Suosittu striimaaja N3on lähti Las Vegasissa pelattuun Celebrity Poker Tourin turnaukseen ilman minkäänlaista pokerikokemusta. Ilta päättyi melkoiseen yllätykseen, kun yli 50 julkisuuden henkilön joukosta juuri ensikertalainen vei koko turnauksen ja 15 000 dollarin pääpalkinnon.
Yli 1,1 miljoonan YouTube-tilaajan N3on myönsi PokerNewsille ennen turnausta suoraan, ettei hän tiedä pokerista käytännössä mitään.
– En tiedä paskaakaan. Minuun vain otettiin yhteyttä ja ajattelin, että tämä on hieno mahdollisuus. Pelataan ja voitetaan vähän rahaa, N3on sanoi.
Ennustus osui kohdalleen. Matkalla voittoon nähtiin myös erikoinen käsi, jossa N3on osui riverillä kahden outin täyskäteen pudottaen kaksi vastustajaa samalla kertaa. Hän ei itse edes tajunnut heti voittaneensa kättä.
Turnauksessa pelasivat muun muassa Caitlyn Jenner, Holly Madison ja entinen NBA-pelaaja Nate Robinson.
N3on nousi hiljattain otsikoihin myös autettuaan vaikeuksiin ajautunutta entistä NBA-pelaajaa Delonte Westiä. Striimaaja kertoi antaneensa kodittomuudesta ja päihdeongelmista kärsineelle Westille 50 000 dollaria ja auttaneensa tätä eteenpäin.
Ensimmäinen pokerikokeilu ei välttämättä jää N3onin viimeiseksi. Turnausvoittonsa myötä hän sai paikan joulukuussa pelattavaan WSOP Paradisen 26 000 dollarin Super Main Eventiin.
























