Pimeässä huoneessa on tietokoneen näyttö, jossa näkyy nettipokeripöytä. Tietokoneen edessä on nuori mies. Taustalla on valoja.

Näkökulma: Uusi rahapelilaki vietiin läpi – ja olo on yllättävän tyhjä

Antti Tiainen |

Rahapelilaki on nyt hyväksytty. Veikkauksen monopoli murtuu, lisenssijärjestelmä tulee ja Suomi siirtyy viimein muun Euroopan malliin. Paperilla kyse on historiallisesta hetkestä, jota on odotettu pitkään.

Silti tunnelma ei ole voitonriemuinen. Pikemminkin päinvastoin. Monelle pokerinpelaajalle ja vedonlyöjälle olo on ontto, kuin pitkä ja kuluttava kamppailu olisi päättynyt kompromissiin, joka ei varsinaisesti innosta ketään.

Taistelua käytiin vuosia, lausuntoja kirjoitettiin, lobattiin, varoiteltiin ja yritettiin vaikuttaa. Lopputulos ei ole katastrofi, mutta se ei ole myöskään selkeä parannus niille, jotka tuntevat rahapelaamisen rakenteet parhaiten.

Vedonlyöjät maksavat kovimman hinnan

Jos rahapelilain häviäjiä pitäisi nimetä, vedonlyöjät olisivat listan kärjessä. Heidän asemansa ei uudistuksessa parane – päinvastoin, se heikkenee olennaisesti.

Vedonlyönnissä verotus kohdistuu jatkossakin bruttovoittoihin ilman todellista tappioiden vähennysoikeutta. Toisin sanoen: voittoja verotetaan, tappioita ei huomioida. Tämä rikkoo täysin peruslogiikan, jossa pitkäjänteinen vedonlyönti perustuu kokonaispalautukseen, ei yksittäisiin osumiin.

Pokerinpelaajalle varianssi on tuttu käsite, mutta vedonlyöjä elää siinä vieläkin konkreettisemmin. Kun tappiot eivät ole vähennyskelpoisia, koko toiminnan taloudellinen järkevyys murenee. Tämä ei ohjaa vastuullisuuteen – se ohjaa pois järjestelmästä.

Ammattivedonlyöjillä on jo valmiiksi käytössään huomattavasti vähemmän järkeviä pelipaikkoja kuin ammattimaisilla pokerinpelaajilla. Lisenssimallin myötä vaarana on, että nämäkin harvat pelipaikat vähenevät entisestään.

Pokeri jäi jälleen väliinputoajaksi

Pokerin asema rahapelilaissa on tuttuun tapaan hankala. Sitä ei kohdella kasinopelinä, mutta ei myöskään aidosti taitopelinä. Lopputulos on sääntely, joka osuu pahiten juuri aktiivipelaajiin.

Lisenssijärjestelmä kaventaa todennäköisesti tarjontaa. Osa suurista kansainvälisistä pokerisivustoista ei hae Suomen lisenssiä, koska markkina on pieni ja ehdot tiukat. Samalla bonukset ja rakeback-mallit kielletään lisensoiduilta toimijoilta kokonaan.

Pokerinpelaajalle tämä tarkoittaa heikompaa tuottoa, vähemmän verovapaita vaihtoehtoja ja pienempää likviditeettiä. Harrastajalle muutos voi olla lähes huomaamaton, mutta niille, jotka pelaavat paljon tai tavoitteellisesti, se on konkreettinen askel huonompaan suuntaan.

Huonomminkin olisi voinut käydä, mutta riittääkö se?

On rehellistä sanoa, että rahapelilaki olisi voinut olla myös huomattavasti huonompi. Täysi maksublokkien vyöry, aggressiivinen verkkoliikenne-estäminen tai pokerin täydellinen marginalisointi olisivat olleet mahdollisia lopputuloksia.

Nyt näin ei käynyt. Se on voitto. Tavallaan. Mutta samalla syntyy kysymys: riittääkö se? Riittääkö se, että järjestelmä ei romahda, jos se ei myöskään tue niitä pelaajia, jotka toimivat pitkäjänteisesti, vastuullisesti ja avoimesti?

Todellinen riski on, että uudistus jää puolitiehen. Jos ja kun järjestelmää kiristetään liikaa, myös ylevät yhteiskunnalliset tavoitteet, valvonta, pelaajansuoja ja verotulot, voivat jäädä saavuttamatta. Regulaatio, joka tekee laillisesta pelaamisesta kannattamatonta, ei lopeta pelaamista. Se vain ajaa pelaajat muualle.

Siksi rahapelilain hyväksyminen tuntuu juuri nyt enemmän lopulta kuin alulta.

Go to top