NBA:n uskottavuus on kovalla koetuksella: tuoreen Quinnipiacin yliopiston kyselyn mukaan kolmannes amerikkalaisista uskoo liigan pelaajien ja valmentajien osallistuvan säännöllisesti laittomaan vedonlyöntivilppiin.
Yhdysvalloissa tehty tuore mielipidekysely maalaa synkän kuvan NBA:n julkisuuskuvasta.
Quinnipiacin yliopiston toteuttaman tutkimuksen mukaan peräti 33 prosenttia aikuisista vastaajista uskoo, että NBA:n pelaajat ja valmentajat osallistuvat hyvin usein tai jokseenkin usein laittomiin toimiin vaikuttaakseen otteluiden vedonlyöntituloksiin.
Vain 10 prosenttia uskoo, ettei ongelmaa ole lainkaan.
Epäluottamus liigan reillisyyteen on laajaa. Lähes puolet, eli 48% vastaajista kertoi, etteivät he ole kovin luottavaisia tai eivät luota lainkaan siihen, että NBA-ottelut pelataan reilusti. Kyselyssä selvitettiin myös yleisön näkemyksiä konkreettisista huijauskeinoista.
Yleisimmät huijaukset
Yleisimpinä taktiikoina pidetään tahallisia ohiheittoja, levypallojen välttelyä tai loukkaantumisten teeskentelyä. 29 prosenttia vastaajista uskoo näiden olevan yleisiä keinoja vaikuttaa vetoihin.
Myös valmentajien tekemien kokoonpanomuutosten ja sisäpiiritiedon vuotamisen uskotaan olevan yleisiä ongelmia.
Tulokset julkaistiin samaan aikaan, kun liiga painii historiansa vakavimman rahapeliskandaalin kanssa. FBI tutkii laajaa vyyhtiä, johon on sotkeutunut yli 30 henkilöä, mukaan lukien Miami Heatin Terry Rozier ja Portland Trail Blazersin päävalmentaja Chauncey Billups.
Rozieria syytetään pelin tahallisesta kesken jättämisestä vedonlyöntitarkoituksessa, kun taas Billupsia epäillään osallisuudesta mafian pyörittämiin laittomiin pokeripeleihin.
Skandaali on herättänyt myös poliitikkojen huomion Washingtonissa.
Edustajainhuoneen energia- ja kauppakomitean johtajat ovat lähettäneet NBA:n komissaarille Adam Silverille kirjeen, jossa he vaativat häntä saapumaan kongressin kuultavaksi vastaamaan syytöksiin ja kertomaan, miten liiga aikoo palauttaa luottamuksen pelin rehellisyyteen.























