Ruotsi kieltää kaiken luotolla pelaamisen huhtikuusta 2026 alkaen taistellakseen kasvavaa velkaantumista vastaan. Vaikka tavoite on kannatettava, laki on käytännössä mahdoton valvoa.
Ruotsin hallitus on hyväksynyt uuden lain, joka kieltää kaikenlaisen rahapelaamisen luotolla 1. huhtikuuta 2026 alkaen. Päätöksen tavoitteena on puuttua kasvavaan pelivelkaantumiseen, ja se sulkee porsaanreiän, joka on mahdollistanut pelaamisen lainarahalla kolmansien osapuolten kautta. Kielto ei koske ainoastaan luottokortteja, vaan myös muita luottomuotoja, kuten kulutusluottoja ja tilinylityksiä, jos niitä käytetään pelaamiseen.
Ruotsin uusi laki on kunnianhimoinen, mutta herättää väistämättä kysymyksen sen valvonnasta. Kuinka rahapelioperaattori voi käytännössä varmistaa, ettei pelaajan käyttämä raha ole peräisin luotosta? Luottokorttimaksujen estäminen on suoraviivaista, mutta nykyaikana rahansiirrot ovat monimutkaisempia.
Jokainen rahepelien parissa edes hetken puuhastellut keksii salamannopeasti useamman tavan kiertää uutta lainsäädäntöä. Pelaaja voi siirtää rahaa luottokortilta nettilompakkoon, kuten Skrilliin, ja tallettaa sieltä pelitilille. Tai hän voi nostaa kulutusluoton pankkitililleen ja käyttää sieltä löytyviä varoja.
Operaattorille on lähes mahdotonta tietää rahan alkuperäistä lähdettä, mikä tekee lain valvonnasta teoriassa vähintäänkin haastavaa, ja käytännössä mahdotonta. Uusi laki tuleekin asettamaan operaattorit tukalaan asemaan.
Seuraako Suomi perässä?
Suomen siirtyessä kohti omaa lisenssijärjestelmäänsä herää huoli, onko meillä odotettavissa vastaavia, todellisuudesta irtaantuneita sääntely-yrityksiä. Vaikka pelihaittojen torjunta on ensisijaisen tärkeää, ja todennäköisesti kaikki ovat sitä mieltä, että peleihin velkaantuminen ei palvele kenenkään etua, Ruotsin mallin kaltainen kielto kuulostaa hölmöltä ja tehottomalta.
Järkevämpää olisi keskittyä muihin vastuullisen pelaamisen työkaluihin, kuten pelitapojen seurantaan, sen sijaan, että yritetään valvoa jotain mitä ei pysty valvomaan.
Suomen tulevien lisenssinhaltijoiden kannalta on toivottavaa, että lainsäätäjät ottavat oppia naapurimaan haasteista eivätkä lähde mukaan sääntelykilpailuun, jossa todelliset vaikutukset jäävät olemattomiksi ja ainoa saavutettu lopputulos on operaattoreille koituva kohtuuton hallinnollinen taakka.
Suomi on perinteisesti seurannut Ruotsin viitoittamaa tietä, myös rahapelaamisessa. Mutta jos länsinaapurin lisenssijärjestelmästä pitäisi jotain oppia, se on tämä: hyvät tarkoitusperät eivät riitä, jos toteutus ontuu.
Pelaajien suojelu näyttäytyy tässä tapauksessa enemmän moralistisena silmänkääntötemppuna kuin todellisena suojana.
Kun valvontaviranomainen yrittää näyttää kiireiseltä ja tehokkaalta, mutta todellinen valvontateho uhkaa jäädä kosmeettiseksi, paljastuu uudistuksen ydinongelma: paljon puhetta, vähän vaikutusta.