Saara Benlamine toi sinivalkoista väriä Lontooseen ja marssi finaalipöytään PokerStarsin Women’s Summer Festivalin pääturnauksessa.
Women’s Summer Festival on naisille suunnattu pokeritapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna 12.-17. elokuuta.
Tapahtuman £400 Main Event keräsi 193 pelaajaa, joista yksi oli Saara Benlamine. Saara teki pääturnaukseen kolme sisäänostoa: kaksi Day 1A:han ja yhden Day 1B:hen, josta hän pussitti päivän suurimman määrän merkkejä.
– Pelasin mielestäni hyvin. Jokaisena päivänä olin yksi isoimmista pinoista, Saara kertasi tapahtumia nettipokeri.comille.
Loistava lento kesti lähes päätyyn asti.
– Sitten päästiin finaalipöytään ja kortit päätti, että oli meikäläisen vuoro katketa ensimmäisenä. Mikä toki edelleen vähän ketuttaa!
Lopullinen sijoitus oli siis yhdeksäs, ja palkintorahaa kertyi 2 600 puntaa eli 3 011 euroa.
Main Eventin mestariksi kruunattiin yhdysvaltalainen Team PokerStars Pro -pelaaja ja shakkimestari Jennifer Shahade. Hän kuittasi ykkössijastaan 22 200 puntaa eli 25 700 euroa.
Hienot puitteet, mutta kallis kokemus
Tapahtuma järjestettiin Lontoon Clermont, Charing Cross -hotellissa. Näyttävät puitteet tekivät vaikutuksen myös Saaraan. Pöytiin tarjoiltiin niin juomia kuin ruokaakin, ja turnausohjelmasta löytyi hauska variaatio:
– 50-50-turnaus, jossa puolet pelaajista on naisia ja puolet miehiä oli hauska idea. Eli et pääse rekisteröitymään turnaukseen, ellet tuo vastakkaista sukupuolta olevaa pelaajaa mukanasi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut tiimikisa, Saara kertoo.
Reissun arvoa mietittäessä verotukselliset ja taloudelliset seikat nousivat esiin.
– En tiedä, oliko mikään hirveän kannattava reissu verotuksellisista syistä ja Lontoon yleisen kalleuden vuoksi. Mieluummin pelaa EU:n sisällä turnauksia, Saara pohtii.
– Tosi mukava tapahtuma kuitenkin, pienistä haasteista huolimatta!