Polymarket haluaa Euroopassa rahoitusalan sääntelyn piiriin

Kirjoittanut Toni Rouhiainen |

Polymarket pyrkii laajentamaan toimintaansa Euroopassa rahoituspalveluna rahapeliyhtiön sijaan. Ennustemarkkina-alusta on käynnistänyt laajan lobbauskampanjan vakuuttaakseen EU:n ja Ison-Britannian viranomaiset toimintamallistaan.

Ennustemarkkina-alusta Polymarket on aloittanut laajan lobbauskampanjan Euroopassa.

New Yorkissa päämajaansa pitävä yhtiö pyrkii vakuuttamaan Euroopan unionin ja Ison-Britannian viranomaiset siitä, että sen toimintaa tulisi säännellä rahoituspalveluna rahapelien sijaan, mikä avaisi ovet huomattavalle kansainväliselle kasvulle.

Financial Timesin mukaan viimeisimmällä rahoituskierroksellaan yli 20 miljardin dollarin arvoiseksi arvostettu yhtiö käy tällä hetkellä neuvotteluja Lontoossa, Brysselissä ja useissa EU-maissa.

Polymarket haluaa toimia jatkossa rahoituspalveluyrityksiä koskevan sääntelyn alaisuudessa. Yhtiö katsoo tapahtumasopimustensa muistuttavan luonteeltaan enemmän johdannaisia kuin perinteisiä rahapelejä, mikä on auttanut sitä saamaan tukevan jalansijan Yhdysvaltain markkinoilla.

– Kun kasvatamme läsnäoloamme ja laajennumme globaalisti, olemme sitoutuneet toimimaan varhaisessa vaiheessa ja avoimesti päättäjien ja sääntelyviranomaisten kanssa, Polymarket sanoi tiedotteessaan.

Lobbauspyrkimystensä tueksi yhtiö on myös liittynyt tässä kuussa Blockchain For Europe -kauppajärjestöön ja avannut keskusteluyhteyksiä muihin eurooppalaisiin toimialajärjestöihin.

Viranomaisten kanta on jakautunut

Yhtiön edustajat ovat tavanneet kesäkuussa Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen Esman puheenjohtajan Verena Rossin.Tapaamisessa oli mukana yhtiön lakitiimin yhdysvaltalaisjäseniä, pariisilainen asianajaja sekä brysseliläinen lobbari.

Heti seuraavana päivänä yhtiön johto tapasi myös Ison-Britannian finanssivalvonnan johtajan Nikhil Rathin.

Ison-Britannian finanssivalvonta on äskettäin kertonut harkitsevansa ennustemarkkinoita koskevien sääntöjensä uudistamista.

Viranomainen on kuitenkin aiemmin todennut, että taloudellisiin tai esimerkiksi ilmaston tapahtumiin liittyvät ennustemarkkinat kuuluvat sen toimivaltaan, mutta politiikkaan ja urheiluun liittyvät kohteet kuuluvat puhtaasti rahapelikomission alaisuuteen. Politiikka ja urheilu ovat kuitenkin juuri niitä osa-alueita, joista Polymarket kerää suurimman osan tuloistaan.

Useiden Euroopan maiden, kuten Ranskan, Saksan ja Italian, rahapeliviranomaiset ovat pitäneet kiinni näkemyksestään, jonka mukaan ennustemarkkinat vaativat aina paikallisen rahapelilisenssin.

Myös Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen vaikuttaa toistaiseksi haluttomalta löysäämään sääntöjä, sillä se varoitti hiljattain ennustemarkkinoiden olevan erittäin alttiita sisäpiirikaupoille.

👉Lue myös: Polymarketin markkina kutistuu jälleen – nyt tuli blokki Liettuasta

Go to top