Sakari Pietilän ensimmäinen Julkkispelit-viikonloppu on edennyt toiselle pelipäivälle. Texas Hold’emia tapahtumaa varten opiskellut Pietilä kertoo pääsevänsä peliin jatkuvasti paremmin sisälle, mutta pöydän tapahtumat ovat pakottaneet myös tarkistamaan ennakkoon laadittua pelisuunnitelmaa.
Ensimmäistä kertaa Julkkispeleille osallistuva Pietilä kertoi ennen pelien alkua valmistautuneensa koitokseen muun muassa kirjallisuuden ja netin avulla. Ensimmäisten pelisessioiden jälkeen teoriasta on päästy käytäntöön.
– Totta kai peliin pääsee aina enemmän ja enemmän sisälle. Kattelin noita pelivideoita ja opiskelin kunnolla, Pietilä kertoo.
Jääkiekkovalmentajana tunnettu Pietilä lähestyy myös pokeripöytää valmentajalle tutulla tavalla, vastustajista pyritään ottamaan selvää etukäteen. Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt aivan ennakkosuunnitelmien mukaan.
– Aina kunnon koutsi vastustajaa opiskelee, mutta nyt nuo vastustajat eivät käyttäydy ihan sillä tavalla kuin mä oletin. Joudun vähän mietiskelemään.
Strateginen tauko kesken pelien
Haastatteluhetkellä Pietilän Julkkispelit olivat edelleen vahvasti käynnissä. Merkkejä oli pöydässä, mutta mies oli päättänyt ottaa pienen tauon ennen pelien jatkamista.
– Ihan hauskaahan tämä on. Merkit on vielä pöydässä, niin otetaan tässä pientä taukoa.
Pietilä vakuutti myös viihtyvänsä seurassa, vaikka pöydässä on riittänyt haastetta.
– Kyllä mä happea vedän tässä seurassa.
Edellisenä päivänä pelit olivat käyneet jo lähellä päättymistä, mutta toiselle pelipäivälle lähdettiin edelleen merkkien kanssa. Seuraavaksi tavoitteena on saada niitä myös lisää.
– Toivottavasti saa mukaankin niitä joitakin. Eilenhän ne melkein sitten jäi sinne. Toivotaan parempaa onnea tälle päivälle, ja kylmäpäisyyttä.
Pietilän Julkkispelit siis jatkuvat. Yksi asia on jo muuttunut ensimmäisestä pelipäivästä. Vastustajista on nyt huomattavasti enemmän käytännön informaatiota kuin pelkkiä ennakko-oletuksia.
👉Lue myös: Belle Vixelle viihtyy jälleen Julkkispeleillä – päivän strategia pysyy salaisuutena



























