia voitoistaan. Aiemmin tappiot on saanut vähentää täysimääräisesti voittojen summaan asti.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja voi jäädä verovelkaa valtiolle, vaikka hän olisi pelannut nollatuloksen, tai jopa tappiollisen vuoden.

Esimerkki nykylain absurdista vaikutuksesta: Pelaaja voittaa vuoden aikana 100 000 dollaria ja häviää 100 000 dollaria. Nettotulos on 0 dollaria. Uuden lain mukaan hän saa vähentää tappioita vain 90 prosenttia voitoista eli 90 000 dollaria.

Verottajan silmissä pelaaja on tehnyt 10 000 dollaria voittoa, josta hänen on maksettava verot, vaikka todellisuudessa lompakossa ei ole senttiäkään ylimääräistä.

Tämä iskee rajuimmin korkean volyymin -pelaajiin ja ammattilaisiin, joiden liikevaihto on suuri, mutta marginaalit pienet.

Poliittinen peli: Miksi Tom Cole on tärkeä?

Yhdysvaltain polarisoituneessa kongressissa demokraatti Tituksen on mahdotonta saada lakia läpi yksin.

Tom Colen liittyminen rintamaan on loogista. Vaikka hän edustaa eri puoluetta kuin Titus, heillä on yhteinen intressi. Titus puolustaa Las Vegasin kasinoteollisuutta, kun taas Cole edustaa Oklahoman vahvaa heimoaluetta.

Cole on Chickasaw-kansan jäsen ja tunnettu heimokasinoide puolustaja. Veromuutos iskisi kipeästi myös Oklahoman kasinoiden high roller -asiakkaisiin.

Polymarketin ”Cap on gambling loss deductions repealed before 2027?” -markkina.

Vaikka poliittinen liittouma on vahva, ennustemarkkinat eivät ole vielä täysin vakuuttuneita lain kumoamisesta ajoissa.

Polymarket-sivustolla todennäköisyys lain kumoamiselle vuonna 2026 on tätä kirjoittaessa 39 prosenttia. Kalshi-markkinapaikka on hieman optimistisempi 51 prosentin todennäköisyydellä. Lukemat kävivät korkeammalla heti uutisen julkaisun jälkeen, mutta ovat tasaantuneet.

Jos lakia ei kumota tänä vuonna, se astuu voimaan vuoden 2026 verotuksessa, joka toimitetaan vuonna 2027.

Go to top